Ei kulunut kuin neljä kuukautta kun suomalaisen rockin legenda Michael Monroe esiintyi jälleen Turun ja Tukholman väliä seilaavalla Viking Grace-laivalla. Vaikka marraskuinen keikka oli vielä tuoreessa muistissa, päätin itsekin lähteä risteilemään.
Terminaalissa huomasin, että ihmisiä oli vähemmän kuin normaalisti viikonloppulähdöllä. Ehkä se oli vain sattumaa. Tuskin moinen johtui illan esiintyjästä, joka muuten soitti samalla paatilla toisenkin keikan seuraavana ehtoona.
Tuttuja bongasin jo terminaalin edustalla ja viereisessä Hotel Seaportissa, jossa kävin imuroimassa yhden lonkeron. Sakkia oli selvästi saapunut Monroen takia, mutta suurin vaikutti olevan tavallisia risteilyturisteja.
Sitten viime syksyn Monroen settilista oli jonkun verran vaihtunut. Itse asiassa yllättävänkin paljon ottaen huomioon, että muutamat samat vanhat kappaleet roikkuvat mukana vuodesta toiseen.
Monroen vanhan orkesterin Hanoi Rocksin Malibu Beach Nightmare-renkutuksen voisi jo suosiolla tiputtaa laidan yli. Creedence Clearwater Revival-laina Up Around The Bendin mukanaoloa voi perustella sillä, että sen suurin osa yleisöstä kai haluaa sen kuulla.
Vaikka Monroen omassa materiaalissa ei mielestäni vikaa olekaan, on lainabiisien määrä yhä tässäkin vaiheessa soolobändiuraa hämmästyttävän suuri. Edellä mainittujen lisäksi laivalla kuultiin materiaaliaa yhtyeiltä Demolition 23 (Monroen ja basisti Sami Yaffan 90-luvun puolivälin bändi), Cheap Trick, Johnny Thunders & The Heartbreakers ja Flamin' Groovies. Illan kappalevalikoima löytyy kokonaisuudessaan täältä https://www.setlist.fm/setlist/michael-monroe/2019/ms-viking-grace-turku-finland-39205a7.html
Omaan korvaani hunajaa olivat harvinaisemmat Hanoi Rocks-palat Cutting Corners ja Tooting BecWreck. Myös Monroen nykybändin omat Old King's Road, '78 ja Ballad Of The Lower East Side olivat loistavia.
Yleisössä näkyi olevan aikamoinen kattaus ihmisiä vauvasta vaariin. Salin ylätasolla pikkulapsetkin heiluivat kuin kokeneemmatkin rokkarit.
Monroe sanoi taannoin jossain haastettelussa, että hän on vähän kuin sarjakuvahahmo ja se pitää kyllä paikkansa. Hänen musiikista ei välttämättä ymmärretä paljoakaan kun pääasia on, että televisiosta tuttu meikattu setä heiluu lavalla.
Viime viikonloppuna Viking Linen risteilyalus Gracella järjestetty metallimusiikkitapahtuma Nordic Metal Cruise keräsi laivan täyteen monennäköistä karvapäätä.
Kuulin risteilystä joskus viime syksynä. Tuolloin kaverini Jani Pirilä otti asian jossain sivulauseessaan puheeksi; varmasti olettaen, etten minä ole siitä kiinnostunut, koska esiintymässä on niin sanottuja örinäbändejä. Olenhan perinteisesti ollut sitä mieltä, että bändissä pitää olla laulaja, eikä huutaja. Näin aggressiivinen musiikki ei yleensä puhuttele.
Pirilää loppuunmyydylle laivalle veti etenkin ruotsalainen Dark Tranquillity. Se on melodisen deathmetalin saralla on varsin suosittu ja arvostettu yhtye. Muut esiintyjät olivat suomalaiset Finntroll, Kalmah ja Wolfheart.
Olemattomasta mainostuksesta huolimatta Grace oli tupaten täynnä. En meinaan nähnyt yhtään risteilyä koskevaa ilmoitusta missään. Antti Tuiskua sekä muita iskelmä- ja popartisteja oli kyllä joka tuutissa. Vasta pari päivää ennen lähtöä Facebookissa alkoi vilahdella Nordic Metal Cruisea mainostava sivu.
Viking Linen puolelta kyseessä taisi olla jonkinlainen kokeilu, olihan tämä sarallaan ensimmäinen metallimusiikkiristeily Turusta Tukholmaan. Toisinpäin vastaavaa on harrastettu jo vuosia. Homma vaan menee niin hankalasti, etteivät suomalaiset pääse kyytiin kuin menemällä ensin Tukholmaan ja vasta sieltä kyseiseen laivaan.
Ilmeisesti järjestävänä tahona Viking Linen ohella oli pohjanmaalainen juhannusfestivaali Nummirock, sillä sen logo komeili julisteissa ja olipa yksi Gracen baari nimetty Nummirock Loungeksikin.
Dark Tranquillty jakeli nimikirjoituksia laivalla.
Terminaalin yläkerrassa alkutahdit soitti täysin luokatonta älämölyä esittänyt ryhmä. Se oli kai olevinaan jonkinlaista huumoria, mutta ainakaan minulle ö-luokan Kummeli ei uponnut millään tavalla. Onneksi tuli kipattua kaupungin keskustassa Daily Newsissä reippaasti pohjia ennen terminaaliin saapumista, ettei moinen metelöinti liioin häirinnyt.
Tiedä sitten mistä kaikki nuo tatuoidut partakorstot olivat luunsa Turkuun raahanneet, mutta jessus sentään heitä oli paljon.
Varttuneempien matkustajien ilmeet olivat paljon puhuvia. Lähelläni istuskellut noin seitsemänkymppinen pariskunta pyöritteli päitään ihmetyksestä. Mihin Helvetin esikartanoon he olivatkaan joutuneet, melkein kuulin ajatusten sanovan.
Jo terminaalissa havaitsin muutamia tuttuja. Olihan se kumma, jollei näin isossa sakissa heitä olisi ollut. Ihan tavallisellakin risteilyllä on aina jonkun verran tuttavia, mutta nyt saattaisi varmasti normaaliakin enemmän kun metallimusiikki raikaa Itämeren aalloilla.
Dark Tranquillityn meet&greed -istuntoa kävimme katsomassa vähän laivan lähdön jälkeen. Mukavan oloiset göteborgilaisherrat jakelivat nimikirjoituksia ja poseerasivat kännykkäkameroille.
Yhdeltä yöllä alkaneesta keikasta en sitten muistakaan juuri muuta kuin valtaisan ruuhkan. Varmasti oli hyvä meininki.
Dark Tranquillty.
Hyttimme oli kuudennessa kerroksessa. Muuten oikein mukava paikka, mutta äärimmäisen huonosti saavutettavissa. Ulkokannelta kiertämällä sen löysi paremmin kuin sisällä seikkailemalla.
Vastoin odotuksia, oli hyttikäytävä todella hiljainen. Olin valmistautunut siihen, että lähes jokainen ovi on auki ja mekastus raikaa. Mutta meno oli rauhallisempaa kuin strandardiristeilyllä.
Kuten eräs musiikkimakuni hyvin tunteva kaverini ennen risteilyä totesi, "tuolla ei ainakaan tarvitse yhtään bändiäkatsoa". Kännin puolellehan sitä pääosin mentiin ja esiintyjät jäivätkin silkan välinpitämättömyyden takia paitsioon.
Tukholman saaristoa.
Pohjoissuomalaista Kalmahin keikkaa yritin jonkin aikaa seurata, mutta siitä ei tullut pitemmän päälle mitään. Ei vaan ole minun mieleistäni musiikkiani. Kumminkin kaikki kunnia sillekin bändille. Suurta yleisöä kello 16 alkanut veto tuntui kovasti kiinnostavan.
Melkein Turun satamaan asti soittanut helsinkiläinen peikkometallibändi Finntroll oli sikäli erikoinen ilmestys, että se esittää asiansa ruotsiksi. Jostain kumman syystä olen aina tykännyt yhtyeestä ainakin jossain määrin. Livenä se on varsin pätevä.
Oli merkillistä nähdä Gracella ison salillisen ja yläparvellisen väkeä diggailevan aivan hulluna tästäkin bändistä. Kun on tuttunut näkemään samassa paikassa lähinnä Paula Koivuniemen tai jonkun vastaavan, oli kontrasti valtava. Mutta rankkaa örinäähän tänne oli tultu kuulemaan.
Finntroll.
En ole jälkikäteen kuullut lainkaan järjestyshäiriöistä ja muista ongelmista. Enemmän niitä aiheuttavat känniset maanomistajat kuin palmikkopartaiset metallimiehet. Suomalaisista festivaaleista vähiten poliisihälytyksiä, yhtenä vuonna puhdas nolla, tulee Helsingin Tuska Festivaalilta ja eniten Seinäjoen Tangomarkkinoilta. Joten miksei Viking Gracekin panostaisi lisää tällaisiin tapahtumiin.
Michael Monroe bändeineen esiintyi lauantaina 17.12. Turun ja Tukholman välillä seilaavassa Viking Linen Grace -laivassa.
Paatti ei kumma kyllä ollut loppuunmyyty ainakaan vielä lauantaina iltapäivällä, jolloin eräs kaveri tutki hytinsaantimahdollisuutta. Sakkia oli kuitenkin niin paljon, ettei jonotuksilta voinut välttyä baaritiskeillä tai kaupassa.
Terminaalissa bongasin jonkun verran tuttuja naamoja. Kaarinalainen levynkeräilijä Angerpuro oli mukana kuten viime vuonnakin vastaavalla reissulla. Eräs festarituttu oli perheineen lähdössä Malesiaan kolmeksi viikoksi. Viereisessä Hotelli Seaportissa vastaan tuli lähes koko Monroen poppoo.
Gracella on poikkeava tapa muihin ruotsinlaivoihin verrattuna. Menomatkalla kaupasta ei nimittäin saa kuin kuuden tölkin verran mietoja juomia eli joko kaljaa, lonkeroa tai siideriä. Syynä moiseen on, ettei porukka ryyppäisi hyteissä, vaan menisi oitis baariin imuroimaan kalliita drinkkejä.
Puolenyön aikoihin alkanut keikka valtavan kokoisessa yökerhossa oli pullollaan ihmisiä. Paras paikka löytyi yläorrelta, josta on hyvä näkyvyys lavalle, eikä liian kovaa tungosta.
Koska Michael Monroe on nykyään koko kansan suosikki vauvoista vaareihin, on melkein sama vaikka hän laukoisi vitsejä lavalla. Hurraata ja taputuksia tulisi joka tapauksessa. Onneksi musiikki on pääosassa, vaikka settilistaa voisikin rukata uuteen uskoon isolla kädellä.
Jo ennen keikkaa satuin näkemään vilauksen biiseistä, kun törmäsin laivan käytävällä kiertuemanageri Janne Tammiseen. Eipä kai suuria muutoksia voi odottaakaan, mutta kun on tuhat kertaa kuullut Hanoi Rocksin Tragedyn tai Malibu Beach Nightmaren, olisi vaikka Beer AndCigarette ja Visitor välillä mukava yllätys.
Show on lähes toisinto vuodentakaisesta Grace-keikasta. Silloin tosin kitaristi Steve Contea tuurasi Slashin bändistä Todd Kerns, joka hoitikin tonttinsa hienosti.
Monroen tyyli heilua lavalla ja kiipeillä saatavilla olevissa rakenteissa aiheutti jälleen jännitysnäytelmän. Pysyykö vai eikö pysy. Pysyi. Joku kerta voi käydä niin ikävästi, että mies rojahtaakin alas sellaisella ryminällä, että se oli sitten siinä. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.
Hurriganesin rumpali-laulajana parhaiten tunnettu Remu Aaltonen täytti 10. tammikuuta 65 vuotta. Sen kunniaksi YLE Teema näytti tiistaina 15. tammikuuta arkistopätkiä historian hämäristä.
Lähetys alkoi Hurriganesin Tukholman keikalla. Ohjelmatiedoista poiketen sitä ei oltu nauhoitettu 1978, eikä konserttipaikkana ollut Gröna Lund. Oikea estradi oli Circus ja päivämäärä 7.8.1979. Bändin kokoonpano oli tuossa vaiheessa Remu Aaltonen (rummut, laulu), Cisse Häkkinen (basso, laulu) ja Albert Järvinen (kitara).
Väärät ohjelmatiedot ovat aivan uskomatonta möhlintää YLEltä. Vuosiluvun heittely on ehkä pieni asia maailmankaikkeudessa, mutta suuri Hurriganes-faneille ja ylipäätään suomalaisen musiikin historiaa tunteville.
Vuonna 1978 Hurriganesin kokoonpano oli aivan erilainen kuin vuotta myöhemmin. Orkesteri tuolloin oli peräti viisimiehinen. Remun ja Cissen kanssa keikkailivat kitaristi Ile Kallio, kosketinsoittaja Jim Pembroke ja rumpali Tomi Parkkonen, Remun keskittyessä pelkästään laulamiseen. Harmi, ettei tuon ajan Ganesista taida olla liikkuvaa kuvaa saatavilla.
Televiossa nähty torso keikkatallenne Tukholmasta löytyy pitempänä Hurriganes-dvd:ltä Rock And Roll All Night Long 1973-1988. Siinä bändi soittaa pääasiassa vuosien 1973-75 materiaalia, keskittyen Roadrunner -levyn aikoihin. Albert Järvinen on palannut yhtyeeseen samana vuonna. Ile Kallion aikaista materiaalia mukana on My Only One sekä Chuck Berry -coveri Talkin Bout You, jonka bändi saa toimimaan hienosti. Yhtyeen soitto on kumminkin jokseenkin haparoivaa, jollaista Ganesin livemeininki tuppasi muutenkin olemaan. Edellä mainitusta dvd:stä sen pystyy varmaan jokainen toteamaan.
Tukholman liven jälkeen YLE Teema näytti Remun haastattelun vuodelta 1980. Pätkä oli Tuubi-musiikkiohjelmasta. Siinä Heikki "Hector" Harma haastatteli Ganes-pomoa, joka osasi olla ihmeen asiallinen. Orkesteri oli pian haastattelun jälkeen lähdössä Tukholmaan levyttämään uutta albumia, joka myöhemmin ristittiin 10/80:ksi. Se muodostui yksi yhtyeen tuotannon kulmakivistä.
Nyky-Remun haastattelultakaan ei tietenkään voitu välttyä. Mies jorisi samat tuhanteen kertaan kuullut Roadrunnerin levytys- ja muut jutut, jotka hän sopivasti värittäen saa kuulostamaan tuoreemmilta. Tuli ikävä vuoden 1980 Remua.
Lopuksi oli vuorossa Remu & His Allstarsin keikka Helsingin Cantina Westistä vuodelta 1993. Se oli alunperin osa Mikko Kuustosen juontamaa Q ja tähdet -ohjelmaa. Suomenkielistä jazz-iskelmää vai mitä lie edustanut ryhmä sai ihon kananlihalle jo silloin aikoinaan, joten itseni kiusaamisen sijasta päätin mennä nukkumaan.
Varsinais-Suomen Postiliiton osaston perinteinen syyspurhedus pidettiin syys-lokakuun vaihteessa. Juhlapaikkana toimi Viking Isabella. Perjantai-iltalähtö Turusta Tukholmaan. Paluu lauantai-iltana.
"M/S Isabella on Viking Linen omistama matkustaja-autolautta. Se liikennöi Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma -reitillä M/S Amorellan parina lähtien Turusta iltaisin ja Tukholmasta aamuisin. M/S Isabella on M/S Amorellan, M/S Gabriellan ja M/S Crown of Scandinavian sisaralus. Alus on liikennöinyt myös Helsinki – Tukholma sekä Helsinki - Muuga/Tallinna reiteillä. Aluksen päällikköinä toimivat vuonna 2007 Magnus Thörnroos, Nils Jansson ja Stefan Karell. Aluksen korvaa vuonna 2013 valmistuva Viking linen suurempi alus Viking XXXX.Viking Isabellassa on katalysaattori. Maaliskuussa 2008 aluksella syttyi pieni tulipalo." (Wikipedia)
Kuuden viikon nenänvalkaisuperiodin jälkeen meikäpoikakin korkkasi reteästi lonkeron terminaalin edessä jo ennen laivaan menoa. Meininki olikin sitten sen mukaista. Alkuviikolla työpaikalla on ollut hikiset tunnelmat, vaikka kesähelteet ovat enää muisto vain. Rankkoja tällaiset retket!
Yksityistilaisuus Isabellan discossa.
Postipurjehduksen järjestäjä oli vaihtunut, joten estrdailla ei nähty Tommi Läntistä, Mikko Alataloa, Jussi Hakulista tai ketään muutakaan pelkästään postilaisten iloksi tarkoittetua artistia. Luulen, ettei moni edes huomannut moista, mutta itse olisin mielelläni seurannut vaikka Vaakku Varjuksen tai PJ Rautiaisen keikan. He olisivat varmasti paljon huokeammalla keikkapalkkiollakin tulleet kansaa viihdyttämään kuin vaikka Läntinen tai Alatalo.
Salon seudun pääluottamusmies Aulis Koskinen keskustelee.
Laivalla oli omasta takaa rokkibändi Deep Insight, josta en osaa nyt se kummemmin sanoa millainen se mahtoi olla. Iskelmäpuolta hallitsi Rami Rafael, jonka hölmö taiteilijanimi ei pahemmin kuuntelemaan houkuttele. Rampe on kai jonkunlainen Vikingin houseartisti, sillä nimensä putkahtaa usein esille laivayhtiön mainoksissa.
Turun postikeskuksen iloista väkeä.
Trubaduurina toimi joku britti, jolla ei taaskaan ollut tiedossa kuin ne samat vanhat standardit eaglesista ccr:ään. Ei niin minkäänlaista mielikuvitusta. Kun samalla tuolilla istuu suomalaistrubaduuri, on hänellä yleensä hallussa rokkiklassikot sekä englanniksi että suomeksi. Ei pelkästään samoja iänikuisia ralleja.
Kyllä Johnny Cash oli kova jätkä!
Rock'n'roll! Tupakkahuonessa muun muassa Toni Kajala (oik.) ja Michael Saine (2. vasemmalta), muinaisen Anal Death -yhtyeen laulaja.
