maanantai 3. toukokuuta 2021

Kansanpuistossa 2. toukokuuta

Sunnuntai-iltana 2. toukokuuta kävin Turun Ruissalossa ajelulla parin kaverin kanssa. Tarkempaa suunnitelmaa ei ollut, mutta vakiopaikan eli saaren kärjen Saaronniemen sijaan suuntasimme Kansanpuistoon

Eiliset vapunpäivän juhlimiset painoivat vielä hieman takaraivossa. Mukava lenkki Kansanpuiston ympäristössä tuli kuitenkin tehtyä kajanderista huolimatta.  

Keväisen metsän katselu on mielenkiintoista. Vetisen polun varrella oli paljon valko- ja sivivuokkoja. Puiden lehdet silmuissa ja avautumaisillaan. 

Parin viikon kuluttua vihreys on vallannut puut ja kasvit. Silloin ei välttämättä huomaa vaikka aivan lähistöllä olisi metsäkauris tuijottamassa kulkijaa. 

Kävelyllä nähtiin niin Tallink Siljan kuin Viking Linen risteilyalusten saapuminen Turkuun. Ensin mainittu piti massiivista jyrinää, jälkimmäinen lipui ohitse äänetömästi. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti