lauantai 21. lokakuuta 2017

Littoistenjärvellä ja luontopolulla

Kuluneella viikolla päätin töiden jälkeen ajella läheiselle Littoistenjärvelle ja tarkemmin Järvelään.

Littoistenjärvi on ollut viimeisen puolen vuoden aikana otsikoissa tiheään. Keväällä järveen kaadettiin tonnikaupalla polyalymiinikloridia, jonka tarkoitus oli saostaa fosforia. Vesi kirkastuikin hetkeksi turkoosin väriseksi, mutta aine aiheutti kalakuolemia noin viiden tuhannen kilon verran. Muun muassa muhkeita neljän kilon lahnoja pulpahti pintaan.




Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla sijaitsevalla 147,5 hehtaarin järvellä kalastaa mies, jolla on tapana soitella iltapäivälehtiin kun onkeen tarttuu jotain saalista. Kaveri on muun muassa napannut "zombihaukia". Juuri muutama päivä sitten huomasin Iltalehdestä, että nyt hän oli nostanut järvestä "zombilahnan". Tutkimuksissa ilmeni, että kyseessä on vesirutto.

Todennäköisesti tämä The Walking Dead -televisiosarjaa turhankin aktiivisesti töllöttävä virvelimies löytää seuraavaksi vedestä venäläisen sukellusveneen.




Järvelä oli lintukosteikkoaan lukuunottamatta vieras paikka minulle. Eräs työkaveri jutteli käyvänsä siellä talviuinnilla ja saunomassa.

Järvelään johtava tie on Liedon Tuulissuo-Avantin ylitysliittymän vastapäätä. Kyltti vaan on unohtunut tienposkesta. Sinne tuskin löytää kuin sattumalta, ellei joku vinkkaa ajo-ohjeita.

Soratietä körötellessä umpimetsän keskellä oli vaikea uskoa, että parin sadan metrin päässä on vilkas liikenneväylä. Olo oli kuin syvemmälläkin korvessa. Matkalta huomasin jos jonkinlaista tienhaaraa ja puomia, mutta en juurikaan tielle näkyviä rakennuksia.

Tie päättyi isolle parkkipaikalle Littoistenjärven rantaan. Villa Järvelä monine rakennuksineen ja peräti kolmine saunoineen on vuokrattavissa esimerkiksi juhlatilaisuuksia varten. Littoisten vanhan verkatehtaan torni kurkotti kivenheiton päässä.




Päätin kävellä rantaa pitkin kohti Littoistenjärven hiekkarantaa ja tanssilavaa. Se ei onnistunutkaan tuosta vaan, sillä välissä on talo yksityisaluekyltteineen ja aitoineen.

Luontopolku tanssilavan suuntaan lähti noin sadanmetrin päästä, läheltä Järvelän kosteikon lintutornia. Aivan järven rannassakin on lintutorni, joka näkyy tanssilavan suuntaan.

Polku oli erittäin juurikkoinen ja tähän aikaa vuodesta myös vetinen. Bongasin vanhan rakennuksen jäänteetkin matkalla. Tiedä sitten mikä tölli siinä on ollut. Kivijalasta päätellen korkeintaan parinkymmenen neliön mökki.

Mikäli luontopolku haluttaisiin hieman paremmaan kuosiin, kannattaisi sinne tuoda pitkospuita. Miljööhän on pirun hieno.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti