Down By The Laituri 2011

"Down By The Laituri (lyhyemmin DBTL) on Turun sydämessä, Aurajoen ympäristössä, järjestettävä kaupunkifestivaali. Tapahtuman aikana Turussa järjestetään monia eri musiikkitapahtumia niin jokirannassa kuin klubeillakin. Ensimmäiset vuodet tapahtuma järjestettiin kesäkuun alussa mutta vuodesta 2005 alkaen heinäkuun lopussa.

DBTL:n perustivat vuonna 1988 Jorma Teerijoki ja Riikka Oksanen nuoren turkulaisen tekijäkaartin avustamana. Alkuvuosien tärkeimpiä DBTL-aktiiveja olivat Ari Nummelin, Peter Nordlund, Anne Alvesalo, Anne Saveljeff, Jari Nikkola, Markku Rohunen, Vesa Latomäki, Marita Perho, Harri-Tapio Siivonen, Kari Salovaara, Jukka Sundholm ja monet muut turkulaiset katutason kulttuurivaikuttajat. Toiminta sai alkunsa TYY:n Rock-klubin kautta, laajentuen ensin KAFE ry:ksi ja 1993 alkaen Pro Laituri ry:ksi. Nykyään tapahtumaa järjestää Turun kesäjuhlat Ay, jolle DBTL:n nimen omistava Turun kaupunki on myöntänyt järjestämisoikeudet toistaiseksi.

DBTL:n historiasta on julkaistu Henri Terhon toimittama kirja "DBTL 10 - Festivaali kuin unelma". Terho valmistelee aiheesta myös väitöskirjatutkimustaan.

Skitso Productions teki 1997 aiheesta DBTL-pelin, jossa pelaaja toimii managerina järjestäen kyseistä tapahtumaa." (Wikipedia)

En tarkkaan muista koska osallistuin ensimmäisen kerran DBTL:iin. Taisi olla heti 80-luvun lopulla. Silloin se oli lähinnä Tinatuopin kaltaisissa pubeissa istuskelua. Mutta jo 90-luvun alussa esimerkiksi Porthanin puistossa oli reilun kokoiset lavat ja hyvät esiintyjät, joten elävän musiikin kuuntelu sujui allekirjoittaneeltakin väljemmissä ympäristöissä.

Muutaman kerran olin roudausporukassakin mukana. 1993, -95 ja -96. Vuoden 1996 ryhmä olikin varmaan paras työyhteisö, jossa olen ollut. Porukassamme oli minulle ennestään tuntematon Juha, jota myös joku Prinssiksi kutsui, sekä Turun rokkibaareista tutut Lampe ja Japo. Työmaamme oli Puolalanpuisto, jokilava Aurajoessa ja varmaan jotain muutakin. Pitkiä päiviä tuli tehtyä.

DBTL on muuttunut alkuvuosistaan valtavasti. Tapahtuma on käytännössä täysin toisenlainen. Vääntöä siitä kumpi oli parempi, vanha vai uusi, käytiin kiivaana taas tänäkin kesänä. Vanhan koulukunnan ihmiset  vetoavat nostalgiaan. Nykynuoriso ei alkuaikojen Laitureita edes muista.

90-luvun kallistuessa kohti loppuaan, oli DBTL:n meininki todella suuruudenhullua. Jokilavoja keskellä Aurajokea, konsertteja Turun tuomiokirkossa, Puolalanpuistossa ja lopuksi valloitettiin Samppalinnanmäkikin. Konserttialueena Samppalinna olikin mielestäni todella hyvä. Tiedä sitten mihin se hyytyi, mutta kokonaisuutena DBTL oli mielestäni levinnyt liian suurelle alueelle.

Moni pitää nykyistä DBTL:ia liian pienenä, jos sattui tottumaan megalomaaniseen Laituriin. Nykyäänhän DBTL-alue on keskittynyt Turun kaupunginteatterin parkkipaikalle ja ravintoloihin. Nyky-DBTL on niin paljon muuttanut tapahtuman aalkuperäistä konseptia, että se on jo vakiinnuttanut asemansa. Soraääniä tippuu silti, mutta aivan sama homma on Ruisrockin kanssa. Uudet järjestäjät ja uudet kujeet.

Itselleni muistorikkain DBTL on 1995. Tuolloin tein maailmanhistoriaa. Olimme nimittäin roudaamassa Miljoonasade -yhtyettä, joka soitti keikan Samppalinnan maauimalan altaan pohjalla. Hommaan kului koko päivä ja oli mielenkiintoista seurata mitä tuleman pitää. Bändin jäsenet ja henkilökunta olivat erittäin ystävällisiä, eikä ilmassa ollut hermostumisen merkkejä, vaikka vastaavaa soittotapaa ei kukaan koko maailmassa ollut ennen yrittänyt.

Illalla altaan reunoille kokoontui runsaasti yleisöä. Ja ihme tapahtui, bändi pulahti happilaitteet ja soittimet mukanaan altaan syvään päähän. Kohta alkoi Rocktopus -niminen kappale soimaan. Miljoonasateen laulaja Heikki Salo oli vartavasten säveltänyt kyseisen biisin tapahtumaa varten. Muita kappaleita olivat ainakin Voipallo ja Lapsuuden sankarille, siis tämä "Lennä Juri Gagarin, lennä" -laulu. Soitto ei pahemmin laahannut, mutta Salon laulaessa hengitys ja hapenotto kuuluivat hyvin läpi. Erikoinen ilta, jossa sain onneksi olla mukana. Ainakin yhden maailmanennätyksen olen minäkin osaltani tehnyt.

2011 Laiturin parasta antia keskiviikkona oli Pelle Miljoona Oy. Bändi ei aivan päässyt samalle tasolle kuin Ruisrockissa, mutta Moottorie tie on kuuma -levy, jonka tiimoilta he ovat tänä vuonna keikkoja tehneet, on yksi suomalaisen rockin parhaimmista äänitteistä. Huvittikin tässä eräänä päivänä kun luin Hurriganes -kirjasta kitaristi Janne Louhivuoren kommentin tästä levyklassikosta."Täysin paskaa soittoa ja laulua, mutta silti se myi helvetisti".

DBTL:ssa Pelle Miljoona Oy:n soitto kieltämättä takerteli paikka paikoin, mutta yleisfiilis oli niin hieno, että mitäs pienistä. Tänä yönä vien sut pois -kappaleen aikana tosin piti oikein tarkkaavaisesti kuunnella mikä biisi on menossa, koska joka jätkä soitti eri kappaletta. Tai jos samaa, niin eri kohdasta.

Pellen kitaristi Andy McCoy oli DBTL:n aikana valokeilassa muutenkin kuin lavalla. Hänen McCoy hits Canvas -taidenäyttelynäs oli kaikille avoinna Turun kaupunginteatterin ala-aulassa. Parikymmentä isokokoista maalausta oli näytillä. Jonkinlaista poptaidetta taulut varmaan ovat, koska niissä esiintyivät esimerkiksi David Bowie ja Marc Bolan.

Kaupunginteatterissa oli myös Hanoi Heritage -levynäyttely. Kyseessä on tiettävästi maailman laajin Hanoi Rocks -levykokoelma, noin 350 yksikköä. Kokoelman omistaa nykyään DBTL:n promoottori Kari Rantala.

Hanoi Rocks -miehiä oli DBTL:ssa Andy McCoyn ohella muitakin. Pelle Miljoona Oy:n basisti Sami Yaffa muistetaan 80-luvun Hanoi Rocksista ja perjantaina lavalla jyystäneen Popedan nykyinen rumpali Lacu Lahtinen oli pitkään 2000-luvun Hanoin kannuttaja ja kosketinsoittaja Pate Kivinenkin vaikutti muutaman vuoden uudelleen kootussa Hanoissa.

Pelleä ennen esiintynyt Problems vaikutti hieman väsyneeltä, vaikka laulaja Tumppi Varonen parastaan panikin. Tumpilla oli kaksi keikkaa peräkkäin, sillä mies on myös Pelle Miljoona Oy:n rumpali-laulaja. Problemsin kíelisoitinosasto koostuu nykyään entisistä Smack -hemmoista. Jimi Sero bassossa ja Rane Raitsikka kitarassa.

Torstaina oli vuorossa hevipäivä. Illan aloitti Stam1na, jonka suosiota kummastelen. Jätkillä riittää soittotaitoa, mutta musiikki on aivan kamalaa. Lemin poikien jälkeen oli vuorossa Amerikan tähtiä. WASP antoi odotuttaa itseään noin neljäkymmentä minuuttia, joka oli turkkilaista saunaa muistuttavassa teltassa ihan liikaa. Itse menin telttaan vasta ensimmäisen kappaleen On Your Kneesin alettua. Hikeä säästyi varmaan pari litraa moisella ratkaisulla, mutta lavan lähelle oli mahdotonta päästä. Teltassa kun oli jo tuhansia ihmisiä.

WASP on viime vuodet soitellut m elkein samaa settiä keikoillaan. Nytkään ei juuri eroa huomannut kolmen vuoden takaiseen DBTL-keikkaan. Yhtäläisyyttä löytyy siinäkin, että silloinkin bändi tuli lavalle rutkasti myöhässä.

WASPin jälkeen estradin valtasi Turun omat pojat. Vajaat kymmenen vuotta sitten aloittanut Kilpi on ollut viime aikoina suhteellisen hiljaa, mutta nyt tekeillä on uusi levy ja keikat. Kilven aikana teltassa oli sopivan väljää, suurin osa ihmisistä poistui WASPin nähtyään.

Oli mukavaa seurata pitkästä aikaa Kilpeä, jolla hyviä kappaleita riittää. Uusi hitti olisi kova sana, jotta yhtye olisi jälleen ajankohtainen. Bändi taitaa olla viimeinen mohikaani siitä 2000-luvun alun suomeksi laulavien hevibändien katraasta, jonka lippulaivana oli Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.

Kaiken kaikkiaan DBTL 2011 oli onnistunut ja mukava tapahtuma. Mitään känniurpotappeluita tai järjestyshäiriöitä en nähnyt. Tuttuja oli paljon. Kiitoksia kaikille seuraa pitäneille!