keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Mona syksyisessä Hahdenniemessä

Raisiolainen harrastamalli Mona oli viime vuonna muutaman kerran kamerani edessä. Nyt kuluvan vuoden puolella homma venyi aina syyskuuhun asti, jolloin kävimme eräänä arki-iltapäivänä Raision Hahdenniemen venesatamassa kuvaamassa. 

Mona oli ollut aiemmin päivällä Naantalissa uima-allaskuvauksissa. Siellä oli ollut sen verran vilpoisaa, että Hahdenniemessä oli paljon bikineissä hilluttu. Asuvalinnat olivatkin vähän arkisempia. 

Taustalla näkyvä Meyerin telakka-alue loi vähän erilaista tunnelmaa kuin vaikka syksyinen metsä, joka ei vielä tuohon aikaa ollut ruskaa nähnytkään. Nyt tätä kirjoittaessani tilanne olisikin eri ja ehdin jo ehdottaakin uutta fotosessiota värikkääseen luonnon helmaan. 

Viime vuonna kuvattua kesäisempää tunnelmaa Hahdenniemen miljööstä löytyy linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/07/mona-hahdenniemen-helteessa.html














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti