Riia Vähäjokipolulla

Nämä kuvat otettiin viime joulukuussa Paimion Vähäjokipolulla. Mallina oli upea Riia. Hän on kotoisin samoilta kulmilta, mutta vaikuttaa nykyään pääkaupunkiseudulla. 

Sää ei kovin jouluinen tai talvinen ollut, mutta eipä se tänä talvena tunnu sitä muutenkaan olevan. Valoa onneksi riitti kohtalaisesti. 

Vähäjokipolku on Paimion keskustan tuntumassa kiemurteleva puolentoista kilometrin reitti, joka myötäilee Paimionjoen sivujokea Vähäjokea. Viitisen vuotta sitten valmistunut polku ei ehkä tähän vuodenaikaan tarjoa parastaan, mutta valikoitui kuvausmiljööksi, koska kuvasimme siellä kesällä jokunen vuosi sitten. 

Tarkempi paikka oli silloinkin Vähäjoen Kohisevankoski. Kosken partaalla on aikoinaan ollut mylly, jonka rauniot on pinottu kalliolle siistiksi kasaksi. 

Kesällä huomasin kivien seassa vilahtelevan sisiliskoja. Riialle en tuosta maininnut, koska ajattelin kuvausten loppuvan siihen paikkaan jos hänellä sattuisi olemaan matelijakammo. Nyt kun asia tuli puheeksi, oli huoleni aiheeton.

Kesäkuvia samasta paikasta linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2020/08/riia-kohisevankoskella.html

Parantolan luontopolulla

Edellisessä blogijutussa käsittelemäni Halikon Kurpitsapuisto-reissun yhteydessä pysähdyimme Paimiossa. Työkaverini Petteri nimittäin ehdotti, että Paimion Parantolan luontopolku olisi hyvä kiertää ennen kurpitsapäiden katselua. 

Paimio on lähivuosina tullut tunnetuksi monista luontopoluistaan. Taannoin tarjonta laajeni Paimion Parantolan metsässä ja lähiympäristössä kiemurtelevan Parantolan polun merkeissä. 

Tasaiseen maastoon sijoittuva Parantolan polku on samalla kulttuurinen kohde, etenkin jos haluaa ihailla Alvar Aallon suunnittelemaa parantolaa. Se sattuu olemaan yksi kansainvälisesti tunnetuimmista ja merkittävimmistä suomalaisrakennuksista. Polulla puolestaan on Lemmenlampi, jonka pumppaamon ja padon suunniteluut samainen arkkitehti Aalto. 

Tiedä sitten paljonko Lemmenlammella on pumpattu muutakin kuin vettä. Ainakaan lokakuisena sunnuntaina ei pusikko heilunut. Polun ainoa jyrkkä kohtakin osuu niille main. 

Parantolan polun varrella on vanhahko laavu grillipaikkoineen. Ihmettelin miksi betonirinkula oli täynnä maa-ainesta, kun yleensä vastaavissa on tapana grillata lieriön pohjalla. 

Pieni ratsastajakin tuli vastaan opettajansa kanssa. Kuulemma poni ei kovin monen kymmenen kilon taakkaa kestä, joten esimerkiksi minun olisi turha haaveilla hyppääväni minihevosen selkään. 

Keskellä reittiä mutkitteleva komea puro toi mieleeni keväällä 2014 tehdyn Puolan matkan. Krakovan lähellä olevassa metsässä oli jotain samaa. 

Avarassa mäntymetsässä oli mukava kävellä. Koska polku on vain 2,2 kilometriä pitkä, se ei tyydyttäne kovimpia luontoretkeilijöitä. Heille Paimiossa riittää muutakin kuljettavaa kuten lähistöllä oleva neljän kilometrin pituinen Paimion luontopolku sekä keskustan tuntumassa Vähäjokipolku ja Oinilan jokipolku. 

Polun virallinen lähtöpaikka on Parantolan ylilääkärin asunnon eli nykyisin päiväkodin edustalla osoitteessa Ruokolinnantie 28 21540 Paimio. 

Jäätaidetta Askalankoskella

Lauantain maakunta-ajelukohteeksi valikoitui Paimion Askalankoski. Kesällä tämä Paimionjoen varrella Paimionjokilaaksossa sijaitseva alue on todella hieno, mutta sama pätee osin talvellakin.  

Kävin Askalankoskella ensimmäisen kerran keväällä 2012. En muista tuota ennen paikasta kuulleeni. Tämän jälkeen olen vieraillut siellä noin kerran vuodessa. 

Paimion keskustasta Tarvasjoelle johtavaa tietä ajellessa ei olisi uskonut, että ollaan vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Turusta. Maasto oli ohuessa lumipeitteessä, kun taas Turussa tihkutti vettä ja tuuli siihen malliin, että autokin heilui. 

Askalankoskelle käännyttäessä pikkutie etenee halki peltojen. Loppupäässä tulee erittäin jyrkkä mäki, jollaista en näillä leveysasteilla toista muistakaan. Koska viime aikoina on ollut leutoa, uskalsin ajaa perille asti. Jäistä mäkeä on varmasti hankalaa, ellei peräti mahdotonta päästä ylös, eikä lähimmän maajussin hälyttäminen hinausapuun ole kovin mieltä ylentävää. 

Perillä voimalaitoksen parkkipaikalla alkoi räntäsade. Kameraparkaa vähän säälin, mutta onneksi sade loppui noin vartin kuluttua ja pystyi ulkoilemaan vapaammin.

Padolta johtaa valtava puinen vesiputki vuonna 1935 käyttöönotetun voimalaitoksen syövereihin. Pelkästään se on erikoinen näky, etenkin nyt talvella. Paikka paikoin vuotava putki oli saanut kylkiinsä komeita jääpatsaita. 

Vanhempia Askalankoski-blogijuttujani löytyy muun muassa seuraavista linkeistä: 

http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/07/askalankoskella.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/11/marraskuinen-askalankoski.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/01/riia-askalankoskella.html

Hellepäivänä Paimion luontopolulla

Viime viikolla eräänä arki-iltana kierretty Paimion luontopolku sai tehokkaasti hien pintaan. Lämpömittaria en tutkinut, mutta hellelukemissa taivallettiin.   

Työkaverini Petterin autossa on niin tehokas ilmastointi, ettei ulkolämpötilaa oikein tajunnutkaan ennen kuin vasta Paimion metsissä. Mukaan lenkille otin vakiovarusteet eli kameran ja puolen litran vesipullon.

Petteri oli Paimion luontopolulla käsittääkseni toista kertaa. Minulle tämä oli kai seitsemäs reissu, ensimmäisen kerran pistelin jalkaa toisen eteen näillä main kesällä 2013. 

Neljän kilometrin mittainen luontopolku on maisemiltaan vaihteleva. Alkuosuus muodostuu suopohjaisesta maastosta, jossa on mukava kävellä ja katsella niin Preitilänjärven kuin turpeen nostostakin muodostuneiden suolampien kauneutta. 

Puolivälissä, pitkän ja loivan nousun jälkeen vastaan tulee näkötorni ja laavu. Tässä vaiheessa olikin hyvä pitää tauko, koska ainakin minä olin aika puhki ja soijaa pukkasi. 

En ollut vuosiin käynyt näkötornissa, mutta nyt sinnekin piti kiivetä. Rakennelma oli vähän heppoisempi kuin muistinkaan. Ihmekös tuo, se on jo 1993 tehty. Kokenut monet tuulet ja tuiverrukset vuosien varrella.

Ainoat luontopolulla tapaamamme ihmiset olivat juuri laavulla tauolla. Kaksi paimiolaisnaista hörppivät sumpit kitaansa ja jatkoivat matkaansa muutaman sanan vaihdettuamme. 

Laavun lähellä on pirunpelto. Jääkaudet muokkaama maasto ei ole järin laaja, mutta ainoa lajissaan polun varrella. 

Tämän jälkeen kulku polulla muuttuu huomattavasti hankalammaksi alkumatkaan verrattuna - pelkkää nousua ja laskua, kalliota ja kivikkoa. Huonokuntoisille- tai jalkaisille ei voi hyvällä tahdollakaan ehdottaa tätä reittiä. 

Polun loppupuolelta löytyy Korpelan korsu. Aitoa toisen maailmansodan aikaista asumusta mukailevan rakennuksen tekivät vuonna 1998 Paimion sotaveteraanit. Korsu ei ole tarkoitettu majoitukseen, vaan muistutukseksi oloista, joissa Suomea puolustettiin 1939-1945. 

Pelkästään korsu metsän siimeksessä ei tuo sotaa mieleen, vaan laajat hakkuuaukeatkin ovat kuin pommin jäljiltä. Ehkei kovin kaunista katseltavaa, mutta onneksi Paimion luontopolulla on paljon nähtävää kuten yhteenkasvanut mänty. Käden paksuinen oksa yhdistää muutaman metrin korkeudella puut toisiinsa. 

Paimion luontopolun parkkipaikka löytyy osoitteesta Luontopoluntie 54, 21540 Paimio.