Lapin reissu osa 3 - Sturmbock - Stellung, Järämän linnoitusalue

Aavasaksalta elokuinen Lapin reissumme jatkui kohti Kittilän Sirkan kylässä sijaitsevaa, ehkä Suomen tunnetuinta laskettelukeskusta Leviä. Siellä oli matkan toinen yöpyminen.

Ylläs on 719,3 metriä korkea tunturi Länsi-Lapissa Kolarin kunnassa. Sen kupeessa sijaitsee kaksi kylää, pohjoispuolella Äkäslompolo ja eteläpuolella Ylläsjärvi. Pääosin ne saavat tulonsa matkailusta.

Laskettelukeskuksessa oli loppukesällä hiljaista, mutta mikään aivan autiokylä se ei sentään ollut. Muutaman auton ja ihmisen lisäksi näimme kymmenittäin joulupukin kavereita poroja.

Koska poro sattuu olemaan etelän miehelle aika harvinaislaatuinen eläin, lauloivat kameramme kilpaa välittömästi sarvipään nähtyämme.

En ollut ennen Ylläksellä käynyt. Massiiviset hotellit ja muut rakennukset näyttivät siltä, ettei siellä ainakaan ole pikkurahasta pulaa. Varmaan talvella saisi helposti viikon verran kulumaan after ski-hommissa.

Ylläkseltä lähtiessämme etsimme vuonna 2006 valmistuneen 8,8, kilometrin mittaisen Maisematien, joka yhdistää Äkäslompolon ja Ylläsjärven kylät lyhentäen niiden välimatkan viiteentoista kilometriin.

Mitään aivan huimia maisemia en ainakaan minä huomannut, mutta toki tottumattomalle tällainenkin oli kiinnosta kokemus.

Muoniossa oli tauko. Sen tarkempaa käryä siitäkään lappilaiskunnasta ei ollut, mutta kokonsa puolesta kirkonkylä osoittautui suunnilleen sellaiseksi kuin oletinkin.

Aikoinaan ollessani MTV3:n Jyrki-ohjelmassa työharjoittelussa, oli siellä samaan aikaan muoniolainen Tomi Vataja. Mukava heppu olikin. En ole kaveria nähnyt kohta kahteenkymmeneen vuoteen, mutta tietääkseni hän asuu nykyään taas kotiseudullaan.

Ei tullut mieleen koittaa tavoitella häntä ennen reissua, joten potentiaaliset treffit jäivät väliin. Se olisi voinut tapahtua vaikka kirkon pihalla, koska vanhoina kirkkobongareina kävimme tietysti katsomassa kunnan yhden tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Muoniosta matkamme jatkui ylös Käsivarren-Lappiin. Pääpaikkamme oli Kilpisjärvi, jonne johti  hyväkuntoinen asvalttitie. Muutenkin pohjoisen tiet ovat paljon paremmassa kunnossa kuin Etelä-Suomessa. Oulusta ylöspäin aloin erityisesti kiinnittää asiaan huomiota.

Muoniosta ei kumminkaan huristeltu samantien Kilpisjärvelle. Sunttu Sundellin ideasta poikkesimme Sturmbockin linnoituksella jonkun matkaa ennen Kilpisjärveä.

Sturmbock on Kaaresuvannossa Käsivarren-Lapin poikki kulkeva 60 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä saksalaisten vuosina 1942-1944 rakentama puolustusasema ja linnoitus. Asema kuului operaatioon, jonka peitenimi oli Operaatio Birke. Sen tarkoitus oli suojata Norjan puolella kulkeva Saksan Ruijan-joukkojen ainoa mahdollinen vetäytymistie etelään, Valtakunnantie 50.

Alueen etelälaidalla Järämässä on vuonna 1997 valmistunut museo ja linnoitusta on kunnostettu puolisentoista kilometriä. Museon pysyvän näyttelyn teemana on sota-aika Tunturi-Lapissa.

Puolustusasemissa oli 800 konekivääriä, sata kranaatinheitintä, 160 tykkiä ja ammusvarasto koko talven tarpeiksi.

Sotilaiden lisäksi saksalaiset toivat Norjan kautta linnoituksen rakentajiksi puolalaisia ja neuvostoliittolaisia sotavankeja noin pari tuhatta. Vankien kohtalosta on vain arvailuja. Paikallisväestön mukaan heidät olisi teloitettu ja haudattu suohon sekä huoltoteiden alle.

Museonäyttelyn jälkeen ryhmämme lähti ulkosalle. Kadotin MP Vanteen ja Suntun melkein heti laajojen juoksuhautojen seassa. En ole lainkaan varma mahdoinko kiertää reitin edes kokonaan. Sellainen vaikutelma jäi, että jokainen eteni vähän eri polkuja.

Sturmbockin on täytynyt olla pelkkää piinaa ainakin vankityövoimalle. Tokkopa saksalaisilla itselläänkään on ollut kovin miellyttävää vaivaiskoivujen seassa hyttysten inistessä korvan juuressa.

Hiestä likomärkänä palasin ensimmäisenä museotalon kahvilaan. Siellä oli aikaa jutella museo-opas Reijo Mannelan kanssa. Mukava mies kertoili niitä näitä. Hän pitää leirintäaluetta neljän kilometrin päässä Järämästä ja talvisin riittää puuhaa muun muassa moottorikelkkasafarien parissa. Lomailtua ei juurikaan tule.

Mikäli muistan oikein, Mannela kertoi Järämän tarkoittavan tunturipuron kivipohjaa. Oli nimittäin pakko kysyä mitä helkuttia niin vaikea nimi oikein meinaa.

Ilta-Sanomissa oli muutama vuosi sitten artikkeli Sturmbockista. Tuolloin siitä taisin ensimmäistä kertaa kuullakin. Linkissä https://www.is.fi/suomi100/art-2000005279659.html

Lapin reissu osa 2 - Aavasaksa

Elokuussa 2019 tehdyn Lapin reissun ensimmäinen kohde Haaparannan ja Ruotsin puoleisen Kukkolankosken jälkeen oli Ylitornion kunnassa sijaitseva Aavasaksa.

Aavasaksan korkeus on 242 metriä merenpinnasta, joka tekee siitä lähiseutujen vaaroja korkeamman. Ammoisista ajoista se on ollut tunnettu maisemanähtävyys ja näköalapaikka.

Aavasaksalla on lomakylä ja hiihtokeskus, kahvila ja näkötorni sekä vuonna 1882 rakennettu Keisarinmaja.

Mietimme kovasti mitä eroa on tunturilla ja vaaralla. Etelän miehelle se ei ole mitenkään itsestään selvää. Lapissa puurajan yläpuolelle ulottuvia paljaslakisia maastonkohoumia kutsutaan tuntureiksi ja sitä matalampia metsän peittämiä kohoumia taas vaaroiksi. Esimerkiksi Rovaniemen seudulla tunnetuimpia vaaroja ovat Ounasvaara, Karkalonvaara ja Syväsenvaara.

Aavasaksa tunnetaan Suomen eteläisimäpänä pisteenä, jossa voidaan juhannuksena nähdä keskiyön aurinko. 1950- ja 60-luvuilla siellä pidettiin suuria juhannusjuhlia, joihin osallistui tuhansia ihmisiä.

Tiedä sitten miksi perinne hyytyi, mutta puitteet olisivat yhä mahtavat. Ehkä nykyään ihmisten vaatimustaso on sen verran kova, että luonnon helmaan hyttysten joukkoon ei noin vain mennäkään ilman nykyajan mukavuuksia.

Ranskan tiedeakatemia teki Pierre Louis Moreau de Marpertuisin johdolla geofysikaalisia mittauksia Aavsaksalla vuosina 1736-1737. Aavasaksa oli Struven ketjun yksi mittauspaikka 1800-luvun lopulla.

Struven ketju ei varmaan juurikaan soita kelloja, mutta se oli 1800-luvulla rakennettu kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Tarkoituksena oli selvittää yhden pituuspiirin pituus mahdollisimman pitkällä matkalta ja mahdollisimman pohjoisesta. Tiedon avulla pyrittiin laskemaan tarkemmin maapallon tarkka muoto ja koko.

Näitä maisemia katsellessa ei lainkaan pitäisi ihmetellä miksi Aavasaksa on yksi ympäristöministeriön valitsemista 27 virallisesta kansallismaisemasta. Aivan tajuttoman hienoa silmänkantamattomiin. Tämä olikin yksi Lapin reissun kohokohdista.

Lapin reissu osa 1 - Haaparanta

Viime vuoden elokuussa viikolla 35 tein työkaverieni MP Vanteen ja Sunttu Sundellin kanssa viikon reissun Lappiin.

Koska emme ole mitään äkkilähtömiehiä, alkoi matkan suunnittelu jo melkein vuotta aikaisemmin. Kun edelliset kesälomat oli pidetty, ruvettiin jo uusia miettimään. Ei tätä jatkuvasti jauhettu, mutta majoitukset katsottiin valmiiksi ja jotain isompia kuvioita päätettiin jo tuolloin.

Suntun kontolle jäi nähtävyyksien ja muiden potentiaalisten pysähtymispaikkojen listaus, hän kun on siinä hommassa ekspertti. Kaikenlaista patsasta ja putousta yleensä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Minulla ei ollut matkan suhteen muuta toivetta kuin että menomatkalla olisi hyvä pysähtyä Torniossa. Halusin tavata vanhoja kavereita ja katsella entistä opiskelukaupunkiani pitkästä aikaa.

Tornioon päästyämme majoituimme naapurissa Haaparannassa Ruotsin puolella. Ei lainkaan hullumpi vaihtoehto ja etenkin edullinen.

River Motel sijaitsee nimensä mukaisesti aivan Tornionjoen tuntumassa. Käyntiviikollamme siellä oli vielä jonkun verran kuhinaa, mutta kaikesta päätellen kesämmällä meno voi olla vilkasta. Ulkoterassi ja sisäbaari poikkesivat heittämällä suomalaisesta ravintolasta. Yleisvaikutelma oli vapaampi.

Kummastelen vaan paikan vessoja. Niin hotellihuoneessa kuin vastaanoton viereisessä vesiklosetissa oli pönttöihin täysin sopimattomat istuimet. Luulisi viimeistään asennusvaiheessa jonkun havahtuneen sellaiseen tosiseikkaan, etteivät ne ainakaan miehille sovi. En ole aikaisemmin tällaiseen törmännyt.

Kävimme pikaisesti katsomassa Haaparannan kyläraittia. Paljon muuta nähtävää siellä ei mielestäni olekaan kuin aikoinaan Ruotsin rumimmaksi valittu kirkko. Uskallan väittää, että taivassalolainen viljasiilokin on komeampi.

Torniossa asuva kaverini Harri "Luigi" Ristikari olisi tarjonnut meille matkalaisille katon pään päälle, mutta ajattelimme, että pääsemme kätevämmin omillamme. Oli mukava nähdä Luigiakin pitkästä aikaa.

Poikkesimme myös Mr. Lordin ja kehumassa ja Grillit huurussa-ohjelmastakin tutussa Meerin grillissä syömässä herkullista mättöä. Yhdentoista vuoden tauon jälkeen kokemus olikin suorastaan taivaallinen. Ihan tulee vesi kielelle kun muisteleekin.

Torniossa satoi kaatamalla, mutta luojan kiitos seuraavana aamuna taas paistoi. Matka pohjoiseen jatkui pitkin Ruotsin puolta, jossa ensimmäinen stoppi oli viidentoista kilometrin päässä Haaparannasta sijaitseva Kukkolaforsen, Kukkolankoski.

Kukkolankoski on 3,5 kilometriä pitkä koski Tornionjoessa Suomen ja Ruotsin rajalla, jonka pudotuskorkeus on 14 metriä. Rajan molemmin puolin sijaitsevat Kukkolan kylät.

Aamutuimaan joella oli muutama vanhempi herra lippoamassa siikaa.