maanantai 18. heinäkuuta 2016

Askalankoskella

Paimiossa sijaitseva Askalankoski on muodostaa ydinosan Paimionjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaasta maisema-alueesta.

Allekirjoittaneelle Askalankoskesta on tullut tärkeä käyntikohde viime vuosina. Alue on mielestäni pirun hieno etenkin kesällä. Talvella sinne ei ole asiaa ainakaan autolla, sillä laakson pohjalle vievä mäki on todella jyrkkä, muistaakseni 12 %. Tai tietysti voi yrittää jos on hyvä kuski ja kunnon nastarenkaat.


Askalankosken perinnemaisemaa on kunnostettu parinkymmenen vuoden ajan, esimerkiksi niittotalkoilla. Paimion seudun ympäristöyhdistys hoitaa Askalankosken kulttuuriympäristöä. Kosken rannalla sijaitseva sahanomistajan, sittemmin voimalanhoitajan talo on yhdistyksen hallussa.




Ainakaan reilu viikko sitten yhdistyksen kaverit eivät olleet vielä tarttuneet viikatteeseen ja talikkoon, sillä heinä rehotti pitkänä ympäri aluetta. Uteliaat lampaat sen sijaan rouskuttivat ruohoa karsinassaan minkä ehtivät.





Paimionjoki oli ennen tunnettu meritaimen- ja lohijoki, kunnes vuonna 1936 Paimionjokilaaksoon valmistui Askalan voimalaitos.







2 kommenttia:

  1. Heh, kävimme juuri eilen täällä kyseisellä paikalla. Asumme siis tämän Paimionjoen varrella, mutta täällä suhteellisen alkupäässä. Siksipä tämän vesistön tila kiinnostaa erittäin paljon, ja olemmekin ahkerasti käyneet näissä kaikissa palavereissa joita tämän vesistön tilan parantemisen eteen on pidetty.
    Isäntä, joka on kova kalastaja, on harmitellut juuri tuota lohen ja taimenen asemaa. Siksipä kävimme eilen katsomassa nämä kaikki padot, joita tämän joen varrella on. Ja vitsit miten hieno paikka se ASkalan koski oli. Itsekin otin siellä paljon kuvia ja teen myös siitä oman postauksensa.
    Ihmettelimme vaan sitä sinne menoa, kun isolla lukee kieltokyltit, että alueella turha oleskelu kielletty ja tien päästä löytyy kuitenkin hieno paikka, jossa vapaa-ajan viettäminen on täysin sallittua. Nytkin siellä oli yksi perhe viettämässä kesäpäivää grillaillen ja eläimiä katsellen.
    Tien varressa ollut kirppis oli eilen harmillisesti suljettu, muuten oltaisiin kyllä siihenkin poikettu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos pitkästä kommentista! En ole huomannutkaan kieltokylttejä ollenkaan. Siinä grillauspaikalla on ollut sakkia parilla käyntikerralla.

    VastaaPoista