perjantai 13. toukokuuta 2016

Raskauskuvia Ruissalossa

Lounais-Suomessa on kesäinen keli hellinyt jo melkein pari viikkoa. Sen johdosta olen liikkunut paljon kuvausreissuilla minkä töissä ahertamiselta olen ehtinyt. Pelkkää luontoa ei ole muistikortille tallentunut, vaan mukaan on mahtunut muutamia henkilö- ja mallikuvauksia.

Turussa asuva Katja on uusi tuttavuus. Löysin hänet sosiaalisesta mediasta mallit ja valokuvaajat -ryhmästä. Hän on aikaisemmin ollut paljon kameran edessä, jonka huomasin heti tiettynä esiintymisvarmuutena.




Katjalle tulee kesällä jälkikasvua. Tarkoituksena oli ottaa raskauskuvia luonnon helmassa. Kuvausmiljöö Turun Ruissalossa oli mielessäni jo kevättalvella, jolloin asia tuli ensimmäisen kerran puheeksi. Kuvaus siirrettiin kuitenkin toukokuuhun, jolloin raskaus oli pitemmällä ja ulkona jo vihreyttä.

















1 kommentti:

  1. Hempatti, että pelästyin, sillä luin väärin ja en meinaannut uskaltaa avata tiedostoa, sillä luulin otsikosta raskauskuvia jääneen iin välistä pois! Sinulta kun voi odottaa vaikka millaisia erikoisuuksia.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista