maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain saaristoajelu osa 1 - Paraisten Airistolla

Paraisten Airistolla sijaitsee matkailukeskus, joka on kokoluokaltaan varmaan Turun saariston isoin. Pääsiäisenäkin alueella oli melkoisesti ihmisiä, vaikka avajaiset ovat vasta kesän kynnyksellä. Ympärivuotiset lomaosakkeet takaavat ihmisten liikkumisen sesonkiajan ulkopuolellakin.

Airiston tienhaara on jonkun matkaa ennen Nauvon lossirantaa. Mutkitteleva ja kapeahko tie on seitsemän kilmometriä pitkä. Itse en siinä lähtisi ohittelemaan, mutta ökymaasturilla kaasutellut herra sen sijaan päätti karistaa minut ja mukana olleen Kimmo Lepa Lehdon heti alkumatkasta.

Juuri ennen matkailukeskusta sijaitsee loma-asuntomessualue, joka valmistui kymmenen vuotta sitten. En paikalla ole sen paremmin käynyt, mutta talot näkyvät tielle.

Tunnen erään henkilön, jonka entiselle vaimolle myytiin aikoinaan Turun Messuilla lomaosake Airistolle viikoksi per vuosi. Eipä siinä muuten mitään, mutta ajankohta sattuu olemaan marraskuun kolmas viikko, joten kämpän käyttöaste on kuulemma ollut minimaalinen. Kukaan ei ole sitä halunnut ostaa poiskaan, enkä lainkaan ihmettele. 

Laajan venesataman viereisellä kalliolla on runsaasti tekstejä ja maalauksia. Tiedä sitten kuka moisen buumin on aloittanut, että käsittääkseni kyseessä on eri venekuntien jättämiä jälkiä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti