sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Isokarin majakkasaarella

Kustavin kuntaan ja Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Isokari on ollut minulle tuttu saari pikkupojasta asti. Aikoinaan siellä käytiin Kustavista isäni tai jonkun tuttavan veneillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen vieraillut useamman kerran tällä 180 hehtaarin saarella vesibussilla Uudestakaupungista käsin.

Tämänkertainen majakkasaariretki sisältyi edellisessä blogikirjoituksessani käsiteltyyn Sandbäckin hyljesafariin. Hyljebongauksen jälkeen suuntana oli Isokari, jonne MS Kerttu-alus ajeli Sandbäckistä noin tunnin verran.

En ollut aiemmin lähestynytkään Isokaria tästä vinkkelistä. Majakan takana olevat kalliot näyttivät vaatimattomilta, vaikka paikan päällä kävellessä ovat melkeinpä hienoimpia missä olen tallustellut.

Saaren satamassa vastassa olivat riskilät. Äkkiseltään katsottuna hieman pingviiniä muistuttavat linnut ovat vallanneet saaren aallonmurtajat ja riskiläkolonna onkin Isossakarissa maamme suurin.






Hyljesafariporukkaan kuului noin 25 henkilöä. Suurin osa oli aivan Isokari-ummikkoja, mutta lisäkseni mukana oli muutama saaren jo tunteviakin.

Kaukaisimmat vierailijat olivat pääkaupunkiseudulta. Eräs matkailija kertoi, että hänen oli tarkoitus mennä Kotkan saaristoon hylkeiden perään, mutta kun tällä retkellä näkyvyys oli takuuvarma, valitsi hän sitten tämän. Samalla pääsi Isoonkariin.

Ryhmää vastassa saarella oli kesähommia Isossakarissa paiskiva Jyväskylästä kotoisin ollut nuorimies. Hänellä oli sana hallussa ja riittävästi informaatiota uteliaille.





Isossakarissa, kuten muillakin ulkosaarilla, on valtava määrä käärmeitä. En huomannut tosin kuin yhden kyyn, mutta puheista päätellen lähes kaikki matkalaiset olivat nähneet niitä muutaman tunnin saarivierailun aikana.

Jututin erästä seurueeseemme kuulunutta englantia puhunutta naista. Hän oli kotoisin Slovakiasta ja töissä Uudenkaupungin autotehtaalla. Kuulemma sieltä asti haalitaan porukkaa autoja kokoamaan, kun Suomessa ei työvoima riitä. Tuntuu melkoisen oudolta yhtälöltä, kun samaan aikaan maassa on suurtyöttömyys.





Isokarin majakka on valmistunut 1833. Sen suunnitteli luotsimajuri Gustaf Brodd. Majakan alkuperäinen väri oli keltainen, mutta se on ollut myös mustavalkoinen. Sellaisena minäkin sen alunperin muistan.

En mennyt sisälle majakkaan, mutta luullakseni koko muu seurue meni. Olen ollut siellä niin monta kertaa, ettei muutoin oikein komea rakennus näköaloineen tarjoa oikein mitään uutta. Suuntasin majakan takana oleville kallioille, joka on käsittämättömän upea paikka.






Alkumatkasta oppaan johdolla edetty reitti saaren keskiosassa on merkitty valkoiseksi maalatuilla kivillä. Toinen vaihtoehto mennä majakalle on satamasta lähtevä reilun kilometrin mittainen soratie. Poistuin sitä pitkin.





Paluulähtöä odottelessa ehti hyvin istuskella saaren kioskin terassilla. Tarjolla oli niin olutta kuin jäätelöäkin turistihintaan.

Satamassa yritin kuikuilla aalonmurtajasta käärmeitä. Eipä tullut ainuttakaan näköpiiriin, vaikka niitä on siellä valtavat määrät.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti