Prahan reissu osa 6 - Ydinbunkkerikierros

Ensimmäisellä Prahan matkallani vuonna 2010 huomasin esitteen, jossa kerrottiin "Kommunismi- ja ydinbunkkerikierroksesta". Tuolloinen matkakaverini ei ollut pätkääkään moisesta kiinnostunut, joten homma jäi sitten siihen. Eipä ollut tämänkertainenkaan, mutta nyt en viitsinyt jättää näin kiinnostavaa retkeä väliin.

Communism & nuclear bunker tour -esitteessä kerrottiin, että "Tällä maalla on historiassaan synkkä aikakausi. Kommunismi oli paranoiaa, vakoilua ja väkivaltaa. Kierroksella selviää taustaa ja tarinoita kommunismiajasta. Voit kokea millaista elo oli Tsekkoslovakiassa kommunismin ja kylmän sodan aikana".

Luojan kiitos sellaista ei jouduttu Suomessa kokemaan, mutta kylmän sodan aikakausi on ruvennut kiinnostamaan näin varttuneemmalla iällä paljonkin. Millaista täällä olisi saattanut olla, jos asiat olisivat menneetkin entisen itäblokin maiden tapaan.

Baltian matkoillani olen pyrkinyt käymään vanhoissa sotilastukikohdissa ja vankiloissa, jonne ei ennen vanhaan olisi ollut mitään asiaa. Sairas yhteiskuntasysteemi, jota suomalaiskommunistitkin kovasti ihailivat, on ollut minulle aina vastenmielinen ideologia.

Kovin montaa historiasta kiinnostunutta ei kierrokselle ilmaantunut. Porukassa oli vain kuusi henkilöä. Rundeja tehdään päivittäin kaksi, joka osaltaan selittänee osanottajien vähyyden. Olin ainoa suomalainen, muut olivat Australiasta, Japanista ja Hollannista.

Ensin kävelimme pitkin Prahaa noin tunnin verran. Reipas opastyttö kertoi Tsekkoslovakian historiasta toisen maailmansodan jälkeen, kaupungin tärkeistä taloista ja tapahtumapaikoista. Sitten hypättiinkin raitiovaunuun ja noin vartin kuluttua astelimme sieltä ulos. Olimme saapuneet erääseen kaupungin lukuisista bunkkereista.

Bunkkeri oli ulkoapäin hyvin naamioitu. Epäselväksi jäi, järjestetäänkö pihalla jotain iltamia tai onko siinä jopa baarikin kesäisin, siltä ainakin vaikutti. Sisällä on kuulemma välillä isojakin juhlia ja tilaa voi vuokrata bileitä varten.

Opas ei saanut bunkkerin ovea yksin auki, vaan siihen tarvittiin raavasta miesvoimaa. Metrin paksuinen rautaovi ei ihan noin vain liikahdakaan. Kyllä se siitä lähti kun vähän avitettiin.

Portaat veivät kuusitoista metriä maan alle. Se kuulemma vastaa neljäkerroksista taloa.

Alkuinfon jälkeen kiersimme oppaan perässä ympäriinsä. Bunkkerin uumenissa 1900-luvun jälkimmäinen puolisko vilisi silmissä. Näytillä oli kylmän sodan aikaista rekvisiittaa enemmän kuin olen missään muualla nähnyt.

Maanalaiset tilat oli mitoitettu 1500 ihmiselle. Heidän käytössään olisi ollut vain viisi kappaletta vesivessoja. Hyvä, jos ne nyt riittävät bilekansalle.

Koko Prahan alueella bunkkeritilaa on puolelle miljoonalle ihmiselle. Mitään systeemiä siitä, ketä ja miten niihin olisi päässyt ydinlaskeumaa pakoon, ei kuulemma ollut. Opas vitsailikin, että ilmeisesti jonotusperiaatteella.

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen turistikierros. En kumminkaan suosittele huonokoipisille- ja kuntoisille tai etenkään klaustrofobiasta kärsiville. Todennäköisesti tällainen suljettu paikka maan uumenissa saattaa ahdistaa monia, eikä aihepiirikään ole mikään kaikkein jouluisin.

Gdanskin matka osa 2 - Historiaa ja nykypäivää

Gdansk on satamakaupunki Gdanskinlahden rannalla Pohjois-Puolassa. Se on maan kuudenneksi suurin kaupunki, asukkaita on noin 460 000. Esikaupunkeineen ja yhdessä läheisten Gdynian ja Sopotin kanssa väkiluku kohoaa yli miljoonaan.

Gdansk sijaitsee Pommerin voivodikunnassa. Gdynian ja Sopotin kanssa se muodostaa yhtenäisen taajama-alueen, Trojmiaston, kolmoiskaupungin.

Gdanskin vanha keskusta sijaitsee Veikselin sivujoen Motlavan varrella kolme kilometriä rantaviivasta sisämaahan päin. Lämpimintä kaupungissa on heinä-elokuussa, jolloin mittari näyttää keskimäärin 21 asteen lukemia. Kylmintä on tammikuussa, jolloin keskimääräinen alin lämpötila on -3,4 astetta.

Kaupungin perustamisvuotena pidetään vuotta 997. Paikka tunnettiin Danzigina vuoteen 1945 asti.

1700-luvulla kärsi sotien aiheuttamasta talousahdingosta ja muun muassa paiserutoepidemiasta. Puolan ensimmäisessä jaossa Danzigin saksankielinen asujaimisto taisteli itsenäisyyden puolesta, kun suurin osa Puolan Pommerista joutui Preussin vallan alle. Kaupunki jäi saarroksiin preussilaisten alueiden keskelle vuoteen 1793. Danzigista tuli muun Preussin myötä osa Saksan valtakuntaa 1871.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puolasta tuli itsenäinen. Puolalaiset haikailivat Danzigia itselleen saadakseen vapaan pääsyn merelle. Se ei kuitenkaan täysin onnistunut, vaan Danzigista tehtiin vapaakaupunki. Sitä hallitsivat enimmäkseen saksankieliset asukkaat. Koska saksalaiset häiritsivät puolalaisten kaupankäyntiä, Puolan hallitus päätti rakentaa lähistölle uuden sataman, Gdynian.

Saksan ja Puolan väliset kiistat olivat tekosyynä saksalaisten marssimiselle Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja toisen maailmansodan syttymiselle. Lokakuussa 1939 Danzigista ja muusta Puolan Pommerista muodostettiin saksalainen hallinnollinen alue Danzig-Westpraussen. Puolalaisia lähetettiin keskitysleireille kuten läheiseen Stutthoffiin.

Vuoden 1945 alussa saksalaiset alkoivat evakudoida siviiliväestöä kaupungista. 30. maaliskuuta neuvostojoukot valtaisivat Danzigin saksalaisjoukkojen vetäydyttyä. Siviilejä raiskattiin, murhattiin ja ryöstetiin. Lopuksi kaupunki sytytettiin palamaan ja se tuhoutui 90 prosenttisesti. Arvion mukaan sotavuosina 40 prosenttia kaupungin asukkaista kuoli.

Liittoutuneiden konferenssin mukaan Danzig annettiin sodan jälkeen Puolalle. Neuvostoliiton tukemana se ryhtyi karkoittamaan saksalaisia kaupungista. Tilalle siirrettiin puolalaisia alueilta, joita se itse menetti Neuvostoliitolle.

Gdansk jälleenrakennettiin 1950- ja 60-luvuilla. Siitä tuli kommunistisen Puolan tärkeä satama- ja teollisuuskaupunki. Jälleenrakennuksessa rekonstruoitiin vanhaa rakennuskantaa ja kaikki saksankieliset nimet vaihdettiin puolankielisiin.

1980-luvun taitteessa Gdanskin telakalla syntyi vapaa ammattiyhdistysliike Solidaarisuus, jonka vastustus johti kommunistisen hallinnon kaatumiseen 1989. Puolan presidentiksi valittiin liikkeen johtaja Lech Walesa.

Sitten ensimmäisen Gdansk-visiittini keväällä 2012, oli telakan edustalle ilmestynyt valtava rakennus. Ruosteiselta rötisköltä näyttävä kompleksi paljastui Euroopan solidaarisuuskeskukseksi. Julkisivu on kuulemma säänkestävä terästä ja talon tarkoitus näyttää laivan rungolta.

2014 avattu solidaarisuuskeskus sijaistee vuonna 1970 surmattujen telakkatyöläisten muistomerkin takana telakan pääportin vieressä. Monitoimikeskuksena toimiva talo perustetiin levittämään vapauden ihanteita, ylläpitämään Solidaarisuus-liikkeen ja Gdanskin telakan traagisten tapahtumien muistoa.

Puolan matkaraportti osa 2 - Gdanskin telakan portilla

"Gdańskin telakka (puol. Stocznia Gdańska) on telakka Gdańskin kaupungissa Puolassa. Telakka lukeutuu Puolan suurimpiin. Se sijaitsee Martwa Wisła -joen vasemmalla rannalla Ostrów -saarella. Vuonna 1945 nykyisen telakan alueella toimivat saksalaiset Danziger Werftin ja Schichau-Werftin telakat. Puolan kansantasavallan aikana telakka tunnettiin Leninin telakkana. Telakka tuli kansainvälisesti kuuluisaksi, kun ammattiliittofederaatio Solidaarisuus (puol. Solidarność) perustettiin siellä syyskuussa 1980.

Vuonna 1990 telakka muutettiin valtio-omisteisesta pörssiyhtiöksi, josta 61 prosenttia omistaa valtio ja 31 prosenttia henkilökunta. Näiltä ajoilta lähtien Stocznia Gdańska S.A. on operoinut telakkaa.

Vuonna 2009 saksalainen hard rock -yhtye Scorpions konsertoi telakalla." (Wikipedia)

Graffitti telakkaa ympäröivässä muurissa.


Yksi Puolan matkan pääkohdista oli tutustuminen Gdanskin telakan porttiin. Paikka tuli kuuluisaksi 1981, kun solidaarisuusliike johtajansa Lech Walesan kanssa näkyi televisioruudussa ihan Kustavissakin asti. Ala-asteella eräs luokkakaveri väänsi Walesan nimen "Lehmäliisaksi", jolta se kieltämättä uutistenlukijoiden suusta kuulostikin.

Oli upeaa päästä käymään paikassa, jossa 30 vuotta sitten uskallettiin vastustaa Puolan kommunistista yksipuoluejärjestelmää ja diktatuuria sekä ihmisoikeuksien polkemista ja Neuvostoliittoa. Lipun KGB:n kiduttajien kammioon sai varmasti paljon helpommallakin, mutta solidaarisuusliike jäi eloon.

"Solidaarisuus (puol. Niezależny Samorządny Związek Zawodowy "Solidarność", sitoutumaton itsehallinnollinen ammattiliitto "Solidaarisuus") on puolalainen ammattiliittofederaatio, joka perustettiin syyskuussa 1980 Gdańskin Leninin telakalla. Sitä johti alun perin Lech Wałęsa. 1980-luvulla se onnistui keräämään laajan antikommunistisen kansanliikkeen, jonka kannattajakunta ulottui kirkon jäsenistä antikommunistiseen vasemmistoon. Unionia tuki joukko toisinajattelijaintellektuelleja (KOR) ja se perustui väkivallattomuudelle.

Solidaarisuusliikkeen selviytyminen oli ennennäkemätöntä ei ainoastaan Neuvostoliiton tukeman kommunistipuolueen johtamassa, yksipuoluevaltaisessa Puolassa vaan koko itäblokissa.

Aikaisemmin kommunistipuolue oli ottanut kovan linjan vastustajiaan vastaan. Esimerkiksi vuonna 1970 hajotettiin mielenosoitus konekivääritulella, jossa sai surmansa kymmenittäin ihmisiä ja yli tuhat haavoittui. Muissa itäblokin maissa esimerkiksi 1968 Prahan kevät murskattiin neuvostoarmeijan toimesta Tšekkoslovakiassa.

Solidaarisuusliikkeen menestykseen vaikuttivat olennaisesti 1980-luvulla syventynyt sisäinen kriisi Euroopan sosialistisissa maissa moraalin murentuessa ja taloudellisten olosuhteiden huonontuessa.

Solidaarisuusliikkeen aatteet levisivät kulovalkean tavoin läpi Puolan ja yhä useampia ammattiyhdistyksiä perustettiin ja ne liittyivät liittoumaan. Ohjelma, joka oli alun perin kehitetty vastaamaan ammattiyhdistyksen asioihin on laajalti nähty ensimmäisenä askeleena kommunistisen puolueen yksinvaltaisen aseman murentamiseen." (Wikipedia)

Mika "Sunttu" Sundell ja historian siipien havina

Telakan portin vieressä oleva baari on entinen työmaaruokala. Paikka oli halpa muutaman vodkapaukun ottamiseen, oluen hintaa en huomannut tiedustella. Mutta tuskin kovin montaa slotia siitäkään olisi joutunut pulittamaan.

 Baari oli koristeltu asiankuuluvin rekvisiitoin.

Alussa mainittu saksalaisen hard rock -yhtye Scorpionsin konsertti Gdanskin telakalla osui eteeni noin viikkoa ennen Puolan matkaa Youtubessa surffaillessani. Katselin keikan kokonaan. Loppupuolella orkesteri esitti yhden tunnetuimmista kappaleistaan, vuonna 1990 ilmestyneeltä Crazy World -albumilta peräisin olevan Wind of Changen.

Biisin sanoittanut laulaja Klaus Meine pitää kappaleen alussa lyhyen puheen ja konserttitallenteenseen on lisätty symbolisia osia ajasta, jolloin kommunismi romahti ja rautaesiriput murtuivat Itä-Euroopassa.

Nämä ihmiset laulavat Wind Of Changea jokseenkin eri syystä kuin suomalaiskännikalat Tuurin Miljoonarockissa Kyläkauppa Veljekset Keskisen parkkipaikalla.