Lähiviikkojen aikana olen katsellut muutaman vanhan kotimaisen televisiosarjan dvd-levyiltä. Taannoin ehdin jo kirjoittaakin Kuolema savolaiseen tapaan -sarjasta.
Tuoreimpina katseluelämyksenä ovat olleet 1974 valmistunut Soittorasia ja vuoden 1988 tuotantoa oleva Painajainen. Molemmat on käsikirjoittanut ja ohjannut Ismo Sajakorpi. 60-luvun puolivälistä asti vaikuttanut Sajakorpi (s. 1944) on ehkä joillekin tuttu mies Kivikasvoista.
Ajan hammas on syönyt Soittorasiaa pahoin. Monet näyttelijäsuoritukset ovat nykymittapuulla koomisia. Varmasti 40 vuotta sitten sarja on saattanut olla jopa jännittävä, mutta nykyään se tuskin pelottaa enää ketään. Aikoinaan Soittorasia on varmasti ollut varsin pätevä pätkä.
Juoni on myös nykyisellään todella mykistävä. Rosvot ovat kaapanneet ranskalaisen tiedemiehen, jota säilytetään Houtskarin saaristossa vanhassa sotilaslinnakkeessa. Huutokaupasta ostettu veivattava soittorasia on ääneltään salainen koodi, jota roistot havittelevat. Rasian huutanut perhe joutuu siksi suuriin vaikeuksiin. Perheenisää syytetään huutokauppameklarin murhasta. Pian isukki kuitenkin ottaa ohjat käsiinsä ja on kuin köyhän miehen James Bond taistelessaan rikollisia vastaan kauniissa saaristomaisemissa.
Itse en muista Soittorasiaa edes nimeltä. Varmaan sitä tuli muksuna kumminkin katseltua. 70-luvulla televisio ei tunnetusti kovin laajaa tarjontaa sisältänyt, joten kaikki piti nähdä mustavalkotöllöstä mitä sieltä sattui tulemaan. Kohtaus, jossa Marjukka Halttusen näyttelemä perheenäiti löytää miehensä (Esko Roine) hukkuneena rantavedestä näytti tosin jollainlailla tutulta. Samoin kasvot kesämökin ikkunassa.
Sajakorven 80-luvun lopun tuotantoa oleva Painajainen on kuvattu Sauvossa Varsinais-Suomessa. Tuoreeltaan ja kuusi vuotta myöhemmin televisiossa esitetty sarja on sekin aikansa tuote. Vielä 1994 kesällä eli 20 vuotta sitten sen katseli sujuvasti. Työkaverien kanssa aiheesta sai paljonkin keskustelua. Nyt tuntui siltä, että huh, onpas Suomi muuttunut paljon näinkin lyhyessä ajassa.
Ajankuvana Painajainen toimiikin hyvin. Sauvon kyläraitilla ei taida enää olla juuri mitään mitä leffassa näkyy. Kirkon lisäksi ehkä apteekki on yhä paikallaan. Kaikki muu onkin muuttunut. Kävin nimittäin huhtikuussa Sauvossa, eikä oikein mikään näyttänyt tutulta tätä katsellessa.
Pääosan esittäjä Eero Melasniemi tekee hienon roolin viinaanmenevänä taidemaalarina, joka on muuttanut pääkaupungin hulinasta maaseudun rauhaan. Avausjaksossa taiteilija herää sairaalasta seitsemän kuukauden koomasta. Hänellä on muisti mennyt. Vähitellen muisti palailee pätkittäin. Pikkupaikkakunnalla on kadonnut nuori tyttö. Lopulta selviää, että taiteilija itse pisti hänet pois päiviltä.
Vuonna 1994 sarjan televisiouusinnan alkajaisiksi esitettiin ohjaaja Sajakorven haastattelu. Mies kertoi tuolloin, että Painajaisessa oli peräti 53 kuvauspäivää. Se on paljon se. Budjetinkin on täytynyt olla melkoinen. Rahaahan 80-luvun nousukauden aikana liikkui paljon, joten se tuskin oli ongelma.
Painajaisen jännitys- ja jopa kauhuelementit saattavat toimia joillekin yhä. Painostava musiikki, usvaiset metsät ja Melasniemen tapittavat silmät eivät ehkä sovi kovin herkille katsojille. Anna-Leena Härkösen esittämä kadonnut tyttö voi aiheuttaa traumoja, Johanna Raunion farmaseuttihahmo sen sijaan jotain ihan muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti