Turkulainen Tanja Sundell on laulaja, bikini fitness-urheilija ja vuoden 2017 Miss Bum Bum Finland-kisan voittaja. Viihdelehti Seiskassa hänet on nähty tänä vuonna moneen otteeseen.
Nämä kuvat ovat syyskuulta. Kuvauspaikkana toimi vaihteeksi urbaani miljöö, jollainen löytyi Pohjois-Turusta. Tanjan kuteet HerSecret.fi -vaatekaupasta.
Yksi Suomen tunnetuimmista rocktähdistä, vuosia sitten turkulaistunut Michael Monroe, esiintyi kotisatamastaan startanneella Viking Linen Grace-laivalla myöhään perjantai-iltana 9. marraskuuta.
Monroe on heittänyt Gracella keikkaa ennenkin. Itse olen todistanut tapahtumaa kaksi kertaa, joulukuussa 2015 ja 2016. Tällä kertaa ajoitus ei mennyt aivan samoihin, mutta joulu on kumminkin pian jo ovella.
Hytilliseen innokkaita Monroe- ja risteilyfaneja tarvittiin lopulta vain muutama viesti ja homma oli sillä selvä. Risteilyn hinta vaan pomppasi h-hetken lähestyessä melkein pilviin, mutta neljään pekkaan jaettuna summa oli aika inhimillinen.
Gracen perjantai-iltalähtö oli käsittääkseni täynnä. Jonkun verran tuttujakin näkyi, mutta niinhän aina. Oli laivalla sitten esiintymässä Vaakku Varjus, Paula Koivuniemi tai Michael Monroe.
Monroe on ollut esillä, entisen soittokumppaninsa Andy McCoyn sanoja lainatakseni, liikaa viime vuosina. Käy jo melkein vitsistä käy hänen heilumisensa joka maailmantähden erikoisvieraana Helsingissä huuliharppunsa kera tai vääntelemässä koipiaan mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Moinen touhu saa kummasti aikaan inflaation.
Minulle on aivan yksi lysti jos Monroe on X-Factorissa tai Idolsissa tuomarina, kun en edes katso näitä ohjelmia. Nykyään hänet tunnetaankin paremmin paremmin television kautta kuin musiikillista saavutuksistaan. Hanoi Rocks varmaan osataan mainita, mutta jos pitäisi luetella kolme Monroen omaa kappaletta, olisi se liian suuri pähkinä purtavaksi suurimmalle osalle tämän mediapersoonan ihalijoista.
Viking Gracella Monroen keikan alkua sai odotella lähes puolille öin ja siinä ajassa ehti kummasti humaltuakin. Asettauduin vakiopaikkaani estradin yläpuolelle, koska sieltä on mielestäni parhaat näkymät. Alhaalla ihmispaljoudessa ei juuri huvita olla tönittävänä.
Orkesteri aloitti Ballad Of The Lower East Sidella, jossa otettiinkin heti löysät pois. Loistava biisi muuten aika onnettomalta Horns And Halos -albumilta vuodelta 2013. Levystä kertonee paljon sekin, että Monroen nykyisessä keikkasetissä se on ainoa ralli tuolta levyltä.
Hyviä kappaleita tuli peräkanaa kuin konekiväärin suusta. Kiivas tahti saattoi olla suurimmalle osalle vähän liikaakin, etenkin kun olen satavarma, ettei lisäkseni kovin moni edes tiennyt biisejä. Tavalliselle ristelyvieraalle riitti, että televisiosta tuttu meikattu setä heilui lavalla.
Lukuisat Hanoi Rocks-lainat sen sijaan saattoivat ollakin tutumpia jopa takarivin taaville. Malibu Beach Nightmare, Don't You Ever Leave Me, Boulevard Of Broken Dreams, Lost In The City, Oriental Beat ja tunnetuin Hanoi-kappale, CCR-laina Up Around The Bend aikaansaivat ylimääräisiä aaltoja Itämerelle.
Monroen bändin syksyn kiertueen päättäneellä Grace-keikalla ei ollut lainkaan akustista osuutta, jollainen oli muun muassa Turun Logomossa. Siellä bändi istahti tuoleille ja näppäili sulosointuja solistinkin lopettaessa riehumisensa. Ja hyvä niin, eipä sellainen olisi tänne sopinutkaan.
Kappalevalikoimasta jäi kummastuttamaan Alice Cooper-laina Long Way To Go, joka on peräisin Love It To Death -albumilta 1971. Merkillinen valinta, etenkin kun tuolla shokkirokkarilla olisi saman vuosikymmenen alusta lukuisia paljon parempiakin biisejä mistä ammentaa.
Encoren alkaessa Michael Monroe yltyi paukuttamaan Karl Rockfistin rumpuja oikein tuelta. Hän ei olekaan lainkaan hassumpi kannuttelija. Hanoi Rocksin vuoden 1983 Lontoon Marqueella kuvatun All Those Wasted Years-videon tavoin rumpuhommaa seurasi Ramones-laina Blitzkrieg Bop, jonka Monroe tulkitsi patteriston takaa. Marqueella sen lauloi edesmennyt Hanoi-rumpali Razzle.
Hieman harmittaa ulkomaisten Hanoi Rocks- ja Michael Monroe -fanien puolesta, että miehen ura on keskittynyt nykyään lähes pelkästään Suomeen. Kansainvälinen, pirun kova bändi, pesisi mennen tullen monet muniinpuhaltelijat maailman estradeilla. Mutta ilmeisesti ulkomaiset keikkapalkkiot- tai paikat eivät oikein vedä puoleensa ja kotimaasta kerätään kirsikat kakun päältä.
Settilista Viking Grace 9.10.2018: Ballad Of The Lower East Side Trick Of The Wrist Malibu Beach Nightmare Old King's Road This Ain't No Love Song Long Way To Go '78 Smoke Screen Nothin's Alright Hammersmith Palais Goin' Down With The Ship Don't You Ever Leave Me Not Fakin' It Up Around The Bend Dead, Jail Or Rock'n'Roll
encore: Blitzkrieg Bop Lost In The City Boulevard Of Broken Dreams Oriental Beat
Marraskuun alkupuoli on ollut ulkoilu- ja valokuvauskelien suhteen varsin surkeaa aikaa. Kuntokaan ei ole ollut kovin kaksinen, kun noin viikon verran meni sairastellessa.
Sen verran pääsin kumminkin jaloittelemaan, että eräänä harmaana päivänä ajelin Turun Ruissaloon ja tein pienen lenkin. Se oli perinteinen kierros Ruissalon kärjessä Kolkannokassa. Kamera luonnollisesti killui mukana.
Oletin kuvien olevan kelin takia sen verran surkeita, etten viitsinyt tuoreeltaan edes katsoa niitä läpi. Vasta tänä ehtoona tartuin toimeen. Ja kas kummaa, olihan siellä jonkun verran julkaisukelpoisiakin otoksia.
Seurasaari on museosaari Helsingin kantakaupungin länsilaidalla. Siellä on toiminut vuodesta 1909 lähtien ulkomuseo, jonne on siirretty vanhoja puurakennuksia ympäri Suomea. Ulkomuseo käsittää noin kolmasosan Seurasaaren 46 hehtaarin pinta-alasta.
Seurasaari kuuluu Meilahden kaupunginosaan. Ulkoilualueiden lisäksi saaressa on kesäravintoloita ja kaksi uimarantaa. Toisessa niistä saa heilua pallit paljaana jos siltä sattuu tuntumaan, koska kysymyksessä on nudistiranta. Autoilu ja pyöräily saaressa on kielletty ilman erikoislupaa.
Seurasaari on kaupungin omistuksessa oleva suojelukohde. Ulkomuseon toiminnasta vastaa Museovirasto. Saaren suosituin vuotuistapahtuma on Seurasaaren juhannus, jossa morsiuspari sytyttää juhannuskokon.
Ulkomuseon kokoelmiin kuuluu kolmekymmentä rakennuskokonaisuutta ja 87 erillistä rakennusta. Ne ovat peräisin 1600-1800 luvulta. Museon vanhin rakennus on Karunan vanha kirkko (1686), joka toimii kesäisin suosittuna vihkikirkkona.
Karunan kirkko kiinnosti minua erityisesti. Olen usein ihaillut Karunan nykyistä graniittikirkkoa maakunta-ajelujen yhteydessä. Originaalin näkeminen on ollut pitkään haaveissa ja se toteutui lauantaina 20. lokakuuta.
Seurasaari on tunnettu eläimistään. Ne eivät pahemmin ihmisten läsnäolosta piittaa. Vastaan tuli oravia, kyhmyjoutsenia ja valtavan kokoisia kanadanhanhia. En muista ennen noin suuria yksilöitä ennen tavanneenikaan. Vaikutelma voi tosin johtua valkoposkihanhista, joihin olen tottunut Turun saaristossa ja jotka ovat Seurasaaren serkkujaan ainakin tuplaten pienempiä.
Syyskuun viimeisenä sunnuntaina otin suunnaksi Turun Nummenpakan ja siellä sijaitsevan treenikämpän.
Rakennus erottui helposti kadun varren pientaloista. Erehtymisen vaaraa ei todellakaan ollut. Piha täynnä autoja ja ympäristö oli kauniisti sanottuna... boheemi.
Tarkoituksenani oli ottaa valokuvia bändistä, jossa laulaa tuttuni Riina Tuulia. Orkesterin nimi oli tuossa vaiheessa hukassa, vaikka olinkin sen aiemmin kuullut.
Pihamaalla pyöri sen näköistä jengiä, että arvelin heidän soittavan kyseisessä yhtyeessä. Yksi heppu kusta lorotti aitaa vasten. Häntä en kätellyt, koska hänellä oli juuri mulkku kädessä, mutta paria muuta kaveria kylläkin.
Pian talon uumenista tuli ulos aina yhtä hyväntuulinen Riina Tuulia. Bändin nimi oli siis R & P Acoustic ja kysymyksessä akustinen kokoonpano. Käsittääkseni osin samalla ryhmällä soittovehkeitä kuritetaan rankemmallakin kädellä, mutta eri nimellä.
Bändi oli helppo kuvattava. Tontti roinavuorineen oli tarkoitukseen juuri sopiva miljöökin. Ei tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan.
Otin tapani mukaan paljon kuvia. Epäonnistuneet ja samankaltaiset ruudut voi tuhota vaikka samantien jos siltä tuntuu. En oikein ymmärrä kuvaajia, jotka kuulemma ottavat huomattavan paljon minua vähemmän ruutuja, muokkaavat niistä sitten hiki hatussa muutaman ja lähettävät objektille. Jos jonnekin vaivautuu menemään, niin samalla kertaa vaan reilusti materiaalia ja parhaat palat kohteelle.
R & P Acoustic ei esiintynyt kameran edessä turhan vakavana. Joillakin orkesterin jäsenillä oli taipumusta oikein linssiluteiluun.
