sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Trubaduuri Barry Waller

Viime keskiviikkona Turussa Wanhassa Rahtilaivassa esiintyi trubaduuri New Yorkista asti. Barry Waller on suomalaisen keikkamyyjänsä kautta kiertänyt maassamme paljonkin. Minulle tämä oli ensikosketus miehen musiikkiin.


Muistelen, että muutama vuosi sitten Turun Vasaramäessä sijainneen Bar 44:n ohjelmistossa oli samainen Waller. Tuolloin keikkaa mainostettiin "ex-Blackmore's Night -mies" -teemalla. Ihmettelin  sitä silloin, mutta Waller toden totta on kiertänyt legendaarisen kitaristin Ritchie Blackmoren renesanssibändissä basistina.

Saavuin Rahtilaivaan suoraan Turun kaupungin ulkoilusaaresta Vepsästä. Saaressa arvuuttelimme miehen sukunimeä, joka kukaan ei siihen hätään tuntunut muistavan. Jutustelussa hän oli välillä Barry White ja pian jopa Barry Manilow. Oikea muoto selvisi lopulta.

Jokilautta Förille asti kuului hyvin Wallerin ensimmäiset kitarastaan ottamat soinnut. Wallerilla ei ollut mikään kiire pois esiintymisjakkaralta, sillä mies soitteli ja lauloi peräti yli kolme tuntia! Tämä tuskin olisi onnistunut ilman vastaanottavaista yleisöä, josta luullakseni jokainen tykkäsi kuulemastaan.

Wallerin repertuaari oli laajempi kuin standarditrubaduurien, joihin saattaa törmätä esimerkiksi ruotsinlaivoilla. Hän ei tainnut soitella ainuttakaan The Eaglesin tai Creedence Clearwater Revivalin kappaletta, vaan esimerkiksi The Beatlesia ja Rolling Stonesia. Rollari-biisitkään eivät olleet tavallisimmasta päästä, vaan yllätyin kun Ruby Tuesdayn kaltainen helmi tuli. Samoin Mother's Little Helper ei ole tyypillinen valinta.




Waller turisi biisien välissä niitä näitä. Hän kertoi olleensa Ruisrockin aikoihin Turussa Sammakon kirjakaupassa hakemassa Patti Smithiltä nimikirjoitusta, joka ei suinkaan tullut kirjaan tai levynkanteen, vaan kitaraan. Samainen keppi hänellä oli mukana keikallakin. 

Harmi, ettei Wallerin pitkässä setuissä ollut ollenkaan Ritchie Blackmoren bändien tuotantoa. Deep Purple, Rainbow ja etenkin akustisvoittoinen Blackmore's Night olisi sopinut vallan mainiosti.

Wallerin keikkaa seuratessa tuli mieleen, että jos työt eivät aina niin miellytä, on ainakin hänellä selvästi mukavaa töissä. Trubaduuri parhaasta päästä.





4 kommenttia:

  1. Pääsitkö juttuun Wallerin kanssa?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan. Kyselin tuosta Blackmore's Night -pestistä. Yhtyehän oli Turussa Caribia-hallissa vuonna 2003.

    VastaaPoista
  3. Thank you for the coverage, but was it really necessary to mention Ritchie Blackmore's music six times without mentioning my own songwriting once? Also, the Rolling Stones song you call "inaccessible" was a top twenty hit in the US Billboard singles charts...

    VastaaPoista
  4. Thanks for your comment Barry. Maybe Google translator is not the best way to read my stories. For example "inaccessible" should be more like "typical". Mother's Little Helper is not Paint It Black or Wild Horses. I think it's much better choice!
    Ritchie Blackmore is very outstanding person to me. Maybe that's why I mention he so many times. I didn't even notice that.
    Anyway, this blogstory is very positive. Don't worry.

    VastaaPoista