Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaparanta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaparanta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Lapin reissu osa 8 - Kukkolankoski

Kukkolankoski on Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitseva noin 3,5 kilometriä pitkä koski, jonka pudotuskorkeus on 14 metriä. Se on Suomen pisin vapaana virtaava koski.

Menomatkalla poikkesimme Kukkolankoskella Ruotsin puolella. Käsivarresta palatessamme kuskina sillä haavaa toiminut Sunttu Sundell vaatimalla vaati, että koski on nähtävä myös Suomen puolelta. Kiire viimeiseen majapaikkaan Kalajoelle oli valtava, mutta eipä siinä mitkään vastaväitteet auttaneet.

Tosin olihan Kukkolankoski hieno nähdä tästäkin vinkkelistä. Olen käynyt siellä aikoinaan muutaman kerran Tornion mediakoulussa opiskellessani. Aikaa oli vierähtänyt edellisestä visiitistä sen verran, että stoppi olikin loppupeleissä oikein hyvä.


Näkymät olivatkin komeat. Aurinko paistoi ja isännät lipposivat siikaa minkä kerkesivät. Lippoaminen on Kukkolassa kehitetty pyyntitekniikka, joka on ymmärtääkseni sitä, että pitkä haavi työnnetään veteen ja ronkitaan pohjakiviä odotellen siikojen käyvän pyydykseen. Kokeilin kesällä 2008 menetelmää itsekin, mutta lopputuloksen jokainen saattaa arvatakin eli ei kaloista tietoakaan.

Kesä on lippouksen aikaa ja iltaisin pyyntioikeudet omistavat talot jakavat siikasaaliin. Arvellaan, että siian lippoaminen on aloitettu jo 1200-luvulla kun kosken rantoja ruvettiin asuttamaan. Siiasta valmistettu varrassiika on Kukkolankosken oma herkku.




Tornioon kuuluvasta Suomen puolen Kukkolasta on käsittääkseni talot poltettu Lapin sodan aikana. Vastarannalla Ruotsissa ei saksalaisia sen sijaan ollut, joten rakennuksia on paljon enemmän. Olen pitänytkin sitä puolta siksi kiinnostavampana ainakin valokuvauksellisesti.

Rannalla on myös kuvanveistäjä Ensio Seppäsen vuonna 1961 paljastettu Lauttamies-patsas. Kukkolankosken kalakenttä kuuluu Museoviraston luokittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Sattui vielä niin sopivasti, että hurjapäinen koskenlaskijaporukka ilmestyi kuin tyhjästä näkökenttäämme. Ei muuta kuin kamera laulamaan, koska tilanne ei kauan kestäisi. Sain onneksi muutaman hyvän tilannekuvan.













tiistai 17. maaliskuuta 2020

Lapin reissu osa 1 - Haaparanta

Viime vuoden elokuussa viikolla 35 tein työkaverieni MP Vanteen ja Sunttu Sundellin kanssa viikon reissun Lappiin.

Koska emme ole mitään äkkilähtömiehiä, alkoi matkan suunnittelu jo melkein vuotta aikaisemmin. Kun edelliset kesälomat oli pidetty, ruvettiin jo uusia miettimään. Ei tätä jatkuvasti jauhettu, mutta majoitukset katsottiin valmiiksi ja jotain isompia kuvioita päätettiin jo tuolloin.


Suntun kontolle jäi nähtävyyksien ja muiden potentiaalisten pysähtymispaikkojen listaus, hän kun on siinä hommassa ekspertti. Kaikenlaista patsasta ja putousta yleensä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Minulla ei ollut matkan suhteen muuta toivetta kuin että menomatkalla olisi hyvä pysähtyä Torniossa. Halusin tavata vanhoja kavereita ja katsella entistä opiskelukaupunkiani pitkästä aikaa.

Tornioon päästyämme majoituimme naapurissa Haaparannassa Ruotsin puolella. Ei lainkaan hullumpi vaihtoehto ja etenkin edullinen.

River Motel sijaitsee nimensä mukaisesti aivan Tornionjoen tuntumassa. Käyntiviikollamme siellä oli vielä jonkun verran kuhinaa, mutta kaikesta päätellen kesämmällä meno voi olla vilkasta. Ulkoterassi ja sisäbaari poikkesivat heittämällä suomalaisesta ravintolasta. Yleisvaikutelma oli vapaampi.

Kummastelen vaan paikan vessoja. Niin hotellihuoneessa kuin vastaanoton viereisessä vesiklosetissa oli pönttöihin täysin sopimattomat istuimet. Luulisi viimeistään asennusvaiheessa jonkun havahtuneen sellaiseen tosiseikkaan, etteivät ne ainakaan miehille sovi. En ole aikaisemmin tällaiseen törmännyt.





Kävimme pikaisesti katsomassa Haaparannan kyläraittia. Paljon muuta nähtävää siellä ei mielestäni olekaan kuin aikoinaan Ruotsin rumimmaksi valittu kirkko. Uskallan väittää, että taivassalolainen viljasiilokin on komeampi.


Torniossa asuva kaverini Harri "Luigi" Ristikari olisi tarjonnut meille matkalaisille katon pään päälle, mutta ajattelimme, että pääsemme kätevämmin omillamme. Oli mukava nähdä Luigiakin pitkästä aikaa.


Poikkesimme myös Mr. Lordin ja kehumassa ja Grillit huurussa-ohjelmastakin tutussa Meerin grillissä syömässä herkullista mättöä. Yhdentoista vuoden tauon jälkeen kokemus olikin suorastaan taivaallinen. Ihan tulee vesi kielelle kun muisteleekin.



Torniossa satoi kaatamalla, mutta luojan kiitos seuraavana aamuna taas paistoi. Matka pohjoiseen jatkui pitkin Ruotsin puolta, jossa ensimmäinen stoppi oli viidentoista kilometrin päässä Haaparannasta sijaitseva Kukkolaforsen, Kukkolankoski.

Kukkolankoski on 3,5 kilometriä pitkä koski Tornionjoessa Suomen ja Ruotsin rajalla, jonka pudotuskorkeus on 14 metriä. Rajan molemmin puolin sijaitsevat Kukkolan kylät.

Aamutuimaan joella oli muutama vanhempi herra lippoamassa siikaa.













tiistai 27. marraskuuta 2012

Nauvon Susivuori

Sunnuntaina 25. marraskuuta suuntasin kolmen kaverini kanssa ajelulle Nauvoon. Viimeksi kävin elokuussa tuossa kauniissa saaristopitäjässä, joka nykyään kuntaliitosten myötä kuuluu Paraisiin.  Tuolloin reissun syy oli lähinnä huviajelu ja pizzalla käynti Nauvon satamassa sijaitsevassa ravintolalaivassa. Tarinaa tästä Nauvo-keikasta löytyy blogiarkistosta elokuun kohdalta.

Nyt sunnuntaijelulle oli selvä syy. Tarkoitus nimittäin oli löytää Susivuori (Vargberget). Olin lukenut siitä mainiosta Retkipaikka.fi -blogista ja katsellut turkulaisen ulkoilmafriikki Harri Nato Leinon valokuvia.


Maisema Susivuoren lähellä oli kuin sodan jäljiltä.

Leino antoi hyvät ajo-ohjeet, mutta mukana oli gps-paikanninkin. Sitä käsitellyt Timo Sepänmaa on alan miehiä, joten eksymisen vaaraa ei ollut senkään puolesta. Sunttu Sundellin ennen niin luotettava tomtom-vehje sen sijaan osoitti suunnaksi Haaparantaa. Se taas sijaitsee pohjoisessa Tornion vieressä, mutta Ruotsin puolella. Päättelimmekin, että laitteessa taitaa olla joku vika.

Autolla pääsi melko lähelle Susivuorta. Paljaaksi kaluttua kalliolänttiä voisi melkein kutsua jopa parkkipaikaksi, koska sitä lienee käytetty tukkien kasaamisalueena ja rekkojen lastauspaikkana. Vuoren alapuolella oli tehty laajoja metsätöitä. Hakkuuaukea oli hehtaarien kokoinen.

Lompsimme tietenkin kohteeseen vaikeimman kautta eli vetisen, kaatuneita runkoja vilisevän epätasaisen maaston läpi. Lähellä olisi ollut kalliopohjainen, esteetön metsäautotiekin. No, eihän sitä voi kaikkea heti huomata... Paikalle oli vielä oikein viitoituskin, jonka tietenkin havaitsimme vasta tullessamme takaisin autolle.


Laatta ja Sunttu erätaipaleella.

Susivuoren päällä oli laavu ja nuotiopaikka. Hataralta vaikuttanut näkötorni ei houkutellut kiipeämään ylös korkeuksiin, koska ambulanssin tulo moiseen korpeen olisi varmasti ollut hankalaa. Vaarana nimittäin oli, että portaat olisivat pettäneet ja kokelas tullut alas rymisten. Porukan kevyin kaveri eli Sepänmaa puolestaan loikki ylös huolettoman kepein askelin, kun muut tyytyivät turvallisuussyistä katselemaan maisemia maankamaralta.

Susivuorella voisi poiketa toistekin. Silloin pitäisi vaan olla paremmat kelit, mielellään kesäiset. Kalliolla nimittäin kelpaisi istuskella makkaran grillauksen lomassa. Nyt ympäristö oli sateen jäljiltä paikoin vaarallisen liukas.

Tulipahan tällainenkin paikka löydettyä.








Susivuoresta lisää http://www.saaristo.org/index.php?page=293&lang=1 ja http://retkipaikka.fi/vapaa/vargberget-nauvo/