Ruisrockia kymmenen vuoden takaa

Tänä viikonloppuna juhlitaan Suomen ja Euroopan vanhinta yhtäjaksoisesti toiminutta rokkifestivaalia Ruisrockia Turun Ruissalon Kansanpuistossa. Kyseessä 49. kerta, kun tapahtuma järjestetään.

Ruisrockin nykylinja on herättänyt kovasti arvostelua. Kun lavalla nähdään ranskalaisia tiskijukkia soittamassa kappaleita muistitikuilta, eikä perinteisiä rokkibändejä heilumassa kitarat munien korkeudella, on syytäkin ruveta kitisemään.

Viime päivinä Facebookin uutissyöttö on täyttynyt Ruisrock-aiheisista postauksista. Keski-ikäiset rutisevat niin helvetisti ja nuorempi polvi painelee festareille onnesta soikeana.

Töissä tekemäni pikku gallupin perusteella kävi ilmi, ettei ainakaan nuorilla mimmeillä ole mitään väliä kuka lavalla kiekuu, kunhan vaan yleisfiilis on hyvä. Kaltaiselleni vanhan liiton rokkimiehelle puolestaan on paljonkin merkitystä kuka estradilla nähdään, toki unohtamatta mukavaa atmosfääriä. Usein on kyllä riittänyt kun musiikin on kuullut anniskelualueelle, eikä ole tarvinnut toljottaa koko keikkaa lavan edustalla.

Vanhoja fotoja katselleni oikein ihmetytti kuinka Ruisrockin taso on kymmenessä vuodessa laskenut kuin lehmän häntä. Jos jo vuonna 2008 haikailtiin festarin "vanhoja hyviä aikoja", niin huh huh tätä nykymeininkiä! Esimerkiksi tämän vuoden esiintyjälistassa ei ole kuin muutama tuttu nimi, nekin kotimaisia. Ulkolaiset ovat täyttä hepreaa.

Vuonna 2008 Ruisrockissa oli ainakin näin jälkikäteen ajateltuna yllättävän kova kattaus. Olin tuolloin juhlistamassa järjestyksessään 39. Ruisrockia musiikkilehti Suen reportterina. Silloisia mietteitäni festivaalista luettavissa linkistä http://www.sue.fi/2008/08/ruisrock-2008-anti-flag-hanoi-rocks-nightwish/

Julkaisin eilen illalla Facebookissa uudelleen kuvia vuoden 2008 Ruisrockista. Kansion on saanut tähän mennessä 48 tykkäystä ja kahdeksan kommenttia. Tässä osa kuvista.

Sue-lehti lopetti

Turusta käsin toimitettu Sue-musiikkilehti lopetti toimintansa hiljattain. 20 vuotta ilmestyneen lehden alasajon syyksi mainitaan yleinen talouden alavire ja printtimedian hankaluudet muuttuneessa mediaympäristössä.

Sue perustettiin vuonna 1994 Auran panimo -yhdistyksen julkaisuksi. Vuosituhannen taitteessa maksullinen fanzine muutettiin ilmaisjakelulehdeksi, jota julkaisi Kustannusosakeyhtiö Kärki. Vuoden 2010 lopulla Suen julkaisijaksi vaihtui Suezine Oy.

Sue ilmestyi kaksitoista kertaa vuodessa. Sen kuukausittainen painosmäärä oli parhaimmillaan 60 000. Sillä oli yli 600 jakelupistettä yli 80 paikkakunnalla. Lukijatutkimuksen mukaan lehden lukijamäärä oli 115 000 – 127 000.

Olin Suessa mukana viitisentoista vuotta. Ensimmäisen juttuni kirjoitin keväällä 1995 Tampereen Elokuvajuhlista. Viimeinen artikkelini ilmestyi syksyllä 2010.

En koskaan kirjoittanut Sueen rahankiilto silmissä, vaan pelkästään rakkaudesta musiikkiin. Palkkiot olivat pieniä varrattuna moniin muihin julkaisuihin, mutta tuskin avustajat siksi olivatkaan siinä mukana.

Suen kautta pääsin lukuisille rokkifestivaaleille. Reissuista on jäänyt oikestaan vain hienoja muistoja. Tapasin paljon upeita ihmisiä, joiden kanssa olen tekemisissä nykyäänkin. Provinssirock, Nummirock, Ruisrock, Sweden Rock Festival, Ankkarock, Ilosaarirock, Tammerfest ja mitä niitä olikaan.

Joskus vuosia sitten laskin, että olin kirjoittanut Sueen ainakin satakunta liveraporttia. Ne julkaistiin lehden nettisivuilla. Minkäänlaista rahallista korvausta en noista jutuista koskaan saanut, mutta se ollutkaan pääasia. Pääasia, että pääsi festareille ja klubikeikoille.

Ilman Sue-lehteä olisin tuskin tavannut esimerkiksi Manowarin Joey De Maioa, Motörheadin Lemmyä, Scorpionsin Klaus Meineä tai Yngwie Malmsteenia.

Dio-yhtyeen Craig Goldyn ja Ronnie James Dion kanssa Oulun jäähallin backstagella 1999.


Syitä Suesta lähtööni on kyselty tasaisin väliajoin. Mielenkiinnon siirtyminen muualle alkoi painaa yhä enemmän tuossa neljänkympin kinttaalla.

Kun mielestäsi teit oivan jutun jostain artistista tai orkesterista, ei sitä välttämättä julkaistukaan lehdessä, vaikka artikkeli oli pyydetty tekemään. Sellaista sattui turhan usein. Pitemmän päälle tällainen toiminta rupesi rankasti vituttamaan.

Pari viimeistäni vuotta roikuinkin mukana lähinnä ilmaislevyjen ja keikoille pääsyn toivossa. Kun promootiolevyt alkoivat siirtyä yhä enemmän salasanan taakse nettiin tai ne kannettiin toimistolta suoraan turkulaisiin divareihin, eipä siitä minulle paljon huvia riittänyt.

Aina silloin tällöin olen saanut kuullut, että moni käveli kauppaan levyarvostelujeni perusteella. Hienoa, jos olen saanut olla avuksi jonkun uralla.