sunnuntai 16. elokuuta 2015

Taiteiden yössä

Turussa vietettiin torstaina 13. elokuuta Taiteiden yötä. Katselin ohjelmiston läpi netistä, enkä löytänyt sieltä mitään kiinnostavaa. Ilmeisesti monet muut löysivät, sillä käsittääkseni tällainenkin tapahtuma kerää väkeä. Itse pidän koko Taiteiden yötä melko turhana hömpötyksenä.

Facebookista huomasin tapahtumailmoituksen, jonka mukaan kuvataiteilija Mauri Kososen teos Window Of The Sun eli Ikkuna auringoon julkistetaan kello 23 Turku Energian kaasukellon ympäristössä. Koska tapahtumapaikka sattuu olemaan melkein kotioveni edessä, päätin mennä paikalle. Lisäksi myös muusikkona kunnostautunut Kosonen on puolituttuni.

Vuonna 1937 rakennnettu kaasukellon kaasupallo on alun perin rakennettu kotitalouskaasun säiliöksi. Sitä on käytetty kotitalouskaasun korkeapainesäiliönä 1970-luvulle saakka. Pallon halkaisija on 11 metriä ja siihen mahtui aikoinaan 3 500 m3 kaasua. Kaasupallo on koottu käsin niittaamalla yhteen 24 samanmuotoista teräslevyä.

Taideteos on yksi Energiateollisuus ry:n, Humanistisen ammattikorkeakoulun ja muutamien kaukolämpöyritysten järjestämän ideakilpailun voittajatöistä. Vuonna 2014 järjestetyn kilpailun tarkoituksena oli keksiä tapoja ottaa kaukolämpöön liittyviä kiinteitä kohteita taiteelliseen käyttöön. Turun voittajateoksen suunnitteli kuvataiteilija Kosonen, joka rekrytoitiin Turku Energiaan kesätöihin taideteoksen toteuttamiseksi.

Kaasupalloon heijastettiin muokattua Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallituksen (NASA) SDO-satelliitin kuvaamaa videokuvaa kaukaisimmasta lämmön ja valon lähteestämme eli auringosta. Videon projisointi oli teknisesti mahdollista toteuttaa vain puolipallon alalle, ei siis pallon ympäri. Kaasupallon alusta verhottiin antiikinpunaisella kuorikatteella, joka muodostaa pallolle meteoriitin tulihännän. En huomannut häntää itse tapahtumassa, mutta pari päivää aikaisemmin ohikävellessäni kiinnitin huomiota punaiseen maastoon. 

Tilaisuus keräsi paljon väkeä. Paikalla oli arviolta satoja uteliaita. Komeaa nähtävää Ikkuna auringoon olikin. Teos kuulemma pyörii tarvittaessa edelleenkin. Turku Energian sivulta pitäisi löytyä lisäinfoa.








2 kommenttia:

  1. Aurinkoon, ei auringoon... vai Ikkuna auringon?
    Nim. tarkka lukija

    VastaaPoista
  2. Ai kauheaa, nyt pitäisi varmaan hävetä. Tämä on maailmanloppu! Miksei koskaan tule mitään positiivista palautetta vaikka sinulta, joka kätkeydyt nimimerkin taakse?

    VastaaPoista