torstai 3. heinäkuuta 2014

Päiväreissulla Vepsässä

Vepsän saari Airiston merialueella Turun edustalla on eräs suosikkipaikoistani. Kesän järjestyksessään toinen Vepsän reissu tuli tehtyä pari päivää sitten.

Kuten hölmömpikin pystyy päättelemään, on kulunut kesä ollut ravintola- ja matkailuyrittäjille katastrofaalisen huono. Niinpä ei tullut yllätyksenä kun Vepsän respaneiti kertoi, ettei saaressa ole käynyt päiväretkeläisiä juuri lainkaan. Ainoastaan lähinnä mökin varanneet ovat olleet paikalla.

Harmaa ilma oli läsnä koko päivän nytkin. Onneksi ei kuitenkaan satanut tippaakaan, joten kuusi tuntia saaressa vierähti heittämällä grillaten ja maisemia katsellen.





Vepsän saaren 17 hehtaariin mahtuu monenlaista luontoa. Saaristomerelle tyypillistä kalliorantaa ja mäntymetsää on paljon, mutta toisella puolella saarta on 27 korkea vuori ja lehtoa. Vuoren päältä on Airiston komeimmat näköalat. Korkeampaa kalliota ei seudulla olekaan.

Näköalapaikalla pääsee kahta kautta. Kapeaa solaa pitkin tai sitten kapuamalla ylös louhikkoa. Siihen on asennettu apuköysi, jota ilman eteneminen olisi hankalaa. Ja sitä se on köydenkin kanssa.

Louhikon yläpäässä huomasin jonkin livahti pusikkoon. En ehtinyt nähdä oliko se sisilisko vai käärme. Ilmeisesti jälkimmäinen, sillä palatessani samaa reittiä, pelästyin oikein vaan helvetisti kun muhkea musta käärme luikerteli kivenkoloon niin että aluskasvillisuus vaan rahisi.





Todennäköisesti Vepsässä tulee käytyä kesän mittaan vielä pari kertaa. Aurinkoisempi keli olisi silloin suotavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti