Eilen laivaa odotellessa oli aikaa käydä Tallinan Piritan kaupunginosassa sijaitsevassa luostarissa. Kävin siellä ensimmäisen kerran marraskuussa 2009. Tuolloin paikalla ei ollut "ristin sieluakaan", mutta nyt paikan täytti kaksi bussilastillista turisteja. Toisessa autossa oli puheensorinasta päätellen italialaisia, toisessa ruotsalaisia.
Piritan luostari (viroksi Pirita klooster) oli luostari, jonka rauniot ovat jäljellä Piritan kaupunginosan lähellä Tallinnassa. Luostari oli tarkoitettu sekä nunnille että munkeille, ja se oli nimetty Pyhän Birgitan mukaan.
Ajatus luostarin perustamisesta syntyi noin vuonna 1400 Tallinnan kauppiaiden piirissä. Vuonna 1407 tuli Vadstenan luostarista kaksi munkkia neuvomaan kauppiaita. Ensimmäinen lupa dolomiitin louhimiseksi luostarin rakennusaineeksi hankittiin 1417.
Luostarin perustaneista kauppiaista osa siirtyi luostariin munkeiksi.
Viron nykyinen, vuonna 2001 perustettu, Piritan luostari sijaitsee samalla alueella. (Wikipedia)
Harmi, ettei päässyt sisälle. Massiiviset lavarakennelmat täyttivät koko tilan. Tovin kummasteltuani tilannetta selvisi, että jämerät haalariäijät rakensivat Birgitta Festivaalia 2011. Ainakin puitteet ovat mahtavat festivaalia ajatellen.
Luostarin raunioilla on suhteellisen helppoa mennä käymään. Kesäaikaan pääsylippu maksaa aikuisilta kaksi euroa. Marraskuussa ei lipunmyyntiä ollutkaan.
Luostari sijaitsee sataman D-terminaalista katsottuna vasemmalla. Rantatietä pitkin noin viisi kilometriä Piritan kaupunginosaa kohti. Paikasta tuskin voi erehtyä. Luostari näkyykin matkustajalaivojen kansiltakin hyvin, jos vaan osaa katsoa oikeaan suuntaan. Tallinnan televisiotorni on suunnilleen samalla kohdalla laivasta katsottuna.
Piritan luostari
Piritan luostarin historia odottaa edelleen tutkijoitaan: luostarirakennusten konstruktio on tosin suoritettujen kaivausten ansiosta hyvin selvillä, mutta näissä rakennuksissa asuneiden veljien ja sisarten elämää koskeva tutkimus sen sijaan on lähdetietojen puuttumisen takia jäänyt niukaksi. Luostarin kirjastosta on löytynyt vain yksi almanakan lehti.
Jo vuonna 1400 tekivät muutamat Tallinnan kauppiaat aloitteen tämän luostarin perustamisesta, mutta vasta 1407 saapui Tallinnaan kaksi veljeä Vadstenan luostarista antamaan luostarin rakentamisessa tarvittavia ohjeita. Vaikuttaa siltä että aluksi rakennettiin vain tilapäisiä rakennuksia, koska lupa kalkkikiven louhimiseen saatiin vasta 1417. Vasta silloin saattoivat varsinaiset luostarin rakennustyöt alkaa.
Osa luostarin perustuksista on maallikkoveljien tekemä. Yksi heistä, kauppias Hinrich Swalbart, johti luostarin rakentamista kunnes kirkko — Pohjois-Viron suurin — vihittiin 15. elokuuta 1436. Sekä sisarten että veljien luostarin rakentaminen jatkui vielä senkin jälkeen, 1500-luvun alkukymmeniin asti, ja ilmeisesti sisarten luostarinosan vasenta siipeä ei edes ehditty rakentaa aivan valmiiksi.
Luostarin pohjakaava muodostuu kolmesta itsenäisestä kokonaisuudesta: sisarten luostari, veljien luostari ja yhteinen kirkko. Tontti, joka sijaitsee joen mutkassa Tallinnasta Narvaan johtavan maantien varrella, oli saatu lahjaksi saksalaiselta ritarikunnalta. Piritan joki muodosti siihen aikaan Tallinnan kaupungin rajan; uusi rakennus joen oikealla rannalla sijaitsi siis Tallinnan rajojen ulkopuolella.
Kirkko
Luostarinkirkkoa vastaavaa ei ole koko Tallinnassa eikä edes Pohjois-Virossa: sen sisämitat ovat 24 x 56 m, länsisiipi on 35 m korkea ja kirkon kokonaispinta-ala 1 360 m2. Periaatteessa noudatettiin kirkkoa rakennettaessa Pyhän Birgitan antamia ohjeita, mutta pääalttari sijoitettiin kuitenkin kohti itää (eikä länsipäähän, kuten Birgitta oli määrännyt). Pääsisäänkäyntiä ei olisi ollut mahdollista sijoittaa idässä olevalle joentöyräälle. Sen paikaksi sopi muutenkin paremmin länsipääty, koska kirkkovieraat tietysti saapuivat nimenomaan maantien suunnasta.
Kirkon pohjapiirros on yksinkertainen: yksi pitkänomainen osa ja siinä kahdeksan holvia, kirkon keskiosassa säleaita, joka erotti toisistaan konventin kirkon ja kirkkovieraiden puolen. Luostariväen kirkkoon pääsi vain luostarista ja kirkkovieraiden puolelle maantietä kohti olevasta pääovesta. Pääalttari ja alttarikuorit sijaitsivat luostarin puolella. Sinne kokoontuivat veljet hetkipalvelusten ja messun aikana. Sisarten kuori oli pohjoisella sivustalla eli pääsisäänkäynnistä päin katsottuna vasemmalla sivulla; sen alla oli viisi syvennystä rippituoleineen. Suurina kirkkopyhinä, jolloin kaikki kirkkovieraat eivät mahtuneet sisälle, saarnasi pappi ulkoisessa saarnastuolissa, jonka ovi näkyy päätykolmion yläosassa vieläkin.
Pituussuunnassa kirkko oli jaettu kolmeen laivaan seitsemällä pylväsparilla. Sääntöjen mukaan kirkossa tuli olla kolmetoista alttaria apostolien lukumäärän mukaisesti. Tällöin jokaisella apostolilla oli pappi ja oma alttari. Sen lisäksi oli useita sivualttareita — esimerkiksi Pyhän Birgitan alttari oli sijoitettu yleisen osan pohjoissivustalle (pääovesta katsottuna vasemmalle). Suuri holviaukko eteläisessä sivulaivassa johti kappeliin, jonka suojeluspyhimys todennäköisesti oli arkkienkeli Mikael. Eteläisen sivulaivan loppupäässä, joen puolella, on voitu restauroida kierreportaat, jotka johtavat holvien yläpuolella olevaan varastotilaan. Tiilistä muuratut kirkon poikittaisholvit eivät enää ole jäljellä, mutta profiloidut holvikaaret tukeutuivat seinissä oleviin kannattimiin, jotka edelleen ovat selvästi näkyvissä.
Kirkko oli samanaikaisesti myös konventin hautapaikka; sisaret ja veljet haudattiin ilman arkkua kirkon lattian alle. Kirkon yleiseltä puolelta voivat myös maallikot ostaa itselleen hautapaikan. Hautakivistä, jotka alun perin olivat kirkon lattian tasassa, on nyt viisitoista nostettu kirkon seinille. Ruotsin vallan aikana, jolloin katolinen kirkko oli kielletty, kirkon raunioita käytettiin Tallinnan katolisten hautapaikkana. Vasta vuonna 1786 pidettiin täällä ensimmäinen katolinen hautausmessu. 1600-luvulla perustettiin kirkon pääoven ulkopuolelle talonpojille tarkoitettu luterilainen hautausmaa. Sen kellotorni, joka pystytettiin 1848, muodostaa nyt hautausmaan sisäänkäynnin. Kirkkomaan vanhanaikaiset kalkkikiviristit ovat 1800-luvulta.
Konventtirakennukset
Molemmissa konventtirakennuksissa, joista toinen oli tarkoitettu veljille, toinen sisarille, oli sama pohjakaava: nelikulmainen piha eli luostarinpuutarha, joka oli joka taholta konventtirakennusten ympäröimä. Pihan ympäri kulki ristikäytävä, ”loputon tie”, ikuisuuden vertauskuva. Molemmista rakennuksista oli oma sisäänkäyntinsä kirkkoon, sisarten tai veljien kuoriin, jossa jokaisella oli määrätty paikkansa. Tarpeelliset keskustelut molempien luostareiden asukkaiden välillä voitiin käydä sakariston takana sijaitsevissa erityisissä keskusteluhuoneissa (parlatorium), välimuurissa olevien kapeiden ikkuna-aukkojen kautta.
Molemmilla konventeilla oli pohjakerroksessa kapiteelisali eli kokoushuone, ruokasali, keittiö, suuri työhuone ym. ja yläkerrassa makuusali. Kylminä vuodenaikoina tärkeimpiä saleja lämmitettiin kolmellatoista uunilla, ns. hypocaustilla, jotka sijaitsivat lattian alla. Piritan luostarissa abbedissa asui pihalla sijaitsevassa omassa talossaan.
Muut rakennukset
Luostarin palvelusväki asui luultavasti niissä piharakennuksissa, joiden perustuksia on kaivettu esiin kirkkomaan läntiseltä ja eteläiseltä sivulta. Veljien luostarisiiven raunioissa on tehty kaivauksia vasta osittain.
Piritan luostari oli kansainvälinen pyhiinvaelluskohde. Vierasmaja sijaitsi kirkon luoteiskulmassa. Siellä sijaitsi myös kuusikulmainen kappeli, joka luultavasti oli tarkoitettu pyhiinvaeltajille.
Luostarinrauniot
Ensimmäiset kaivaukset luostarialueella tehtiin jo 1894. Vuosina 1909-1910 vahvistettiin kirkon länsisiipeä ja tehtiin koekaivauksia kirkon lattian alla.
1930-luvulla, ts. melkein 360 vuotta luostarin hävittämisen jälkeen, suoritettiin raunioissa perusteellisempia arkeologisia tutkimuksia. (birgitta.ee)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti