Lokalahden Veskellar

Viime lauantaina ohjelmassa oli varsinainen Vakka-Suomen kierros. Autoon pakkautuivat lisäkseni kuskina toiminut luontoharrastaja Harri Nato Leino sekä arkeologi Timo Sepänmaa. Poikkesimme päivän mittaan sen verran monessa kohteessa, että homman purku pitää tehdä useassa eri osassa.

Reitti kulki ensin Laitilaan. Sieltä Uudenkaupungin kautta Lokalahdelle, josta Taivassalon Helsinginrantaan. Lopuksi vielä Kustaviin, jossa minä jäin pois kyydistä ja muut jatkoivat takaisin Turkuun.

Lokalahdella sijaitsee aikamoinen luonnonnähtävyys, josta olin kuullut juttuja Leinolta. Mies on kovin ihastunut paikkaan, enkä sitä lainkaan ihmettele. Kyseessä on Pärkänvuori ja sen Veskellar.

Puotilan pikkutietä körötelessä ohitimme Karjurockin festivaalialueen. Tähän aikaan vuodesta se näytti kovin erilaiselta kuin heinäkuussa, jolloin keskelle maalaismaisemaa kokoontuu useampi tuhat ihmistä kuuntelemaan esimerkiksi Peer Güntia, Paula Koivuniemeä ja Popedaa - sen minkä alkoholin juomiseltaan ehtivät.

Pian Karjurockin jälkeen saavuimme pellonreunaan, jonne auto jätettiin parkkiin. Amatöörimäinen opaskyltti kyyhötti tienlaidassa. Koska Leino oli vieraillut kohteessa monta kertaa, ei taulun ohjeita tarvittu. Parin sadan metrin jälkeen isot kalliot jo näkyivätkin.

Paikka oli niin metsittynyt, ettei kauempaa pellolta varmaan edes huomaisi vuorta ainakaan kesäaikaan. Ensin kohtasimme ison siirtolohkareen, Morsiuskiven, joka tarinan mukaan on kierinyt ylhäältä paikallisen kihlaparin päälle. Hieman taaempana näkyi komeat vuorenseinämät ja iso avoluola, Veskellar.

Veskellariin oli helppo mennä sisälle. Suuaukosta mahtuu todennäköisesti minkä kokoinen ihminen tahansa. Veskellarin nimi tullee siitä, että vettä kerääntyy luolan pohjalle. Nyt sitä ei ollut mitenkään riesaksi asti, ja sekin vähä oli jäätynyt.

Luola oli sisältä varsin vaikuttavan näköinen. Sinne osui hyvin päivänvalokin, vaikka kirjaimellisesti "kiven sisässä" oltiinkin. Veskellarista huolimatta Pärkänvuoren seinämät olivat yllättävän tasaiset ja pystysuorat. Paikalla kuulemma käy paljon kiipeilijöitä.

Vesi oli muodostanut omia taideteoksiaan luolan pohjalle. Niistä sai pienellä mielikuvituksella hahmotettua esille esimeriksi erektiossa olevan sukupuolielimen.

Mielenkiintoinen ja helposti saavutettava retkikohde. Suosittelen.

Keväisiä mallikuvia Ruissalosta

Kävin pääsiäisen alla Heidin kanssa kuvaamassa Ruissalossa. Saari osoittautui jälleen ehtymättömäksi aarreaitaksi. Hyviä miljöitä löytyy vaikka millä mitalla.

Olemme tunteneet kymmenkunta vuotta. Fotoilusta on ollut puhetta jo pitkään, mutta vasta nyt homma konkretisoitui. Heidillä on missi- ja mallitaustaa, ja muistankin nähneeni hänet ensi kerran iltapäivälehden sivuilla.

Keli oli muuten hyvä, mutta meren rannalla tuntuu olevan melkein aina jonkinsortin viima. Eikä se ole tähän aikaan vuodesta mitenkään hyvä juttu. Ruissalossa ei siis liikoja ihmetelty, vaan kuvaukset tehtiin ripeään tahtiin.

Uusi Canon -kamerani alkaa olla pikkuhiljaa hallussa. Kokeilin jälleen osaan kuvista seepiaväriä, joka tekee erilaisen tunnelman kuin perinteinen värikuva.

Saxon-iltamat lll

Saxon-iltamat näyttävät muodostuneet jo perinteeksi. Lähinnä vitsistä alkanut illanvietto järjestettiin tällä kertaa Martin sijasta toisella puolella Turkua. Liekö alue sitten Pallin tai Runosmäen kaupunginosaa.

Kutsuvieraita oli kymmenkunta. Kaikki eivät sen kummemmin kovia Saxon-faneja olleet, mutta se ei varsinainen pääsyvaatimus ollutkaan. Illan isäntä Tony oli loihtinut paikat koreaksi.

Saxon on englantilainen pitkänlinjan hevimetallibändi, joka perustettiin vuonna 1976. Yhä varsin aktiivinen orkesteri julkaisi juuri uuden levyn nimeltään Sacrifice. Sitä myös kuunneltiin illan mittaan.

Saapuessani vähän jälkeen viiden, pyöri olohuoneessa parhaillaan kanadalaisyhtye Annihilatorin dvd. Mutta koska Saxon-iltamien pääasiallinen tarkoitus on kuunnella Saxonia ja ottaa kuppia siinä samalla, eipä mennyt kauan kun Tony pisti päälle Saxon Best Of Wacken -dvd:n.

Peräti 31 biisin kokoelma kattoi parhaat palat Saxonin kolmesta eri Wackenin esiintymisestä. Bändi onkin kyseisillä festareilla yksi vakionimistä ja sen suosio on suurinta juuri Saksassa.

Illan mittaan ruudussa pyöri myös Uriah Heepiä ja Michael Schenker's Temple Of Rockia, jota osa porukasta on lähdössä katsomaan Helsinkiin tämän kuun 26. päivä. Kokoonpanossa ovat mukana Scorpionsin kultakauden rumpali Herman Rarebell ja basisti Francis Buchholz.

Aika vierähti pitkäperjantaina nopeasti. Kello 23 paikkeilla päätimme vaihtaa maisemaa ja jatkopaikaksi valikoitui äskettäin avattu Rokbar Turun keskustassa.

Oli taas sen verran mukava ehtoo, että Saxon-iltamat saanevat jatkoa.

Aamusten Täysosuma

Aamuset on Turussa ja sen lähiseudulla ilmestyvä kaupunkilehti. Siinä on joka keskiviikko Täysosuma -niminen palsta, jossa julkaistaan lukijoiden lähettämiä kuvia. Tyyliltään lehteen päätyneet otokset ovat ainakin olevinaan hauskoja ja humoristisia.

Olen silloin tällöin lähettänyt sinne kuvia Täysosuman toivossa. Kymmenkunta onkin vuosien varrella julkaistu. Viime viikolla huomasin, että taas oli mennyt yksi läpi.

En tiedä kuka toimituksessa keksii kuvatekstit, mutta usein nekin osuvat hyvin. Tällä kertaa meni yli hilseen ainakin minulta, mutta samapa tuo.

Kuva on napattu maaliskuun alkupuolella Paimion Hevonpäässä. Pelastustie -kyltti kiinnitti huomioni, koska se oli lumikinosten keskellä. "Selvää Täysosuma-kamaa", muistan jo tuolloin tuumailleeni.

Samassa kerrostalossa asuneen Johannan kanssa oli pari vuotta sitten jonkinmoista kilpailunpoikastakin, tosin lähinnä hänen osaltaan, kumman kuvat läpäisevät julkaisukynnyksen. Hänen otoksiaan tuppasikin yhdessä vaiheessa olemaan lehdessä melkein viikottain.

Koitin muistella mitä kuviani Aamusetissa onkaan julkaistu, mutta mieleen ei juolahtanut kuin tämä. Se on otettu Naantalissa neljä vuotta sitten, keväällä 2009. Olin tuolloin Kailon saareen sillan kaupunginpuoleisella rannalla. Huomasin nelihenkisen perheen kävelevän jäällä - "Varokaa heikkoja jäitä!" -kyltistä piittaamatta.

Kuvaushetkellä rajasin rannan pois. Oikeasti se oli aivan ihmisten vieressä. Nythän fotosta saa käsityksen, että perhe kulkisi kaukanakin ulapalla. Se oli tarkoituskin. Osui ja upposi!

Rockstopin videoraati

YLE Teema esitti viime tiistaina vuonna 1992 kuvatun Rockstopin jakson, jonka aiheena oli videoraati.

Rockstopilla oli aikoinaan ansionsa. Se johtui lähinnä siitä, ettei 80-ja 90-lukujen taitteessa ollut liiemmin nuorisolle suunnattuja musiikkiohjelmia, joten Rockstop täytti tyhjiötä.

Heli Nevakare

Tämän jakson seuraaminen työn ja tuskan takana. Juontaja Heli Nevakare sättäsi totuttuun tyyliinsä sen minkä ehti. Koska hänen touhuiluaan ei ole joutunut enää pariin vuosikymmeneen katsomaan, oli nainen tulla ruudusta läpi.

Käsittämättömän huonoja leikkauksia piisasi koko tunnin kestäneen lähetyksen ajan. Ohjelma oli varsinaista sillisalaattia. Ymmärtäisin, jos kokonaisuus olisi pidetty nimensä mukaisesti videoraadissa. Joka väliin oli leikattu täysin irrallisia inserttejä. Mainittakoon esimerkiksi Michael Jacksonin tanssiminen, Europen laulaja Joey Tempestin ja kosketinsoittaja Mic Michaelin haastattelu ja olipa Phil Collinskin saatu ängettyä mukaan.

Musiikkivideoita arvostelivat entinen Hurriganes -kitaristi Ile Kallio ja tuolloin huippusuositun Ne Luumäet -yhtyeen kitaristi Heko Luumäki. Loppuja raatilaisia en tunnistanut, eivätkä heidän nimensä enää viikon jälkeen ole mielessä. Raati arvioi Ressu Redfordin, Waltarin, Moonin, Gruppa Djunan, MC Nikke T:n ja Ne Luumäkien videot.

Ile Kallio

90-luvun alun kotimaiset musiikkivideot näyttävät tänään joko huvittavilta tai säälittäviltä. Monilla videoilla on tietysti on musiikillisia ansioita, mutta etenkin Rockstopissa ne toteutettiin lähes poikkeuksetta humoristisella tavalla. Yleensä sellainen ei sopinut lainkaan yhteen biisien kanssa.

Ohjelmassa oli yleensä suuri määrä Nevakaren itsensä esittämiä musapätkiä, joissa hän heilui ja lauloi kuin rokkitähti ikään. Saman lähetysajan olisi voinut käyttää oikeisiin yhtyeisiin, eikä juontajan oman egon täysin turhanpäiväiseen pullisteluun.

Ressu Redfordin ja Waltarin tuntevat kaikki, mutta Moonia harva muistaa. Bändissä vaikutti kitaristina sittemmin kuuluisaksi levytuottajaksi kohonnut Mikko Karmila. Laulajana oli hänen silloinen muijansa Aino Roivainen. Toista kitaraa soitti Sakari Pesola, joka tunnetaan paremmin Kolmas nainen -yhtyeestä. Bassoa pomputteli Kirka Sainio, joka vaikutti Airdash -speed metal -orkesterissa vielä hetkeä aiemmin. Sittemmin Sainio soitti LAB:issä, joka 2000-luvun alussa teki hienon Numb-kappaleen.

Moon levytti myöhemmin Moon Cakes -nimellä. Näin bändin joskus 90-luvulla keikalla Ruisrockin teltassa.

MC Nikke T oli turkulaisräppäri, joka tarinan mukaan pakoili  Popedan laulajaa Pate Mustajärveä Nummirockin backstagella juhannuksena 1992, koska pelkäsi saavansa tältä turpaansa. Enpä lainkaan ihmettele, mikäli kyse oli Nikken musiikillisista ansioista - se kun oli järkyttävää paskaa alusta loppuun.

Sama kaveri jatkaa yhä musiikintekoa useilla eri taiteilijanimillä. Onneksi hänen tuotantoonsa ei nykyään törmää samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten, mutta tokkopa se on yhtään sen laadukkaammaksikaan tullut.

Rockstopin videoraadin kummajainen oli itänaapurista tullut Gruppa Djunan. Hirvittävää suolikuonaa sekin, vaikka video yritti olla huvittava neuvostoliittoviitteineen. Eipä ole sen maan touhut koskaan hymyilyttäneet tai saaneet sympatiaa tältä suunnalta.

Ne Luumäet

Lähetyksen ainoa kunnon biisi oli Ne Luumäkien ramopunk-tykitys Onnellinen perhe. Singlelistan ykkösenäkin samana vuonna ollut kappale on tarttuva ralli, joka tuolloin soi melkein joka paikassa. Kappaleen videoon Rockstopille tyypillinen huumori sopii. Bändi ei muutenkaan ollut mikään lommoposkisynkistelijä, vaan lähinnä hyväntuulisen musiikin lähettiläs.

Rockstop on nostalgiaa. Mutta, huh, harvoinpa oma nuoruusaika on tuntunut näin vastenmieliseltä katsottavalta kuin tämä lähetys!

Ristin oma Pontus

Lueskelin hiljattain viime joulukuussa ilmestynyttä Seura-lehteä. Siinä oli juttua vaasalaisesta Pontus J. Backista. Tatuoitu, moottoripyöräjengiläisen näköinen, karvainen hemmo paljastui suomenruotsalaiseksi muusikoksi. Vakavista päihdeongelmista kärsinyt ja kuoleman porteilla käynyt Back tuli vuonna 2007 uskoon, ryhdistäytyi ja ryhtyi evankelistaksi.

Koska Seuran jutussa mainittiin Backin soittaneen muun muassa entisen Whitesnake -kitaristi Micky Moodyn sekä entisen Lynyrd Skynyrd -kitaristi Mike Estesin kanssa, kiinnostuin hänestä enemmän. Netistä selvisi, että Back on tehnyt elämänkertakirjan nimeltä Ristin oma (Päivä Osakeyhtiö 2009).

Adlibris myi kirjaa alle kympin hintaan, joten pistin tilauksen vetämään. Teoksessaan Back kertoo lapsuudestaan, päihdeongelmistaan, vuosistaan muusikkona ja nykyisestä elämänmenostaan. Minua olisi kiinnostanut tietää enemmän hänen musiikkihommistaan, joista kirjassa ei loppujen lopuksi kerrota kuin pintapuolisesti. Viinanjuomista ja muuta sekoilua on sitten senkin edestä. Eniten hän kuitenkin kertoo katumuksestaan ja entisen elämäntyylinsä kauheudesta.

Back on soitellut ulkomaisten nimimiesten kanssa, mikä ei ole ihan jokapäiväistä suomalaismuusikolle. Mike Estesin rinnalla hän on ollut Skinny Mollyssa, jossa vaikutti myös entinen (ja nyttemmin taas nykyinen) Molly Hatchet -kitaristi Dave Hlubek.

Back myös kuului amerikkalaiseen pornorockbändiin nimeltä Erocktica, josta en ollut ennen kuullutkaan. Tuskinpa kovin moni muukaan, sillä bändi ei näillä leveysateilla ole mikään nimi. En sitten tiedä onko oikein muuallakaan, mutta Back kertoo kirjassaan kiertueistaan yhtyeen kanssa.

Lopulta viina ja huumeet maistuivat hänelle niin hyvin, että sisuskalut olivat aivan riekaleina. Kuolinvuoteellaan sairaalan sängyn viereen ilmestyi Jeesus, jolloin Back koki ihmeparanemisen. Nyt  hän kiertää esimerkiksi kouluissa kertomassa tarinaansa.

Ristin oma on kiinnostavaa luettavaa, joskin rokkitouhut jäävät turhan pintapuolisiksi - jos niistä on kiinnostunut. Enemmän kirja antanee uskonnosta kiinnostuneille.

Youtubesta löytyi Astu tarinaan -nimisen ohjelmasarjan jakso 21, jossa Pontus J. Back on vieraana.

Pääsiäissäästä

Oho, tulipa otsikkoon monta ä-kirjainta.

Tänään, huhtikuun ensimmäisenä päivänä 2013, oli aamulla pakkasta yli kymmenen astetta. Kuun vaihtuminen ei näy lämpötiloissa ainakaan vielä. Maaliskuu oli kylmin noin viiteenkymmeneen vuoteen.

Päivisin aurinko paistaa sen verran paljon, että lumet sulavat väkisinkin. Mutta kun yöllä on pakkasta reilusti, ei kevät pahemmin etene. Se on jo nyt muutaman viikon myöhässä. Viime viikolla uumoiltiinkin, ettei kevättä tulisi lainkaan, vaan siirryttäisiin suoraan kesään. Virallisesti kevät on silloin, kun lämpötilat ovat ympäri vuorokauden plussan puolella.

Kuvassa näkyy Liedon Vanhalinnanvuori pääsiäisenä viisi vuotta sitten. Tarkalleen pitkäperjantaina 21. maaliskuuta 2008. Seuraavassa kuvassa Ruskon Kullavuori kolme päivää sitten, pitkäperjantaina 29. maaliskuuta 2013. Aikamoinen ero, varsinkin kun viisi vuotta sitten pääsiäinen oli aikaisemmin kuin tänä vuonna.

Ja tämä ei ole aprillipila, vaikka tänään aprillipäivä sattuu olemaankin.