Kuusimiehiseksi kasvanut Yö esiintyi Turussa lisäjäsenillä vahvistettuna. Taustalaulajina toimivat omillaankin megasuosittu iskelmälaulaja Suvi Teräsniska sekä minulle aikaisemmin tuntemattomat Annika Eklund ja Miina Mikkonen. Yöhön sen alkutaipaleella 80-luvulla kuulunut Jussi Hakulinen oli hänkin mukana.
Turun konsertissa oli yleisöä laulaja Olli Lindholmin välispiikin mukaan viisi tuhatta. Aikamoinen määrä. Liput maksoivat 34 euroa.
Krääsämyyntiä.
Heti hallin pihalla törmäsin kustavilaisiin tuttuihini. Joukkio oli pikkubussilla liikkeellä pikkujoulua viettämässä. Myöhemmin bongasin heidät yläkatsomosta käsin vip-alueella, joka oli jäälle aidattu erillinen lohko. Vip-liput maksoivat 135 euroa. Se sisälsi ainakin sisäänpääsyn ja ruokailun. Juomien määrästä en tiedä, mutta luulisi tuohion hintaan saavan muutakin kuin pari joulukinkun siivua.
Hyvin tärkeät ihmiset (VIP) ruokailevat.
Yleisön ikärakenne oli melko iäkästä. Väittäisin, että konsertin keski-ikä oli ainakin 50 vuotta, ellei jopa enemmän. Tunsin itseni nuoreksi tuossa joukossa. Samalla tajusin, että se Yö, jonka näin ensimmäisen kerran keikalla syksyllä 1984 Kalannin Urheilutalolla, on enää muisto vain. Nykyinen Yö on iskelmäorkesteri, josta tykkäävät katsomossa kohteliaasti taputtaneet vanhat mummotkin.
Näkemistäni lukuisista Yö-keikoista bändi oli rankimmillaan kesällä 1999 Tammerfestissa Tampereella. Tulliklubilla soittanut yhtye luukutti niin rajusti, että musiikin saattoi luokitella jopa heviksi tai ainakin hard rockiksi. Kitaristit Markku Petander ja Jani Viitanen vinguttivat keppejään niin perkeleesti, että Yön muutenkin raskain kappale Lasisilmä sai vielä kovemman käsittelyn. Bändi kuulosti lähes Judas Priestiltä, niin hullulta kuin se nyt voikaan tuntua!
Melko pian tuon jälkeen, uuden vuosituhannen alkuvuosina, Olli Lindholm hajoitti yhtyeen ja uusi kokoonpano alkoi tehdä entistä kevyempää ja iskelmällisempää musiikkia. Sillä tiellä Yö on yhä. Suositumpana kuin koskaan.
HK Areenalla Lasisilmä kuultiin hittipotpurissa, jonka lauloivat vierailevat naistähdet. Se, ja muut samassa rytäkässä tulleet kappaleet, oli sovitettu iskelmäksi. Paikoin tyttöjen kiekumisesta tuli mieleen 90-luvulla vaikuttanut kommunistibändi Ultra Bra.
Yö-päällikkö Olli Lindholmin ääni on nähnyt parempiakin aikoja. Pelkästään miehen puhe välispiikkien aikana kuulosti tuskalliselta. Lindholmin tauot herättivät kummastusta useammassakin paikallaolijassa. Mies poistui lavan taakse tuon tuosta, jolloin mikrofoniin ääntelivät naisvieraat kukin vuorollaan, basisti Jukka "Jay C. Blade" Lewis ja Jussi Hakulinen. Näistä Hakulisen osuudet, laskujeni mukaan kuusi biisiä, toimivat parhaiten.
Jukka Lewiksen laulamat tyhjänpäiväiset puoli-iskelmät olisi voinut jättää setistä pois. Tuleekin mieleen, kuinka hänen kaltainen hevimies edes kehtaa esittää moisia itkuvirsiä. Yön klassikkobiisien kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, joten tarjolle jää vain Lindholmin paikkaamisen mahdollisuus.
Vaihteeksi Olli Lindholm laulamassa.
Soiton puolesta Yön kaverit ovat ammattilaisia. Entinen Nuket- ja Michael Monroe -kitaristi Daffy Terävä osaa käsitellä kuusikielistään miehen ottein, vaikka Yön nykylinja sitä pahasti rajoittaakin. Jukka Lewis on ammattilainen basson varressa ja entistä Horsepower -rumpali Ari Toikan työskentelyä oli suorastaan ilo seurata. Pianon takana istunut Mikko Kangosjärvi jäi hiukan statistiksi, enkä nähnyt vilaustakaan Jari Latomaasta, jonka piti esitteen mukaan soittaa koskettimia, akustista kitaraa ja vielä taustalaulaakin.
HK Areena oli oikea valinta Yön keikkapaikaksi. Kylpylähotelli Caribian muuten oiva sali ei olisi millään riittänyt tällaiselle yleisömäärälle. Luullakseni yleisö suurimmaksi osaksi sai sitä mitä hakikin, vaikka biisilistassa olisi ainakin minun mielestäni ollut rutkasti korjattavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti