Maria ja Sini Naantalin maisemissa

Nämä kuvat otettiin kymmenen vuotta sitten, syyskuussa 2012. Facebookin Muistot-osio vinkkasi viime viikolla, että tällaisiakin on olemassa. En toki ollut unohtanut, mutta ihmetytti vaan miten nopeasti se kymmenen vuotta taas meni. 

Kuvat ovat peräisin Naantalin Kuparivuorelta ja Kailon saareen johtavalta sillalta, sieltä missä Muumimaailmakin sijaitsee. Malleina ovat kaverukset Sini ja Maria. 

Tutustuin Mariaan vuonna 2006 samassa työpaikassa ollessamme. Siniin pari vuotta myöhemmin Marian kautta. 

Varsinkin Maria oli noihin aikoihin melkoinen linssilude. Kävimme usein napsimassa fotoja eri lokaatioissa Turun seudulla. Asiaa vaan jarrutti se, että Maria asui jo tuolloin Kiinassa ja fotoilut olivat mahdollista vain hänen lomaillessaan Suomessa. 

Nyttemmin en ole muutamaan vuoteen nähnytkään Mariaa koronapandemian takia. Kiinasta ei ole päässyt matkoille kovin helposti. Asuinpaikka on tosin hiljattain vaihtunut Englantiin ja matkustusvapaus helpottunut. Ehkä joku päivä jälleen törmätään. 

Myös Sinistä tuli maailmankansalainen. Hän on asunut jo vuosia Etelä-Amerikassa perheensä kanssa. 

Itsenäisyyspäiväajelulla

Tavaksi on tullut käydä Suomen itsenäisyyspäivänä jonkinmoisella maakunta-ajelulla. Tällä kertaa, kuten usein aiemminkin, se suuntautui Naantaliin ja Turun Ruissaloon. 

Koska ilma oli koko viikonlopun harmaampi kuin lonkero, ei paljon innostanut ulkoilla. Sunnuntaihin osunut itsenäisyyspäivä oli kelillisesti vielä kehnompi kuin lauantai, mutta veri veti tien päälle. 

Naantalin Kuparivuorella leirintäalueen yhteydessä sijaisteva Laivaston sankarivainajien muistoristi on sekä näyttävä että näyttävällä paikalla. Paikalle asetellut kynttilät ja seppeleet eivät tällä kelillä ehkä päässeet yhtä loistoonsa kuin kirkkaammalla ilmalla tai lumitalvena.

Armoton tuuli ja tihkusade piiskasivat pientä kulkijaa Kuparivuorella. Naantali campingin vuokramökkejä silmäillessäni en voinut kuin ihmetellä miten lähekkäin ne on rakennettu. Osa on toki ihan järkevästikin aseteltu, mutta uudemmat mökit vastaanottopisteen lähistöllä ovat aivan vieri vieressä. 

Kun kauniin kesäillan päätteeksi korkkaat vodkapullon ja tupruttelet paksua kuubalaista, alkaa kolmen metrin päässä naapuriterassilla varmasti vituttamaan moinen elostelu. 

Katselin muutama vuosi sitten mökkivuokria netistä. Hinnat eivät olleet ylivoimaisia, mutta eipä ole ainakaan vielä tullut asettauduttua taloksi. 

Osa mökeistä on sen näköisiä, että niissä varmasti viihtyisi hyvin pari vuorokautta. Osa puolestaan niin askeettisia yöpymismökkejä keskellä kivikkoa, että niihin kulku näyttää jopa vaaralliselta. 

Leirintäalueen kupeessa on vanha autiotalo, joka lienee joskus ollut kalastustila. Siihen kuuluu pitkulainen ulkorakennus, jossa on myös laput luukulla. Sääli, että näin komella paikalla olevat rakennukset on päästetty rapakuntoon. 

Naantalista kruisailin Ruissaloon. Porukkaa oli ihmeen paljon liikkeellä, Saaronniemen parkkipaikkakin melkein puolillaan. Jopa grillaajia riitti joka tulipaikkaan. Itse en moista hommaa edes harkitsisi tuollaisella kelillä. 

Merelläkin oli liikettä, mutta talviuimarit loistivat poissaolollaan. Syynä lienee saunojen ja pukutilojen sulkeminen, joka tapahtui samalla viikolla koronarajoitusten takia. 

 

Itsenäisyyspäiväajelulla 6. joulukuuta

Eilen juhlittiin isoin menoin maamme satavuotista itsenäisyyttä. Pääkaupungissa Helsingissäkin sopuratkaisuun pääsivät niin alpakat kuin isänmaallinen soihtukulkuekin.

Oman päiväohjelmani muodostivat maakunta-ajelu Raisio-Naantali-Turku -akselilla, käynti Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa työkaveria tervehtimässä sekä vielä iltamyöhään Luminous Finland -valoshow Turun linnan ympäristössä.

Itsenäisyyspäivän ajelu- ja ulkoiluintoani lisäsi maassa ollut ohuehko lumipeite. Eipä yhtään haittaisi, mikäli samantyyppinen ilma jatkuisi. Onhan tuota vesisadetta piisannut jo monta kuukautta. Tätä kirjoittaessanikin ropisee niin penteleesti.

Hahdenniemen venesatama Raisiossa on sarallaan Suomen suurimpia. Siellä tulee poikettua muutaman kerran vuodessa. Pernon telakka Raisionlahden toisella puolella on kuin tarjottimella valokuvauksen suhteen.

Telakka oli juuri hiljattain otsikoissa uuden nosturinsa takia. Massiivinen vehje näkyy kauas Airistolle nyt sitten kaksin kappalein. En mene takuuseen kumpi on uusi, mutta veikkaan oikeanpuoleista.

Seuraava pysähdys oli Naantalin Kuparivuorella Laivaston muistoristillä. Paikalla on siunattu 174 vuosina 1941-1945 mereen jäänyttä laivaston sankarivainajaa. Nykyinen muistoristi on paljastettu panssarilaiva Ilmarisen tuhoutumisen kymmenvuotispäivänä 13.9.1951.

Kotiseudulla siunattujen mereen jääneiden 183 sankarivainajan nimet on lisätty uusittuun muistomerkkiin 13.9.1966 ja 46 sankarivainajan nimet 13.9.2012.

Laivaston muistoristissä on 403 sankarivainajan nimet. Laivaston tappiot sodassa 1941-1945 olivat 698 kaatunutta. Lisäksi kaatui 12 vapaaehtoista virolaista. Talvisodassa laivasto menetti 79 miestä kaatuneina. Miinanraivauksissa 1945-1950 menehtyi 28 miestä.

Siltojen alla Raumakarissa

Naantalissa, Ukko-Pekan sillan ja Naantalinsalmen sillan alla oleva Raumakari ei ehkä ensimmäiseksi tule mieleen paikkana, jonne voisi lähteä vaikka piknikille.

Olen vuosia katsellut Raumakaria ylhäältä Kuparivuoren näköalapaikalta ja ajellut lukuisia kertoja sen yli. Vasta noin kuukausi takaperin havahduin, että sinnehän voi jopa mennä, kun turkulainen luontoharrastaja Harri Nato Leino kävi tonkimassa saaren vanhoja kalliohakkauksia.

1934 valmistunut Ukko-Pekan silta on nykyään kevyen liikenteen käytössä ja suunnilleen sillan keskikohdalta pystyy pujahtamaan kätevästi Raumakarille, koska siinä kohtaa kaiteessa on rako.

Ukko-Pekan sillan valmistuttua Raumakarille tien itäpuolelle rakennettiin kahvila. Pyöreä puurakenteinen rakennus oli alkujaan yksikerroksinen ja korotettiin kaksikerroksiseksi vuonna 1937. Kahvila oli auki vain kesäisin. Se purettiin Naantalinsalmen sillan tieltä 1980-luvulla.

Ukko-Pekan sillan vieressä on heinäkuussa 1986 avattu Naantalinsalmen silta, jossa autot huristelevat joko Rymättylän tai Turun suuntaan. Keskimäärin liikennemäärä on noin 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja kesäkuukausina 12 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Nopeusrajoitus tiellä on 50 km/h.

Vuonna 1989 sillan mantereen puoleiseen päähän rakennettiin 320 metriä pitkä Kuparivuoren tunnneli, joka oli manner-Suomen ensimmäinen maantietunneli. Tunneli rakennettiin vuosina 1985–1988.

Raumakarin kalliohakkauksia ei tarvinnut kauan etsiä. Niitä oli lukuisia aivan vesirajan tuntumassa saaren mantereen puoleisella laidalla. Vanhimmat 1850-luvun puolivälistä.

Kahleella kiinni oleva Ystävyydenkivi jäi lähes löytämättä. Kahleen sentään näin ja kivenkin takaapäin. Olisi vaan pitänyt tajuta kurkata väylän puolelle, jolloin kivessä oleva kyltti olisi näkynyt.

Tarinan mukaan siltojen yhdistämät Luonnonmaan saaren ja Naantalin nuoret miehet tappelivat aikoinaan kovasti keskenään. Ystävyydenkiven tarkoituksena olisi kohdistaa heidän tarmonsa satakiloiseen kivenmöhkäleeseen. 

Raumakari yllätti monipuolisella luonnollaan. Kuparivuoren näköalapaikalta katsellessa saari näyttää karulta rantakalliolta, mutta siltojen toisella puolella on hyvinkin vehreää, vihreää ja värikästä.

Veneväylän reunassa viihtyvät joutsenet eivät olleet moksiskaan liikenteen tuomasta aallokosta. Saarella vaikutti olevan moninainen lokkiyhdyskunta, joka ei oikein tykännyt siitä, että Kimmo Lepa Lehdon kanssa tunkeuduimme heidän tonteilleen. Ulostetta ei onneksi tullut niskaan, mutta pari emoa teki valehyökkäyksiä.

Marraskuista talvimaisemaa Kuparivuorelta

Lauantaina 22. marraskuuta Turun seudulla oli talvikeli. Perjantaina satanut lumi antoi komean säväyksen marraskuun harmauden keskelle. 

Ajelulla Naantalissa huomio kiinnittyi Ukkopekan sillalta aukeavaan näkymään. Maisema oli todella komea. Sitä se on muutenkin, mutta eritoten viime lauantaina. Paluumatkalla oli suorastaan pakko käväistä Kuparivuoren kallioilla ottamassa kuvia.

Presidentin kesäasunnon Kultarannan torni heijastui rasvatyyneen mereen. Edes korkean Kuparivuoren päällä ei tuullut pätkääkään. Yleensä kyseisellä paikalla on niin kova viima, että kyyneleet valuvat silmistä vaikka ei muuten erityisen surullinen fiilis olisikaan.