torstai 8. lokakuuta 2015

Matildanjärveä kiertämässä

Teijon kansallispuisto on 1. tammikuuta 2015 perustettu kansallispuisto Varsinais-Suomessa Teijossa, entisen Perniön kunnan ja nykyisen Salon kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 34 neliökilometriä.

Puiston ytimen muodostavat 2 300 hehtaarin kokoinen Teijon retkeilyalue ja Hamarijärven sekä Punassuon suojelualueet.


Olen aiemmin käynyt pari kertaa Teijossa Matildanjärven rannalla. Lokakuisena sunnuntaina alueella oli valtavasti ihmisiä. Matkailuautojakin useita.

Ihmettelimme porukalla, miten suomalaiset voivat olla niin urveloita parkkeeratessaan autojaan riviin. Teijossa meinaan taas nähtiin, että moinen operaatio on todella vaikea useimmille. Valtavia rakoja kaarojen välissä, mutta kumminkin niin pieniä, ettei niihin olisi mahtunut.



Elokuussa 2013 kävin kiertämässä Matildanjärven lenkin. Pituudeltaan se on 5,5 kilometriä. Tuolloin ilma ei suosinut ja omakin happi oli vähän heikko juhlimisen jäljiltä. Vaikea sanoa kumpi kasteli enemmän, sade vai krapulahiki.

Polku Matildanjärven ympäri on enimmäkseen mäntymetsää, suota ja kalliota. Se mutkittelee pääosin järven rannalla, mutta loppupäässä on tylsä osuus asfalttitietä pitkin kyläraitilla. Se rikkoo ikävästi kokonaisuuden, mutta asuintonttien vuoksi lienee pakko ollut toimia näin.

Keittokatoksia ja tulentekopaikkoja on  reitin varrella vaikka muille jakaa, merkillisen paljon suorastaan. Lenkki on mukava kiertää, eikä maasto ole kovin haastavaa mäkipaikoista huolimatta.



Muistaakseni vielä muutama vuosi sitten autolla pääsi aivan Matildanjärven rantaan. Nyt jykevä puomi esti autoilun. En ihmetellyt sitä alkuun sen kummemmin.

Lenkkimme päätteeksi eräs pariskunta savusti kaloja nuotiopaikalla. Rouva avautui kokkauksen ohessa. "Täältä on monta kertaa varastettu savustuspönttö ja nuo uudet pöydätkin ovat siksi noin leveitä, ettei niitä voida pölliä". Varmaan siksi puomikin oli ilmestyt paikoilleen, etteivät vorot jaksaisi kantaa materiaalia parkkipaikalle saakka. Uskomatonta, että tuollaisia ihmisiä löytyy.






Seuraavalla kerralla täytyy ottaa ohjelmaan viiden kilometrin mittainen Jeturkastin muinaispolku.










3 kommenttia:

  1. Kiersin Jeturkastin kesällä parikin kertaa. Mitään suurempia intohimoja reitti ei antanut. Edes kunnon taukopaikkaa ei ollut, saatika sitten makkaranpaisto mahdollisuutta.

    VastaaPoista
  2. Seuraavaksi Jeturkastin muinaispolku ja sitten Matildan kierros, (kyltin mukaan 24 km) !? Ota eväät mukaan...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  3. Jeturkastin muinaispolku on viisi kilometriä pitkä.

    VastaaPoista