Joensuulaislähtöisen Hassisen Koneen aktiiviura oli vain kahden ja puolen vuoden mittainen vuosina 1979-1982. Tästä huolimatta yhtye on yksi merkittävimmissä suomalaisorkestereista kautta aikojen.
Bändin 40-vuotisjuhlakeikasta alettiin puhua jo 2019, jolloin minäkin hankin lippuni. Korona pahus siirsi tapahtumaa kaksi kertaa, jona aikana moni tuttu ehti myydä biljettinsä. Suunnittelin jossain vaiheessa itsekin samaa, mutta onneksi näin ei käynyt.
Tampereella heinäkuun 30. päivä järjestetty spektaakkeli keräsi 30 000 ihmistä ja oli ikimuistoinen kokemus. Noin viiden tunnin seisoskelu Ratinan Stadionilla jalat turtana ei sekään harmittanut kun Kone latasi musiikkiaan yli kahden tunnin ajan.
Hassista lämmitteli Tuomari Nurmion nykyinen yhtye Dumari & Spuget. Vaikka Nurmion 80-luvun materiaalista tykkäänkin, ovat hänen myöhemmät tekemisensä olleet lähinnä vaivaannuttavia. Niinpä odotukset tätäkään kohtaan eivät olleet korkealla.
Mutta kas kummaa, Dumari & Spuget kuulosti oikein hyvältä. Nurmion vanhoja hittejä oli sovitettu yhtyeelle sopivaksi ja ne svengasivat mainiosti.
Hieman yllättävästi vasta Nurmion jälkeen estradille asteli Litku Klemetti. Hän on suurelle yleisölle tuntematon laulaja- ja lauluntekijä, jonka hitin Juna Kainuuseen on saattanut moni kuulla.
Urkuja soittanut ja välillä sekopäisesti pelkän mikrofonin turvin ympäri lavaa pyörinyt Litku toi mieleen entisaikojen naiskanttorin ja lsd-tripillä olevan Janis Joplinin hybridin. Meno oli huomattavasti raisumpaa kuin osasisin kuvitellakaan.
Hassisen Konetta oli odotettu yli kaksi ja puoli vuotta. Yleisön joukossa näkyi tuttuja hahmoja suomalaisesta musiikki- ja viihdemaailmasta. Muun muassa Eppu Normaalin basisti Sami Ruusukallio, entinen Yön kitaristi Daffy Terävä, musiikkimoguli Juhani Merimaa, koomikko Jaakko Saariluoma ja entinen Zen Cafen basisti Kari Nylander erottuivat yleisömeren seasta.
Koneen aloittaessa kello 20, olin jo käynyt moneen kertaan läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat asennot mitä pystyssä vaan voi. Seisominen oli jo kärsimystä ja tuli ikävä katsomopaikkaa. Oli virhe ottaa kenttälippu, vaikka toki persekin saattoi puutua tuntikausien istuskelusta.
Bajamajajonot olivat valtavat. En tosin käynyt kuin kerran, silloinkin jonottamiseen meni parikymmentä minuuttia. Ruokaa tai juomaa en ostanut yhtään, vaivainen vesipullo riitti viitisen tuntia.
Kaljatiskien jonoja katselin vain ohimennen, mutta paljon mainostettuja ruokapisteitä osui silmään vain yksi. Siinäkin myytiin ylihintaisia hodareita.
Kaveri kertoi myöhemmin, että hän jonotti hampurilaista yli tunnin, kunnes luovutti Hassisen Koneen aloittaessa soittamisen.
Olisi ollut virhe ruveta kumoamaan alkoholia tuollaisessa tungoksessa. Toisaalta silloin jalatkaan tuskin olisivat väsyneet juuri lainkaan. Turvatarkastus oli niin ylimalkainen, että piilopullon salakuljetus olisi ollut helppoa.
Hassisen Kone aloitti yllättävästi konserttinsa Harsoinen teräs-kappaleella. Lavalla oli ns. Iso-Kone eli vuoden 1982 kokoonpano.
Seitsenmiehiseen, Harsoinen teräs-albumin levyttäneeseen kokoonpanoon kuuluivat Ismo Alanko (laulu, kitara), Jussi Kinnunen (basso), Harri Kinnunen (rummut), Eero Safka Pekkonen (kosketinsoittimet), Jukka Orma (kitara), Hannu Porkka (ksylofoni, lyömäsoittimet) ja Antti Seppo (saksofoni).
Harsoinen teräs-levy kuultiin lähes kokonaan. Bändi soi kuin unelma, varmasti paremmin kuin 40 vuotta sitten.
Kaikkia lavalla olleita miehiä ei olisi tunnistanut. Alanko ja Orma nyt ovat olleet julkisuudessa vuosikymmenet ja Kinnusen veljeksetkin silloin tällöin. Safkakaan ei ole muuttunut paljoakaan vuosien vieriessä, mutta Hannu Porkka ja Antti Seppo olivat kuin eri henkilöt.
Hassisen Kone esitti lähes kokonaan kaikki kolme albumiaan, järjestyksessään viimeisestä ensimmäiseen. Harsoinen teräs, Rumat sävelet ja Täältä tullaan Venäjä ovat kaikki suomirockin kiistattomia klassikoita, joskin Harsoisessa teräksessä on allekirjoittaneella ollut sulateltavaa vuosikymmeniksi.
Ilmestyessään keväällä 1982 levy nimittäin oli karmea pettymys kahden mahtavan albumin (Täältä tullaan Venäjä, Rumat sävelet) jälkeen. 11-vuotiaalle Kimmolle se oli kova pala, eikä levystä oikeastaan jäänyt muuta käteen kuin hitti Levottomat jalat ja Julkinen eläin.
Nyttemmin tuotakin kiekkoa on oppinut arvostamaan. Ratinan Stadionilla kappaleet kuulostivat niin hyviltä, että tuskin kenelläkään oli valittamista.
Konsertin siirtyessä Rumiin säveliin, vaihtui kitaristiksi Reijo Heiskanen ja avauskokoonpanosta lavalle jäivät Ismo Alangon lisäksi Kinnusen veljekset. Seurasi sellainen biisikatras, jota on tuskin koskaan on kuultu tässä muodossa.
Hassisen Kone latasi ensin lähes kaikki Rumien sävelten biisit, jonka jälkeen siirryttiin illan kohokohtaan eli Täältä tullaan Venäjä-levyn pariin. Se on ehdottomasti yhtyeen paras tuotos, suorastaan mestariteos. Kappaleet kuten Iloisesti hammondilla, Rock ehkäisyvälineitä vastaan, Rappiolla, Reippaina käymme rekkain alle ja Syöksylaskijoita kaikki tyynni otettiin vastaan valtavien suosionosoitusten kera.
Bändi soitti tiukasti koko yli kaksituntisen konsertin. Tiedä sitten kuinka paljon spektaakkelia varten oli harjoiteltu, mutta luultavasti aivan helkutisti. Yli kahden vuoden koronasiirtymä varmasti kismitti enemmän soittajia kuin yleisöä, mutta uskoisin lopputuloksen olleen nyt parempi kuin se kesällä 2020 olisi ollut.
Olin täysin varma, että konsertti päättyy yhtyeen tunnetuimpaan kappaleeseen Rappiolla. Näin ei ikävä kyllä käynyt. Illan ainoa kauneusvirhe tapahtuikin encoreissa.
Iso-Kone kutsuttiin takaisin lavalle, jolloin bändi esitti kappaleet Totuus ja Muoviruuseja omenapuissa. Vihoviimeiseksi oli käsittämättömästi valittu On jouluyö,nyt laulaa saa, joka on nimensä mukaisesti joululaulu, tosin Hassisen Koneen tekemä. Ilman tuollaista kardinaalimunausta kyseessä olisi ollut täydellinen konserttielämys.
Ilmeisen mahtava kokemus! T. Matti ”Viki” Vikström
VastaaPoista