maanantai 4. heinäkuuta 2016

Ahvenanmaalla osa 1 - Vuosnainen

Maanantaiaamuna 13. kesäkuuta alkoi puolisen vuotta aikaisemmin suunniteltu reissu Ahvenanmaalle. Se perustui geokätköharrastajan ja työkaverini Kaj Alhrothin ideaan. Mukana matkassa oli niin ikään samassa firmassa leipänsä tienaava Sunttu Sundell.

Reissu alkoi Turusta, josta ajelimme aamutuimaan Kustaviin. Vartsalan saaresta lähtee yhteyssalus Ahvenanmaalle Brändön kunnan Åvaan. Merimatka maakunnasta toiseen kestää vaivaiset 35 minuuttia, joka saattaa useimmille tulla pienoisena yllätyksenä.

Vuosnaisten legendaarinen rantaravintola, joka tunnetaan kansan suussa yhä entisen omistajansa Boriksen nimellä, ei ollut vielä aikaisin aamulla auki. Vastapäätä tietä sijaitseva Kustavin Kalatuvat sen sijaan oli.

Vuosnaisissa oli aikaa katsella aamuaurinkoista tyyntä merta ja rannassa uiskentelevia joutsenia. Emo ei sihinästä päätellen tykännyt moisesta, mutta ei kimppuunkaan käynyt.












2 kommenttia: