Luontopäivä Ruissalossa

Lauantaina 23. huhtikuuta osallistuin TSL Turun järjestämään luontopäivään Turun Ruissalossa. Huomasin erään tuttavan Facebook-ilmoituksen, jonka perusteella homma alkoi välittömästi kiinnostamaan. Tarkoituksena oli kokoontua Ruissalon opastuskeskus Tammenterhoon, josta matka jatkuisi Marjaniemen luontopolkulle.

TSL tarkoittaa Työväen sivistysliittoa. Heidän mottonsa kuuluu "Turkulaist sivistyst lairast laitta". Järjestö oli minulle aiemmin tuntematon, vaikka kaikenmoista aktiviteettia heillä tuntuu olevan. Varmaan osallistun uudelleenkin, mikäli jotain kiinnostavaa löytyy.

Tammenterhon opastuskeskuksen pihalla vastassa oli TSL:n edustaja Eira Pessi. Huomasin samalla tuttujakin työympyröistä, pari eläkepäivistään nauttivaa leidiä. Osallistujia oli yhteensä parisenkymmentä.

Tammenterhon tulevaisuus ei ilmeisesti ole kovin ruusuinen, sillä viereinen laivavarustamo Alfons Håkans on ostanut koko tontin ja rakennus aiotaan purkaa. Tarkoitus olisi siirtyä Ruissalon Kasvititeellisen puutarhan tiloihin. Tästä ei tilaisuudessa pitkään Ruissalosta ja vähän muustakin kertonut Hanna ollenkaan tykännyt. Hänen sukunimensä ehti valitettavasti unohtua, mutta tämä pirteä, opastuskeskuksessa parikymmentä vuotta töissä ollut nainen tuntui tietävän saaresta vaikka mitä.

Hannan jutustelua oli mukava kuunnella. Naisella oli ilmiselviä stand up-koomikon elkeitä. Hauskoja kielikuvia ja sujuvaa tekstiä seuratessa suu oli hymyssä väkisinkin.

Tammenterhon kokoushuoneen olivat penkit aivan järkyttävän kovia. Hannan puhetulvan lomassa takapuoli ehdi puutua siihen malliin, etten enää löytänyt siedettävää asentoa vaikka kuinka käänsin ja väänsin. En tiedä mahtoiko hän huomata tämän, mutta luojan kiitos juttu vihdoin loppui ja pääsin kävelemään. Paljon tuli taas opittua uutta muun muassa Ruissalon huviloista, pelloista ja kasveista.

Jotenkin olin siinä luulossa, että tarinoinnin jälkeen suoritettava kierros Marjaniemen luontopolulla olisi lintukävely. Sisäjutustelun päätyttyä Tammenterhon pihalla oli keski-ikäinen mies jykevä kamera kaulassaan. Päättelin hänen olevan lintuopas, koska heti alkuunsa Eira Pessi oli itsensä esitellessään kieltänyt olevansa lintutieteilijä.

Kun matkaa oli taitettu tovi Marjaniemen polulla, ei mies ollut puhua pukahtanut vielä sanaakaan yleisesti, vaan jutteli jämäkän, vahvasti upseerin näköisen kuusikymppisen miehen kanssa. Tiedä sitten mikä kaveri kameramies oikein oli, mutta ei ainakaan lintuopas, sillä sellaista ei lopulta ollutkaan.

Eipä sen puoleen että lintuja olisi juuri näkynytkään, mutta varmasti alan harrastaja olisi niitä väkisinkin bongannut harjaantuneilla silmillään.

Vaikka Marjaniemen luontopolku on minulle varsin tuttu, oli lenkin varrella jotain uuttakin. En nimittäin ollut koskaan käynyt korkealla kallion laella sijaitsevassa näkötornissa. Eräästä Vares-elokuvastakin tuttu rakennelma on jostain syystä jäänyt aina väliin, vaikka paikan olen tiennytkin.

Korkeanpaikankammoisena todella jyrkät portaat eivät pahemmin houkutelleet. Ensimmäiselle tasanteelle päästyäni olin saavutuksestani niin tyytyväinen, että ylös asti meneminen sai jäädä. Komeat maisemat kumminkin palkitsivat.