perjantai 29. heinäkuuta 2016

Turun linnan turnajaiset

Heinäkuun puolivälissä yleisö pääsi todistamaan keskiaikaista sodankäyntiä Turun linnan puistossa järjestetyissä turnajaisissa. Paikalla nähtiin muun muassa pitkämiekkailua, hevosen selästä käsin peitsin käytävää täyskontaktilajia joustingia sekä jalkakamppailulaji buhurttia.






Euroopassa ei aiemmin sitten entisaikojen oltu nähty aitoja historiallisia kilpailulajeja samassa paikassa. Eipä ihme, että asiasta kiinnostuneita ihmisiä oli kokoontunut paljon ympäri linnan aluetta. Hellepäivä ja porottava aurinko eivät varmasti haitanneet asiaa, mutta näytöslajien edustajilla oli takuulla kuumat oltavat 30-50 kiloa painavien varusteiden alla.










Olin paikalla noin neljä tuntia, jona aikana ehdin nähdä kahta erilaista miekkailua (buhurt ja pitkämiekka) sekä joustingia, jossa haarniskoidut ritarit mittelevät voimiaan hevosineen. Viisimetriset ja kahdeksan kiloiset peitset tanassa he iskivät vastustajiaan. Käsittääkseni tarkoitus oli vain osua kilpiin, eikä pudottaa vastaantulevaa.

Ritarien verrytellessä valkoinen hevonen, jota ohjasti hieman yllättäen nainen, osoittautui varsinaiseksi jukuriksi. Se ei totellut emäntäänsä ja riuhtoi sinne tänne. Itse kamppailussa heppa kumminkin eteni ainakin maallikon silmin kuten pitikin. 





Varsinkin jousting kiinnosti suurta yleisöä. Radan ympärille kerääntyi varmasti tuhansia uteliaita. Minä ja pari tuttua olimme aidan vieressä hollilla jo puolisen tuntia ennen. Silti eräänkin nuoren parin piti tunkea eteemme nurmelle istumaan aivan tappituntumalle, vaikka suojaraja kuuluttajan mukaan olikin puoli metriä.








 Turun linnan turnajaiset oli kolmipäiväinen tapahtuma, jossa kannatti kyllä käydä. Perjantain sateiden jälkeen nurmikkokin oli ihmeen kuiva, vaikka koko päivän tiputteli.

Hieman ihmettelen, etteivät muutamat historiasta ja sodankäynnistä kiinnostuneet tutut vaivautuneet paikalle, vaikka ilma oli kuin morsian ja kyseessä oli vieläpä ilmaistapahtuma.



1 kommentti:

  1. Hieno taiteellinen hevosenjätöskuva!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista