tiistai 26. kesäkuuta 2018

Tiina alppiruusupuistossa

Puolentoista hehtaarin kokoinen Raision alppiruuspuisto on saanut paljon huomiota lähivuosina aina kansallista mediaa myöten. Paikallislehdet ovat hehkuttaneet paikkaa aivan innoissaan, eikä syyttä. Satojen ruusupuskien läpi kulkee polkuja ja kevyenliikenteen reittejä.

Kävin puistossa ensimmäisen kerran viime kesänä. Tuolloin ruusujen kukinta tapahtui viikkoa, paria myöhemmin kuin tällä vuonna. Liekö sateeton ja lämmin alkukesänä sitten syynä moiseen. Kesäkuun alussa osa kukkasista oli jo parhaat päivänsä nähneitä.

Se, että alueelle ylipäätään löytää, on saavutus sinänsä. Puisto on todella hyvin piilotettu ja tie sinne on täysin epälooginen Raisiota kohtuullisen hyvin tuntevallekin. Kirkkoväärtinkuja sijaitsee lukion viereisessä metsikössä, jonne päästäkseen on joko kysyttävä neuvoa ohikulkijoilta tai sitten käytettävä nykyteknologiaa, jollaista useimmilta löytyykin kännykän muodossa.

Mukaan malliksi ruusupuistoon kysyin työkaveriani Tiinaa.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti