sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Battle Beast Logomossa

Pariin otteeseen koronan takia siirretty Battle Beastin konsertti Turun Logomossa järjestyi lopulta itsenäisyyspäivää edeltäneenä sunnuntaina 5. päivä joulukuuta. 

Battle Beast on suomalainen heavy metal-yhtye, joka nauttii suurta suosiota niin meillä kuin muualla. Bändin kolme viimeisintä albumia ovat olleet Suomessa listaykkösiä ja saman todennäköisesti kokee tammikuussa julkaistava Circus Of Doom-uutuuskiekkokin. 

Battle Beast on vahvasti henkilöitynyt laulaja Noora Louhimoon. Muu ryhmä on jäänyt taka-alalle ilmeisesti tietoisesti, sillä Louhimo esiintyy monissa BB-aiheisessa kuvissa yksin. Se on mielestäni pelkästään hyvä asia, koska yhtyeen miesjäsenten habitus kaipaisi välillä stylistiä. Ollaanhan sitä sentään maailmanluokan hevibändissä, eikä ammattikoulun tupakkapaikalla. 

Lippuja konserttiin oli myynnissä vielä muutama päivä aiemmin, jolloin minä hain omani Turun Länsikeskuksen Prismasta. Eipä Logomo tainnut olla loppuunmyyty h-hetken lähestyessäkään, vaan kaikkialla oli sopivan väljää ihmispaljoudesta huolimatta.

Lämmittelybändinä oli helsinkiläisnuorukaisista koostuva Arion. Yhtye on saanut kovasti kehuja esimerkiksi Soundi-lehdessä, mutta minulla aiheeseen perehtyminen on jäänyt parin satunnaisen musiikkivideon varaan. 

Luulin, että Arion olisi suunnilleen Stratovariuksen ja Sonata Arctican tyyppistä koko kansan radioystävällistä heviä, mutta meno olikin huomattavasti aggressiivisempaa. Monesta kappaleesta tuli mieleen pari astetta rankempi Helloween

Bändin kaverit osoittautuivat mainioiksi showmiehiksi. Tukanheilutukset ja muu liikehdintä ei mennyt överiksi, vaan näytti oikein tehokkaalta. Komeaäänisen laulaja Lassi Vääräsen välispiikit ja yleisönlaulatukset sen sijaan olivat siinä rajoilla. En kaivannut yhtään enempää "Logomo, nyt kädet ylös!"-tyyppisiä juttuja. 

Arion meni vielä salin puolella seisoskellessa, mutta pääesiintyjän ajaksi menin katsomoon. Sieltä olikin varsin hyvät näkymät lavalle. Samalla penkkirivillä ei ollut lisäkseni kuin yksi henkilö, mutta muuten kyllä näytti perseitä olevan penkeissä. 

Battle Beast aloitti Unbroken-kappaleella. Heti alkumetreillä valtaisa pyrotekniikka lävähti päälle. Oli lieskaa ylös ja sivulle, savua ja pommeja. En muista aiemmin näin isoa totetutusta nähneenikään edes ulkomaisten meganimien konserteissa. 

Tulipatsaiden lehahtaessa tuntui lämpaalto katsomoon saakka. Eturivissä ja lavalla oli varmasti kuumat oltavat. Showmeiningeissä ei todellakaan säästelty. 

Noora Louhimo on erinomainen laulaja ja esiintyjä. Hänen intoa täynnä olevaa menoa seuratessa ei varmasti aika käy pitkäksi, vaikka musiikki ei miellyttäisikään. 

Battle Beastin viidentoista kappaleen setissä oli yllättävän aikaisessa vaiheessa suvantokohta, jossa hidasteltiin Endless Summer- ja I Wish-kappaleiden mukana. Ei niitä olisi tarvinnut sentään peräkkäin esittää. 

Muuten kappaleet olivat takuuvarmaa tykitystä. Familiar Hell, Bastard Son Of Odin, Eye Of The Storm, Out Of Control ja monet muut kappaleet tekivät illasta onnistuneen. 

En oikein ole päässyt sisälle BB:n konserttien huumoriosuuteen, jossa rumpali Pyry Vikki työntää kosketinsoittaja Janne Björkrothin liikutettavaa soitinarsenaalia ympäri lavaa ja Björkroth pimputtelee samalla olutta juoden. Mutta kai se puree suureen osaan yleisöä. 

Livekuvat jäivät tällä kertaa ottamatta, koska luulin päteviä kuvia ottavan kaverini ilmestyvän paikalle. Näin ei kumminkaan käynyt, joten on tyyminen promokuviin. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti