Norjan kiertomatka osa 1

Viime kesänä olin vajaan viikon mittaisella Norjan kiertomatka. Kyseessä oli Ikaalisten matkatoimiston järjestämä Vuorilta vuonoille -niminen bussireissu. Se ajoittui sopivasti juuri kesäloman alkuun.

Matkaan lähdettiin Turusta Baltic Princess -laivalla sunnuntai-iltana 30. kesäkuuta. Ensimmäinen yö vierähti rauhallisesti paatilla, joka terminaalissa vallovasta ihmismassasta päätellen tuli täyteen matkustajia.

Aamulla tapasimme matkakumppanini Mikko Laakson kanssa kanssamatkustajamme, kun Silja Linen Tukholman terminaalin parkkipaikalla sulloiduimme kulkuneuvoomme. Bussissa oli nimetyt paikat, joten minne tahansa ei sopinut haahuilla hyvän istumapaikan toivossa.

Onneksi kävi mieletön mäihä. Saimme nimittäin paikat aivan edestä, etuoven yläpuolelta. Hyviä puolia moisessa oli ensinnäkin se, että pääsi nopeasti ulos autosta ilman jonottamista. Valokuvauksen harrastajalle se oli varsinainen aitiopaikka etenkin Norjan maanteillä.

Bussilla huristeltiin melkein koko päivä läpi Ruotsin. Kuskina toimi jo eläkkeellä oleva Pooke. Hän oli kumminkin lupautunut vielä kesätöihin. Kuka tahansa ei pysty Norjan kiemuraisilla teillä näin isolla autolla ajamaan.

Ruotsin puolella on tunnetusti erittäin hyväkuntoiset maantiet. Matkalla nähtiin komeita maisemia ja pari hyvinhoidettua taukopaikkaa.

Lounaaksi vetäisin lihapullia ja keitettyjä perunoita. Ei lainkaan hullumpi satsi. Taisipa muillakin vatsassa kurnia; seurasin naapuripöytään istahtanutta vanhempaa rouvashenkilöä, joka imuroi lihapullasatsinsa parissa minuutissa.

Aina eivät naapurimaan levähdyspaikka-ateriat ole yhtä loistokkaita olleet. Mutta tuskinpa kyseistä stoppia oli turhaan valittu, koska Ikaalisten autot pysähtyvät aina samoille taukopaikoille.

Norjan puolella maisemat komistuivat mitä pidemmälle etenimme. Se olikin tiedossa, sillä tein vastaavan matkan kesällä 2008 Kaj Kake Ahlrothin kanssa.

Viiden vuoden kuluttua olikin jo aika palata tänne. Ensimmäisellä reissulla vakuutuin siitä, että jollei Norjassa ole maailman hienoimmat maisemat, niin ainakin niiden täytyy olla lähellä sitä.

Matka ei kumminkaan ollut pelkkää vanhan kertaamista. Ohjelmisto oli viidessä vuodessa aikalailla vaihtunut. Yksikään majapaikka ei ollut sama, mutta osa kohteista oli. Listasta oli poistunut paikkoja, mutta tullut lisääkin yhtä sun toista kuten Geirangerin vuonoristeily.

Norjan puolella ensimmäinen kohteemme oli 1994 talviolympialaisista tuttu Lillehammer. Nyttemmin paikka saattaa olla joillekin tuttu myös Bruce Springsteenin E-Street Bandin kitaristin Little Stevenin tähdittämästä humoristisesta Lillyhammer -televisiosarjasta.

Ensitöikseen Pooke kurvasi bussin kaupungin yllä kohoavan mäkihyppykeskuksen parkkipaikalle. Henkeäsalpaavan komeat maisemat avautuivat silmien edessä.

Lillehammerin keskustassa majoituimme Clarion Collection Hotel Hammeriin. Komeaniminen hotelli sijaitsi hyvällä paikalla. Huone oli tilava ja ikkunat kadun suuntaan.

Ensitöiksemme painelimme ravitsemaan itseämme. Muistin edelliseltä reissulta erään kebabravintolan kaupungin pääkadun verrelta. Se ei kuitenkaan valikoitunut kukkaromme keventäjäksi, vaan kadun alkupäästä löytynyt vastaava ravitsemusliike.

Norjassa on yleisesti ottaen 30-40 prosenttia kalliimpaa kuin Suomessa. Kebablautanen ja hanavesi taisivat maksaa yksitoista euroa. Turussa samantapaisen annoksen saa maahanmuuttajien kuppiloista 6-8 eurolla.

Seuraavaksi oli aika huuhdella kebabinjämät pois hampaankoloista kylmällä oluella. Kaupungin ainoa rokkibaari Haakon's Pub valikoitui paikaksi. Iso tuoppi mainion makuista kaljaa maksoi kahdeksan euroa. Baarimikko kehui, että "halvemmalla ei tästä kaupungista olutta saa". Uskottavahan se oli.

Koska ilta oli vielä nuori, oli aikaa tallustella pitkin poikin Lillehammeria. Lähes 20 vuotta sitten pidetyt olympialaiset näkyivät yhä katukuvassa. Tapahtuma on ollut heille valtava mainos, jonka perusteella 25 000 asukkaan kaupunki tunnetaan ympäri pallon.

Lillehammerin kyläraitilla ei maanantai-iltana ollut pahemmin säpinää. Ihminen siellä täällä, yleensä ei missään.

Bruce Springsteen Turkuun

Kuulin muutama viikko sitten huhuja, että Bruce Springsteen bändeineen saapuisi toukokuussa Turkuun "ehkä jopa kolmelle keikalle". Asia vahvistui maanantaina 21. tammikuuta, jolloin julkistettiin tieto 7.5.  olevasta konsertista HK Areenalla.

Lipunmyynti alkoi eilen 28. maanantaina. Kuten odotettavissa olikin, biljetit tekivät kauppansa noin viidessä minuutissa. HK Areenan kapasiteetti on kymmenisen tuhatta katsojaa. Toinen konsertti julkistettiin tuota pikaa eilen iltapäivällä. Se on 8. toukokuuta samassa paikassa.

Viime perjantaina 25. tammikuuta kuulin eräältä työkaverilta, että hän oli jo hankkinut neljä lippua kyseiselle keikalle. Kuulemma Saunalahden asiakkaat olivat saaneet käyttää moista etua. Samoin Facebookissa eräs tuttu hehkutti hankkineensa Events Clubin kautta kasan lippuja. Koska lipunmyynnissä näyttää olevan tällaisia porsaanreikiä, eipä lainkaan ihme, että tiketit loppuvat hetkessä ja tavalliset pulliaiset jäävät rannalle ruikuttamaan.

Näin meinasi itsellenikin käydä. Eilen illalla kumminkin tuli yllättävä puhelinsoitto. Luurin toisessa päässä oli eräs kaverini, joka kyseli olisinko kiinnostunut normaalihintaisesta lipusta loppuunmyytyyn konserttiin. Toki. Seitsemäs toukokuuta aionkin mennä elämäni ensimmäiselle Bruce Springsteen -keikalle. Seuraavan päivän konsertti ei olisi sopinutkaan aikatauluihini.

Vaikken mikään armoton Springsteen-fani olekaan, on hienoa nähdä tällainenkin äijä livenä edes kerran elämässä. Eikä nyt tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, koska HK-Areenalle on tämän tietokoneen äärestä noin viiden kilometrin matka. Konserttien Helsinki-keskeisyyteen toivoisin muutenkin jotain tolkkua.

Bruce Springsteen ja E Street Bandin kitaristi Little Steven hoilaamassa kertosäettä. 

Little Steven Lillehammerissa

Huomasin aivan sattumalta TV Maailma -lehdestä, että tiistaina 10. huhtikuuta alkoi uutuussarja Lilyhammer Yle Fem -kanavalta. Koska pääosaa esittää ennen rokkarina tunnettu Steven Van Zant alias Little Steven, päätin katsoa ensimmäisen jakson.

"Huumorilla höystetyn trillerisarjan päähenkilö newyorkilaismafian entinen jäsen Frank. FBI sijoittaa miehen suojelumielessä Norjan Lillehammeriin. Frank haaveilee talviolympialaisista tutusta lumesta, mutta todellisuus paljastuu joksikin ihan muuksi. Vanha suola janottaa, joten Frank ryhtyy hämäräbisneksiin entisen mäkihyppääjän Torgeirin kanssa." (telkku.com)

Lilyhammer vaikutti piloottijaksonsa perusteella sellaiselta, että jäin oitis siihen koukkuun. Suosittelen!

 

 

Näyttelijänä Steven Van Zant tuli tunnetuksi The Sopranos -sarjassa. Itse en ole perehtynyt Sopranosiin muutamaa jaksoa enempää, vaikka varmaan kelpo sarja onkin. Kun sitä alettiin 90-luvun lopulla esittämään Suomessa, ei ajankohta tainnut sopia aikatauluihini ja sitten se jäi. Nyttemmin olisi ollut mahdollisuus katsella jaksoja uusintoina tai dvd:ltä, mutta en ole ainakaan toistaiseksi joutanut.

Allekirjoittaneelle Van Zant on ennen kaikkea muusikko. Mies oli 80-luvun puolivälissä Suomessakin varsin suosittu. Out Of The Darkness -kappale soi ahkerasti näilläkin leveysastella.

Marraskuun 22. päivä 1950 syntynyt Van Zant tunnetaan myös Bruce Springteenin E Street Bandin pitkäaikaisena kitaristina.

Michael Monroen uraa seuranneet tuntevat Van Zantin Monroen kaverina, joka myös tuotti hänen Demolition 23 -bändinsä nimettömän ja ainoksi jääneen albumin vuonna 1994.