maanantai 22. huhtikuuta 2013

Maskusta Mietoisten kautta Mynämäelle

Lauantaina 20. huhtikuuta hyppäsimme autoon Pete W. Päivärinnan kanssa. Alustavasti suuntana oli Mietoisenlahden lintutorni.

Kustavintietä ajellessa tuli mieleen, että samalla voisi poiketa Härmälän rotkolla. Ilmeisesti maanjäristyksen aikoinaan synnyttämä kallionhalkeama sijaitsee Maskun Maanpäässä.

Rotko on tuttu paikka parilta edelliseltä käyntikerralta, eikä nyt ollut tarvetta kiivetä halkeaman sisälle. Siellä oli yhä lunta, joka kyllä muuten oli mukavasti haihtunut kuluneen viikon aikana.

En ollut aikaisemmin käynyt rotkon yllä Pakattulanvuorella. Näkymät olivat komeat. Naantalin kirkko tuntui olevan vain kivenheiton päässä, vaikka todellisuudessa sinne on linnuntietäkin matkaa monta kilometriä.

Tuuli oli vuoren päällä aivan hillitön. Kyyneleet valuivat silmistä ja tukka oli lähteä päästä! Valokuvaaminen noissa olosuhteissa ollut yhtä vaivatonta kuin normaalisti. Tällä kertaa yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa; tuulisuus ei meinaan näy kuvissa lainkaan.








Kevään ensimmäiset bongaamani leskenlehdet löytyivät Härmälän rotkon lähistöltä. Se saattaisi olla suotuisa paikka myös käärmeille nautiskella auringosta. Ainuttakaan matelijaa ei kumminkaan näkynyt.


Härmälän rotkolta matka jatkui Mietoisiin. Kuustonlahden lintutorni on puutteellisesti viitoitettu, joten alkoi usko hiipua sen löytämiseen. Löytyi kuitenkin.

Pellolla näkyi paljon naurulokkeja, mutta muuten oli aika hiljaista.



Mietoistenlahden Vasikkahaan torni on kooltaan aivan eri kaliiberia kuin Kuustonlahden kaimansa. Kymmenmetrinen rakennelma on jykevöitynyt sitten viime käyntini, eikä enää heilunut pätkääkään ylös kiivetessä.

Tornissa tipuja kiikaroi mynäkeläismies, joka arveli muuttolintujen invaasion saapuvan vasta viikon kuluttua.






Mynämäen Korvensuunkoskella tulikin käytyä pari kuukautta sitten. Silloin se oli erikoisen näköinen valtavine jäämuodostelmineen. Virtaus oli heikkoa, mutta jäämassojen välissä luikerrellut vesi teki siitä komeaa katseltavaa.

Nyt Korvensuussa oli täysin eri meininki. Vesimassat kuohusivat ja pauhu kuului kauas.





2 kommenttia:

  1. Oho! Olipas aikamoinen lintutorni! Mikä se ihmepatsas oli?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. "Ihmepatsas" on puinen veistos, jonka joku on tuonut Härmälän rotkon edustalle.

    VastaaPoista