torstai 1. marraskuuta 2012

Grease Helmet


Helsinkiläisyhtye Grease Helmet julkaisi muutama viikko sitten esikoisalbuminsa.

Bändi koostuu niinkin epätodennäköisistä soittokumppaneista kuin ex-Hanoi Rocks -kitaristi Andy McCoysta sekä Amorphiksen basisti Niclas Etelävuoresta ja rumpali Jan "Snoopy" Rechbergeristä. Heidän lisäkseen yhtyeessä vaikuttavat Amoralin kitaristi Ben Varon ja laulaja Jere Garcia.

Jere Garcian taustoista en tiedä mitään, mutta äänenkäytöltään kaveri on oikea valinta bändiin. Grease Helmetin hard rock sopii hänen äänelleen vallan mainiosti.

Andy McCoyn on kerrottu olleen "kolme vuotta mediapimennossa". Kummallista. Hänhän on ollut esillä tuon tuosta. Jos mittarina käytetään Hanoin jälkeisten tekemisten suhteen Michael Monroeta, julkisuus onkin toki ollut pienempää.


Grease Helmet oli olemassa jo ennen McCoyta, jota pyydettiin siihen mukaan. Albumia on tehty ainakin kaksi vuotta, koska Youtubesta löytyy kuvapätkiä studiosta.

Levyn kappaleet kuitenkin kuulostavat aivan McCoyn tekemiltä, vaikka ne on merkitty koko bändin nimiin. Erikoista, koska mukana on esimerkiksi Andyn Los Angelesissa 90-luvun alussa pyörittämän Shooting Gallery -yhtyeen Restlezz -biisi. Se on lähes yksi yhteen alkuperäisen McCoyn säveltämän kappaleen kanssa. Grease Helmet ei saa siihen mitään uutta, oikeastaan päinvastoin - Shooting Galleryn versio voittaa sen kevyesti.

Ilman Andy McCoyta Grease Helmet tuskin olisi saanut näin lentävää lähtöä. Bändi on ollut esillä lehdissä ja televisiossa huomattavasti enemmän kuin vaikka joku aloitteleva bändi Sonkajärveltä. McCoyn taustat tuntien ilmassa on vaan epäilys, että tuleeko tästä paljon mitään. Pari keikkaa bändi on jo ehtinyt tehdä, mutta pitemmän päälle Amorhis -miehien tuskin kannattaa pääbändiään jättää.



4 kommenttia:

  1. Itseänikin ihmetytti tuo mediassa ollut kommentti että Andy olisi ollut kauan piilossa julkisuudesta. Epäonnistuneen The Real McCoy -bändin jälkeen oli mm. Pelle Miljoona Oy:n klubikeikat alkuvuodesta 2011 ja samaan kokoonpanon festarikeikat samana kesä. Syksyllä Andy teki akustisen ADHD-nimisen kiertueen Dave Lindholmin kanssa. Kaikki nämä näkyivät mediassa. Toimittaja, joka väitti Andyn olleen piilossa, ei selvästikään tiennyt asiasta mitään.

    Aika Andymäisi ovat levyn biisit, varsinkin Second Try kuulostaa aivan Hanoilta musiikillisesti. Shotgun on vanha Andyn biisi josta löytyy demo Youtubestakin. Keep Your Helmet Greasy on lukemani mukaan alunperin kahden perustajajäsenen tekemä kipale, mutta kai sekin on kokenut Andyn kosketuksen. Muuten kappaleet ovat hardimpaa rokkia kuin Andy on yleensä tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Raine!

    Andy oli myös taannoin julkisuudessa taidenäyttelynsä takia. Real McCoy Band ja Pelle Miljoona Oy tuntuvat tosiaan myös monilta unohtuneen.

    Andyn ja Daven ADHD-kiertueen Turun keikasta juttua blogissani
    http://kaislatuuli.blogspot.fi/2011/09/andy-mccoy-dave-lindholm-adhc-tour.html

    VastaaPoista
  3. Uudessa Soundissa oli joku Makkosen haastattelu, jossa ukko kertoi Second Try For Suicide-biisin olleen menossa jo Hanoin ekalle lätylle. Laulu oli myös yksi vaihtoehto ekan levyn nimeksi tms. Eli aika vanhasta raidasta ilmeisesti kysymys.

    VastaaPoista
  4. Joo, huomasin saman. Taitaa monikin GH-levyn kappale olla Andyn arkistoista.

    VastaaPoista