Ajelulla Uudessakaupungissa

Viime viikolla poikkesin kaverin kanssa Uudessakaupungissa eli lyhemmin Ukissa.

Hänen toimittaessa asioitaan lompsin oluelle kaupunginlahden rantaan. Valittavana oli kolme eri kuppilaa, joista viimeiseen päädyin.

Makasiini, joka on nimensä saanut rakennuksesta jossa se sijaitsee, vaikutti oikein mukavalta paikalta. Sellainen muistikuva on, että viimeksi 1996 kesällä olisin imuroinut siellä ohrapirtelöä. Tuolloin piti lähteä Porin Jazzeille, mutta matka tyssäsi Uuteenkaupunkiin. Jazzeille asti en ole päässyt vielä kertaakaan.

Ukissa käydessäni minua on monasti kiinnostanut Lepäinen, jonka tienviitta on kaupungin keskustassa. Muistaakseni kyltti näyttää kilometrilukua 15. Sen alla lukee Hiu. Näin tosiaan, vaikka ollaan Vakka-Suomessa, eikä Kaukoidässä. 

Matkalla ei paljon pysähdelty maisemia kuvaamaan. Komeita paikkoja tuli toki vastaan vähän väliä. Tie sivusi Uudenkaupungin makeanvedenallasta. Se on 37 neliökilometrin laajuinen järvi, josta Uusikaupunki ja lähikunnat saavat juomavetensä. Allas on padottu 1960-luvun puolivälissä Ruotsinvedestä ja Velhovedestä.

Järvi sijaitsee kaupungin keskustasta luoteeseen ja sitä kiertää tie, jota pitkin pääsee Lepäisten ja Lyökin kautta Pyhämaahan ja sieltä edelleen Pyhärannantielle. Matkan pituus on noin 50 km. Pengerrysten kohdalla on toisella puolella meri, toisella puolella järvi. Makeavedenaltaan rannalla on uimarantoja.

Merenrannassa, aivan Lepäisten tien päässä, huomasin merkillisiä kivenmurikoita maisemoituna pitkin rantoja ja lähimetsiä. Jonkinlainen kivilouhimo siellä on täytynyt olla tai ehkä sellainen on vieläkin, koska osa aineksesta oli aivan tuoreen näköistä. Vanhimmat kasat puolestaan vuosikymmeniä vanhoja ja sammaloituneita. Isoja puita kasvoi niiden välistä.

Itse laitosta emme huomanneet autosta käsin, mutta lähistöllä sellainen varmasti on. En löytänyt netistä mitään mainintaa moisesta louhostoiminnasta, joten vaikea sanoa tämän enempää. Eräs ukilainen tuttavakaan ei osannut kyselyyni vastata.

Erikoinen "betoniporsas" löytyi alueelta - hautakiveä muistuttava ykstyisalueen merkki.

Pyhämaan keskustan tuntumassa oli hirvi aterioimassa hakkuuaukealla noin viidenkymmenen metrin päässä tiestä. Se ei ollut moksiskaan kun nappasin muutaman kuvan.

Karhuvuorella Rymättylässä

Rymättylän Aaslaluodon saarella on alunperin vuonna 1938 rakennettu ilmavalvontatorni, jonka tarkoituksena oli havaita Turkua pommittamaan lentäviä neuvostoliittolaislentokoneita. Rakennelma hajoitettiin 1950-luvulla. Kymmenen vuotta sitten mäen päälle rakennettiin vapaaehtoisvoimin uusi torni. Tarvikkeet tuotiin paikalle helikopterilla.

Saariston Pienen rengastien varrella oleva Karhuvuori ei ole huonojalkaisille- tai kuntoisille tarkoitettu. Helikopteria ei nyt tarvittu, mutta viime kesänä vuorella ensimmäisen kerran käydessäni sitä olisi tarvittu. Hellepäivänä moinen urheilusuoritus teki meinaan todella tiukkaa. Nyt pääsi vähän helpommalla. Mäki on käsittämättömän jyrkkä ja tuntuu päättymättömältä.

Henkityksen tasaannuttua ja pahimmat hiet pois pyyhittyään kannattaa kavuta näkötorniin. Sieltä avautuu upeat maisemat. Samoin koko Aaslaluoto on saaristo- ja maalaismaisemaa parhaimmillaan. Lehmiä laitumilla valtavat määrät. Hammarönsalmen lossilta bongasin merimetsoja kuivattelemassa siipiään pienellä kallioluodolla. Komeimpana ilmestyksenä pidin kumminkin nerokasta taideteosta erään vajan seinässä.

Kuolema savolaiseen tapaan -dvd

Eeva Tenhusen 1976 ilmestyneestä romaanista Kuolema savolaiseen tapaan tehty samanniminen televisioelokuva kuvattiin 1982. Muistelisin sen tulleen näköradiosta joko kesällä 1983 tai 1984. Nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeen sain käsiini dvd:n, joka piti ilman turhaa jahkailua katsoa heti alta pois.

Savolaiseen maalaiskylään muuttaa virkavapaalla oleva poliisimies ja hänen kirjailijavaimonsa. Pariskunta ryhtyy asuttamaan vanhaa Mustikkamäen taloa. Kohta juhlitaankin jo rapukestien merkeissä ja etsimään lisää alkoholia talon kellarista. Romun joukosta löytyy nuoren naisen ruumis, jolla on kirkkaanpunaiset saappaat jalassa. Pian koko kylä etsii murhaajaa.

Muistin sarjan ensimmäisen jakson parhaiten. Se lieneekin suurimmalle osalle katsojista jäänytkin mieleen juuri punasaappaisen naisen takia. Häntä näytellyt henkilö ei vastoin muistikuvaani ollutkaan Satu Silvo, vaan Anu Panula. Muissa osissa nähdään muun muassa Martti Järvinen, Katriina Rinne, Tuija Piepponen ja Pertti Palo. Draaman- ja jännityselokuvan välimaastoon sijoittuva leffassa on myös kauhuelementtejä.

Televisioon kolmeosaiseksi tehty sarja ei ollut niin kömpelö kuin kuvittelin. Jollei tarinankuljetuksen pienet epäloogisuudet haittaa, on Kuolema savolaiseen tapaan kelpo katsottavaa vielä nykypäivänäkin. Samalla se on kurkistus 80-luvun alun Suomeen, kyläkauppojen ja Ford Taunuksien aikaan.

Päiväreissulla Vepsässä

Vepsän saari Airiston merialueella Turun edustalla on eräs suosikkipaikoistani. Kesän järjestyksessään toinen Vepsän reissu tuli tehtyä pari päivää sitten.

Kuten hölmömpikin pystyy päättelemään, on kulunut kesä ollut ravintola- ja matkailuyrittäjille katastrofaalisen huono. Niinpä ei tullut yllätyksenä kun Vepsän respaneiti kertoi, ettei saaressa ole käynyt päiväretkeläisiä juuri lainkaan. Ainoastaan lähinnä mökin varanneet ovat olleet paikalla.

Harmaa ilma oli läsnä koko päivän nytkin. Onneksi ei kuitenkaan satanut tippaakaan, joten kuusi tuntia saaressa vierähti heittämällä grillaten ja maisemia katsellen.

Vepsän saaren 17 hehtaariin mahtuu monenlaista luontoa. Saaristomerelle tyypillistä kalliorantaa ja mäntymetsää on paljon, mutta toisella puolella saarta on 27 korkea vuori ja lehtoa. Vuoren päältä on Airiston komeimmat näköalat. Korkeampaa kalliota ei seudulla olekaan.

Näköalapaikalla pääsee kahta kautta. Kapeaa solaa pitkin tai sitten kapuamalla ylös louhikkoa. Siihen on asennettu apuköysi, jota ilman eteneminen olisi hankalaa. Ja sitä se on köydenkin kanssa.

Louhikon yläpäässä huomasin jonkin livahti pusikkoon. En ehtinyt nähdä oliko se sisilisko vai käärme. Ilmeisesti jälkimmäinen, sillä palatessani samaa reittiä, pelästyin oikein vaan helvetisti kun muhkea musta käärme luikerteli kivenkoloon niin että aluskasvillisuus vaan rahisi.

Todennäköisesti Vepsässä tulee käytyä kesän mittaan vielä pari kertaa. Aurinkoisempi keli olisi silloin suotavaa.

Katarina, Kuparivuori ja Kuplavolkkari

Kävin taannoin kuvaamassa Naantalissa harrastajamalli Katarinan kanssa.

Ilma oli jo totutusti suomalaisen kesäinen eli auringosta ei tietoakaan. Mutta ei sentään aivan toivotonkaan. Ajattelin, että sillä mennään mitä on, koska kuvausaikatauluja on usein todella hankalaa saada sopimaan. Sadekin päätti alkaa vasta kun homma oli purkissa.

Kävimme ensin Naantalin keskustan tuntumassa Kuparivuoren kallioilla.

Katarinan idea oli ottaa fotosessioon mukaan Kuplavolkkari, jollainen hänen tuttavallaan sattuu olemaan. Kuvasimme eräällä parkkipaikalla Naantalin Luonnonmaalla.

 

Tammisaaren luonnonpuistoalue

Tammisaaren keskustan tuntumassa on 55 hehtaarin kokoinen luonnonpuistoalue. Se koostuu muutamasta eri alueesta, joista pari on saaria (Hagen - Ramsholmen - Gåsören - Högholmen). Väitetään, ettei koko maasta löydy vastaavaa seutua. Tottahan toki moiseen paikkaan piti lähteä oikein varta vasten tutustumaan.

Tammisaaren keskusta osoittautui asemakaavaltaan sekavaksi. Parkki- ja ruokapaikkaa etsiessä meni aikaa. Samalla tuli katseltua kaupungin vilinää. Pari kertaa Tammisaaressa aikaisemmin käyneenä jotkut kulmat näyttivät sentään tutuilta.

Ruokapaikan löytäminen olikin kinkkisempi juttu. Olen viimeksi käynyt erään vaasalaislähtöisen pizzaketjun ravintolassa vuonna 2005. Toivottavasti en enää joudu käyttämään heidän palvelujaan, sillä yhtä onnettomia pitsoja saa jo hakemalla hakea. Eikä se näköjään riipu kokin taidoista.

Epäonnistuneen ruokailun pääteeksi päällimmäinen ajatus nälän ohella oli pettymys. Se kyllä lähti kun lompsimme kohti luonnonpuistoaluetta. Tammisaaren torilta sinne on ehkä kymmenen minuutin kävelymatka.

Hagenin ja Ramsholmenin lehtometsissä  kasvaa pääosin jaloja lehtipuita, saniaisia ja kieloja. Högholmen muistuttaakin puolestaan tavallista eteläsuomalaista saaristomaisemaa mäntymetsineen ja kallioineen.

Ramsholmenissa vastaan tuli iso tanssilava- ja juhlapaikka. Voin kuvitella, että siellä saa hyvän meiningin aikaiseksi kun on tarpeeksi juotavaa ja kunnon bändi lavalla.

Nyt ei kuitenkaan kukaan ollut juhlatuulella. Ulkoilijoita näkyi koko alueella vain kourallinen. Kalsea keli ja sateen uhka ei varmasti houkutellut liikkeelle.

Vaikka ilma ei ollutkaan aurinkoinen, jäi Tammisaaren luonnonpuistosta oikein miellyttävät tuntemukset. Täytyy poiketa joskus uudelleenkin.