keskiviikko 26. elokuuta 2015

Mökkeilyä Vepsässä

Varasin joskus heinäkuun puolella mökin vuorokaudeksi Vepsästä. Kesälomani viimeiselle viikolle sijoittunut mökkeily osoittautuikin yhdeksi kesän parhaista reissuista.

Vepsän 17 hehtaarin saari sijaitsee linnuntietä noin 16 kilometrin päässä Turun keskustasta. Kesäkuukausina sinne kulkee vesibussi- tai laiva kolmesti päivässä. Saari on aivan loistava rentoutumispaikka vain tunnin matkan päässä Aurajoesta, josta yhteysliikenne saareen lähtee.



Elokuun helteiset ilmat hellivät seuruettamme. Sääli vaan, ettei Suomen kesälomakausi jatku yleensä elokuulle. Niinpä Vepsäkin lähes ammotti tyhjyyttään. Menomatkalla Lily -laivan tosin täytti noin satapäinen maahanmuuttajaporukka, joka oppaansa johdolla kulutti valtion kirstua varustamon hyväksi.

Mökkivarausten määrä ei näemmä ollut lisääntynyt h-hetken koittaessa. Sääli, sillä ilma oli kuin morsian ja tilaa olisi ollut. Nyt mökit olivat melkein tyhjillään, eikä meilläkään ollut yhtään lähinaapuria.



Olen jo pari vuotta ihmetellyt missä päin saarta niin sanottu "mangroveranta" mahtaa sijaita. Mielestäni olen kiertänyt koko paikan läpi, enkä ole moista nähnyt. Tällä kertaa selvitin tarkan osoitteen kahdeltakin eri kaverilta ja helpostihan se lopulta löytyi.

Näköalakallion alapuolella rannassa, tiheän pöpelikkö takana odotti kummallinen näky, jollaista ei uskoisi Suomessa heti kohtaavan. Näytti melkein kuin dinosaurusten fossiilit olisi kerätty rantakiville.





Minulle tämä oli kuluvan kesän yhdeksäs Vepsän reissu. Ensi lauantaina tulee vielä kymmenes, sillä aion osallistua saaren Muinaistulien yöhön. Vepsä on Ruissalon ohella parasta Turkua!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti