Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martti Syrjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martti Syrjä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. tammikuuta 2018

Eput-elokuva

Joulukuussa 2016 ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva ylöjärveläisestä rockyhtyeestä Eppu Normaalista nähtiin televisiossa pari viikkoa sitten.


Eppu Normaali oli minulle 80-luvun alussa, vähän päälle kymmenen vuotiaana, ehkä maailman kovin bändi. Yhdessä Pelle Miljoonan, Popedan, Juice Leskisen, Hassisen koneen, Sleepy Sleepersin, Sigin ja Hanoi Rocksin se soi ahkerasti niin c-kasetilta kuin lp-levyltäkin.

Intohimoisin Eppu-diggailuni loppui jo 1982, jolloin ilmestyi Tie vie -albumi. Minusta levy oli aivan paska. Se ei johtunut siitä, että laulaja Martti Syrjä oli ensimmäistä kertaa sanoitusvastuussa, vaan siitä, että orkesterin alkuaikoina tyylisuuntana ollut punkrock ja uusi aalto olivat poissa. Albumin kappaleista muistan oikeastaan vain megasuositun Murheellisten laulujen maan. 

En jostain syystä nähnyt koskaan Eppuja livenä Kalannin urheilutalolla, jossa teiniaikoina bändejä käytiin katsomassa. Monet muut 80-luvun puolivälin yhtyeet siellä tulikin nähtyä. Smackista ja Zero Ninestä Pyhien nukkien kautta Dingoon, Popedaan ja Sleepy Sleepersiin.

Ensimmäisen kerran todistin Eput lavalla Laitilan Munamarkkinoilla 1987. Yhtye soitti sirkusteltassa, joka taisi olla samanlainen kuin myöhemmin Turun DBTL:ssä ollut.

Keikan jälkeen kävin kustavilaiskaverini kanssa juttelemassa Eppujen kanssa keikkabussinsa edustalla. Hän sai viiden markan seteliinsä bändin nimikirjoitukset, kun muuta paperia ei sattunut hollilla olemaan. Tapahtumahetkellä muusikot söivät maukkaan näköisiä voileipiä, joita bussiin oli kiikutettu tarjotinkaupalla.


Eput-elokuvassa ei syödä voileipiä. Huomio kiinnittyy ensimmäiseksi puhuviin päihin. Ne eivät ole tavanomaisesti kuvattuja, vaan henkilö katsoo ja puhuu lähietäisyydeltä suoraan kameraan. Erikoinen ratkaisu, joka tässä yhteydessä toimii.

Leffan pääosissa ovat Syrjän veljekset Martti ja Pantse, yhtyeen säveltäja ja kitaristi. Ollakseen niinkin merkittävä tekijä suomalaisessa musiikkimaailmassa, on Pantse säästynyt julkisuudelta hämmästyttävän hyvin. Viime vuonna 60 vuotta täyttäneen muusikon haastatteluja ei ole noin kolmeenkymmeneen vuoteen näkynyt oikeastaan missään. Eppujen mediapuolesta ovat huolehtineet etupäässä Martti ja kitaristi Juha Torvinen.

Elokuva alkaa Syrjän veljesten nuoruusmuistoilla. Runoilija- ja lastenkirjailija Kirsi Kunnaksen ja kirjailija Jaakko Syrjän lapsiksi 1950-luvun lopulla syntyneet pojat alkoivat 70-luvulla kiinnostua musiikista siihen malliin, että bändi oli perustettava. Serkkupojan, rumpali Aku Syrjän, Juha Torvisen ja basisti Mikko Saarelan kanssa he perustivat Eppu Normaalin.

Yhtyeen alkujat kerrotaan perusteellisesti, mutta vuoden 1982 jälkeen alkaa melkoinen harppominen. 1983 ilmestynyt Aku ja köyhät pojat -albumi sivuutetaan käytännössä kokonaan ja loppu discografiakin kiritään turhan nopeasti. Peruskatsojalle tällainen tuskin aiheuttaa ongelmia, koska he eivät edes ole tietoisia mitä levyjä bändi on tehnyt, mutta minulle moinen pisti välittömästi silmään.


Koska Eput ovat sujuvasanaisia miehiä, on haastatteluosuuksia mielenkiintoista seurata. Suunvuoron saa myös entinen basisti Mikko "Vaari" Nevalainen, joka vaikutti yhtyeessä 1979-1989. Julkisuudesta kadonnut Nevalainen on vajaassa kolmessakymmessä vuodessa muuttunut siihen malliin, etten olisi enää tunnistanut häntä.

Draamankaari on, että historian kertaamisen ohessa ollaan nykypäivässä. Yhtye harjoittelee 40-vuotisjuhlakonserttiaan varten, joka oli kesällä 2016 Tampereella Ratinan stadionilla. Elokuva huipentuu konsertin tunnelmiin.

Saku Pollarin ohjaamassa Eput-elokuvassa ei ole muuta vikaa kuin se, että se on puolisen tuntia liian lyhyt. Yhtyeen tuotantoa olisi pitänyt käsitellä perusteellisemmin. Mutta suurelle yleisölle, jolle elokuva tietysti on osoittettu ja joka todennäköisesti ei edes tiedä kuka yhtyeen rumpali on, on tällainen varmasti aivan yhdentekevää.








sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Eppu Normaalin Mutala

Suomirokin ikonilta Eppu Normaalilta ilmestyi kuluneella viikolla uusi levy, Mutala. Kyseinen julkaisu ilmestyi sekä tupla-cd:nä että kolmoisvinyyliinä, musiikin ollessa uudelleen lämmitettyä tavaraa. Bändi on nimittäin vääntänyt vanhoja rallejaan akustiseen muotoon.

Mutala ei ole mikään hittikimara, vaan sillä on harvinaisiakin biisejä, joita suuri yleisö ei tunne. Tällainen on esimerkiksi 1978 ilmestyneeltä debyyttilevy Aknepopilta alunperin löytyvä Teen sinusta muusia.


Youtubesta löytyvät kolme Mutala -musiikkivideota osoittavat, että bändi toimii näilläkin sovituksilla hienosti. Teen sinusta muusia -biisin lisäksi kuvalliseen muotoon ovat päässeet myös Puhtoinen lähiöni ja Lainelautaileva lehmämaha rock'n'roll.


Mutala taitaa tämän perusteella päätyä ostoslistalleni.

Oma suhteeni Eppu Normaaliin on jo vanha. Viime keväänä kannoin korteni kekoon Imperiumi.net -sivuston Messulaudan Eppu-keskustelussa.

"Olin 30 vuotta sitten kova Eppu-fani. Ensimmäinen kuulemani levy oli Akun tehdas. Se on kestänyt aikaa hyvin ja toimii vieläkin. Samoin Maximum Jee&Jee ja Aknepop (joka tosin on monilta osin omaan aikaansa sidottu, mutta kumminkin). Elävänä Euroopassa on parhaimpia suomalaisia livelevyjä. Paljon parjattua Coctail Bariakin kuuntelin aikoinaan into piukassa, muistan kertosäkeet vieläkin hyvin, vaikken muista koska olisin viimeksi levyn kuullut. Tie vie sen sijaan oli kaamea pettymys, ostin levyn tuoreeltaan kesällä 1982. Pop pop pop oli ja on hyvä kokoelmalevy.

Sitten tulikin hevirokki kuvioihin ja Eput jäivät taustalle. Olen kumminkin seurannut bändiä läpi vuosien ja em. levyjen jälkeen hyllystä löytyvät ainakin Rupisia riimejä karmeita tarinoita, Kahdeksas ihme ja Imperiumin vastaisku. Kumman haukuttu levy sekin, vaikka sisältää erinomaisia biisejä paljon.

Livenä näin Eput ensimmäisen kerran vasta 1987 Laitilan Munamarkkinoilla. Bändi soitti isossa sirkusteltassa. Kaveri huusi eturivistä Ruba -biisiä joka välissä, jolloin bändi antoi periksi ja soitti tuon muutoin settiin kuulumattoman kappaleen. "Tämä on omistettu Mister Munamarkkinalle, joka on tuossa eturivissä", Martti Syrjä spiikkasi.

Viime kesänä näin Eput Karjurockissa Lokalahdella. Keikka oli erinomainen, yksi viime vuoden parhaita näkemiäni keikkoja, ellei jopa paras. Siitä heräsikin jonkunlainen uusi innostus yhtyettä kohtaan."

Sellaisia mietteitä viime huhtikuussa. Eipä tuohon ole juuri mitään lisättävää tai poistettavaa.