Päivän levy - Brazen Abbot: Eye of The Storm

Brazen Abbot on Suomessa asuvan suomalais-bulgarialaisen kitaristi Nikolo Kotzevin yhtyeprojekti.

Nikolo soitti bulgarialaisessa cover-yhtyeessä, joka kiersi ympäri Eurooppaa 1980-luvun lopulla. Vuonna 1989 Nikolo muutti Maarianhaminaan, Ahvenanmaalle, missä hän tapasi ruotsalaisen Björn Lodinin ja liityi Lodinin yhtyeeseen nimeltä Baltimoore, joka julkaisi kaksi levyä: Double Density (1992) ja Thought For Food (1994). Erottuaan bändistä vuonna 1994 hän aloitti oman sooloprojektin Brazen Abbot, johon liittyi pian Rainbow'sta tunnettu Joe Lynn Turner ja Deep Purplen Glenn Hughes.

Brazen Abbot lakkautettiin hetkeksi, kun Kotzev aloitti rock-oopperaprojektinsa ranskalaisesta profeetasta Nostradamuksesta. Kyseinen tuplalevy sai nimekseen Nikolo Kotzev's Nostradamus, ja sillä esiintyi useita Brazen Abbotista tuttuja musiikoita, muun muassa Glenn Hughes, Göran Edman, Joe Lynn Turner, Mic Michaeli, John Levén, Ian Haugland, Jørn Lande, Doogie White, Alannah Myles ja Sass Jordan. Kotzevin levy-yhtiön vararikon seurauksena albumin julkaisu kuitenkin viivästyi, kunnes se julkaistiin vuonna 2001.

Vuonna 2002 Nikolo jatkoi Brazen Abbot -yhtyeellä ja seuraavana vuonna julkaisi levyn Guilty as Sin. Jäsenet pysyivät samana kuin ennen lukuun ottamatta Jørn Landea, joka korvasi Vikströmin. Michaeli, Levén and Haugland erosivat Brazen Abbotista liittyäkseen ruotsalaisen Europe -bändin uudelleen kokoamiseen. Bulgarian keikoilla Brazen Abbotin riveissä jatkoi lyhytaikaisia tuurajia jotka julkaistiin livealbumina mm. A Decade of Brazen Abbot (2004).

Vuonna 2005 julkaistiin My Resurrection, jolla oli Brazen Abbotille tuttuun tapaan useita vokalisteja.

 

Brazen Abbotin jäsenet

• Nikolo Kotzev - kitaristi
• Joe Lynn Turner - solisti (1996- ) Tunnettu mm. bändeistä Rainbow ja Deep Purple
• Göran Edman - solisti Tunnettu mm. Yngwie Malmsteen
• Erik Mårtensson - solisti (2005- ) Tunnettu mm. bändistä Eclipse
• Tony Harnell - solisti (2005- ) Tunnettu Norjalaisesta TNT bändistä
• Nelko Kolarov -kosketinsoittaja (2005- ) Tunnettu Bulgarialaisesta Impuls bändistä.
• Wayne Banks - basisti (2004- ) Tunnettu yhtyeistä mm. Messiah's Kiss ja Sabbath
• Mattias Knutas - rumpali (2005-) Vaikuttanut mm. Ruotsalaisessa Waver bändissä

Brazen Abbotin entiset jäsenet

• Glenn Hughes - solisti (1995) Tunnettu mm. Deep Purple ja Black Sabbath
• Tomas Vikström - solisti (1995-1997)
• Jørn Lande - solisti (2003)
• Mic Michaeli - kosketinsoittaja (1995-2003)
• Lars Pollack - kosketinsoittaja (2004)
• Svante Henryson - basisti (1995)
• John Levén - basisti (1996-2003)
• Ian Haugland - rumpali (1995-2003)
• Thomas Broman - rumpali (2004)

Julkaisut

• Baltimoore - Double Density (1992)
• Baltimoore - Thought For Food (1994)
• Brazen Abbot - Live and Learn (1995)
• Brazen Abbot - Eye of the Storm (1996)
• Brazen Abbot - Bad Religion (1997)
• Nikolo Kotzev - Nostradamus (2001)
• Brazen Abbot - Guilty as Sin (2003)
• Brazen Abbot - A Decade of Brazen Abbot (2004)
• Brazen Abbot - My Resurrection (2005)

(Wikipedia)

Nikolo Kotzevin ja yhtyeensä Brazen Abbotin musiikki olivat allekirjoittaneelle vieraita vuoteen 2007. Ukkelin nimi toki oli musiikkia aktiisesti seuraavalle tuttu ja yksi rockhistorian huonoimmista levynkansista, Nikolo Kotzev's Nostradamus, oli sekin bongattu. Kansi kilpailee vahvasti Uriah Heepin Innocent Victim -albumin kanssa - vaikea sanoa kumpi on huonompi.

Brazen Abbotin levyjä oli kehunut muun muassa Colossus -lehden Ismo Karo, joka kerran Sweden Rock -reissulla selittikin niistä minulle ylistävään sävyyn. Kuulostavat kuulemma ihan Rainbowilta. Niinhän se on, Karo oli aivan oikeassa. Esimerkiksi tänään luukuttamani Eye Of The Strom on melkein silkkaa Joe Lynn Turnerin aikaista Rainbowia. Turner myös laulaa neljällä albumin kappaleista ja on sanoittanutkin ne. Muut vokalistit ovat Göran Edman ja Thomas Vikström. Levyllä soittavat Kotzevin lisäksi Ruotsin 80-luvun suosituimman bändin Europen jäsenet Mic Michaeli (koskettimet), John Leven (basso) ja Ian Haugland (rummut).

Levy on ehkä aavistuksen yksitoikkoista hard rockia, mutta varsinkin Turnerin laulamat kappaleet toimivat hienosti. Rainbow -maneereilta ei voi välttyä, eikä toki tarvitsekaan. Samalla levy kuulostaa myös Europelta, vaikkei siinä soittaisikaan kolmea bändin jäsentä. Kotzevin kynäilemät ja vaihtelevien solistien sanoittamat biisit muodostavat yhtenäisen linjan, vaikka Turnerin kappaleet joukosta parhaiten edukseen erottuvatkin. 1996 julkaistu albumi on yhä relevanttia melodista hard rockia.

Kotzev kävi elokuussa 2006 keikalla Turussa, irkkubaari Castlessa. Jätin menemättä sinne, koska seuraavana päivänä oli Turun Papinsaaressa työpaikkani Laidunkauden päättäjäiset eli vissiin juhlistettiin sitä, että kesä päättyy. Ajattelin, että jos ryyppään kaksi päivää, on veto poissa koko alkuviikon.

Ystäväni Marko Syrjälän kertoman mukaan Nikolo Kotzevin Castlen keikka oli loistava. Syrjälä, joka on Suomen, ellei peräti koko pohjoismaiden kovin nimikirjoitustenmetsästäjä, soitti keikkaa seuraavana päivänä. Huolestuneelta kuulostanut mies oli hukannut kameralaukkunsa, jossa oli itse kuvausvehkeen lisäksi läjäpäin cd-levyjen kansivihkoja, joihin hän nimmareita kerää. Mukana oli varmasti kaikki Kotzevin levytysten  kansivihot. Taas oli Turku aivan paska kaupunki ja kaikki muukin oli Turun syytä. Itselleni tuli mieleen, että jos kameralaukku häviää, on kai se lähinnä kantajastaan kiinni, eikä omasta maantieteellisestä sijaintipaikasta. Mutta tulkintoja on tietysti erilaisia tässäkin asiassa.

Vuotta myöhemmin näin aivan sattumalta Kotzevin soittavan Maarianhaminan Park Hotellin pubissa. Istuimme seurueemme kanssa Parkin terassilla iltaa viettämässä. Jo tovin soinut livemusiikki kuulosti hyvältä, mutta vasta kun kävin vessassa heittämässä kepilliset kemiallista, huomasin illan trubaduurin olevan Nikolo Kotzev. Keikan jälkeen juttelin äijän kanssa ja hän kysyi osaanko puhua ruotsia. Koska se valitettavasti tuotti minulle suuria vaikeuksia, kommunikoimme englanniksi. Kotzev muisti myös Syrjälän kameralaukkuepisodin kun otin asian puheeksi.

Alla olevassa kuvassa Nikolo Kotzev Park Hotellissa Maarianhaminassa elokuussa 2007.

Päivän levy - Axel Rudi Pell: Mystica

Axel Rudi Pell ( s. 27. kesäkuuta 1960 Wattenscheid, Bochum, Saksa) on saksalainen kitaristi. Hän aloitti uransa Steeler yhtyeessä 1984. Vuonna 1989 Axel aloitti soolouran. (Wikipedia)

Siinä suomenkielisen Wikipedian tiedot pähkinänkuoressa saksalaiskitaristi Axel Rudi Pellistä. Eli eipä juuri mitään, mutta perään on sentään naputeltu miehen kattava discografia:

Steelerissä

• Steeler (1984)
• Rulin' the Earth (1985)
• Strike Back (1986)
• Undercover Animal (1988)

Albumit

• Wild Obsession (1989)
• Nasty Reputation (1991)
• Eternal Prisoner (1992)
• Between the Walls (1994)
• Black Moon Pyramid (1996)
• Magic (1997)
• Oceans of Time (1998)
• The Masquerade Ball (2000)
• Shadow Zone (2002)
• Kings and Queens (2004)
• Mystica (2006)
• Diamonds Unlocked (2007)
• Tales of the Crown (2008)
• The Crest (2010)

Kokoelmat

• The Ballads (1993)
• The Ballads II (1999)
• The Wizard's Chosen Few (2000)
• The Ballads III (2004)
• Best Of (2009)

Tutustuin Axel Rudi Pellin musiikkiin joskus vuosituhannen taitteessa. Nimenä äijä oli ollut toki tuttu jo aikoja sitten, mutta ensimmäinen ARP-levyni oli Tornion Rebel Musicista käytettynä ostettu Oceans Of Time (-98). Sen jälkeen ARP-levyni ovatkin karttuneet lähes yllä luetellun discografian veroiseksi. Yhtään Steeleriä en vieläkään omista, mutta miehen omalla nimellään tekemät kiekot taitavat paria lukuunottamatta löytyä hyllystä.

Tänään cd-soittimessa on soinut 2006 ilmestynyt Mystica. Parempi levy kuin muistinkaan. Huimaa 8:26 minuuttia kestävää nimikappaletta edeltävät rallit ovat kaikki ihan kymppikamaa. Ainoastaan Valley Of Sin on hieman kuivempi tapaus. Levyn loppuosa on niin ikään toimivaa perinteistä heviä.

Axel Rudi Pell on samalla myös koko bändin nimi, vaikkei jää epäselvyyttä kuka ryhmän kuningas on. Ritchie Blackmorelta soittotyylinsä ja valkoisen Fender Stratocasterin kopioinut Pell on vuosikaudet levyttänyt ja tehnyt vuosittaiset vähäiset keikkansa kokoonpanolla Johnny Gioeli (laulu), Mike Terrana (rummut), Volker Krawczk (basso) ja Ferdy Doenberg (kosketinsoittimet). Gioeli on amerikkalainen komeaääninen mies ja Terrana on jenkki hänkin, joka pitää majaansa Kööpenhaminassa. Terrana paukuttaa kannuja myös muissa saksalaisbändeissä ja jopa entisen Nightwish- vokalisti Tarja Turusen bändissä. Muiden hemmojen taustoista en tiedä, eivätkä he Pellin yhtyeessäkään liioin nouse esille.

Axel Rudi Pelliä on kovasti toivottu keikalle Suomeen. Mies itse sanoi jokin aika sitten Ilta-Sanomien haastattelussa (jonne hän oli päässyt ilmeisesti vain siksi, että Terrana on Tarja Turusen orkesterissakin mukana), "ettei maahan, jossa levyäni myydään noin 800 kappaletta, kannata tulla keikalle". Höh, Sauna Open Air olisi juuri sopiva paikka Pellille, miksei Tavastiakin. Turun Klubille ei välttämättä kannattaisi tulla kahdenkymmenen ihmisen iloksi. Faneja täällä kumminkin on ja samalla levynmyyntikin varmasti nousisi.

Itse näin ARP:n livenä kesäkuussa 2007 Etelä-Ruotsissa Sweden Rock Festivalilla. Pell oli siellä myös 2004 kuten minäkin, mutta en jaksanut silloin lähteä hotellilta festarialueelle vielä niin aikaisin päivällä. Soittoaika taisi olla 13:30. Jälkeenpäin kyllä harmitti. Onneksi sain revanssin kolme vuotta myöhemmin.

Axel Rudi Pellin suosion vähäisyyttä Suomessa ei voi kuin ihmetellä. Äijän levyt ovat melodista, reipastempoista ja perinteistä heviä, jollaisen luulisi uppoavan 80-luvulla hevin ja miksei muunkinlaisen kuuntelun aloittaneisiin ihmisiin ja yhtä hyvin nuorempaan polveen, joka on varttunut esimeriksi Stratovariuksen parissa. Pell ammentaa musiikkinsa Deep Purplesta, Rainbowista ja muusta 70-luvun hard rockista. Toisin sanoen enimmäkseen Ritchie Blackmoren bändeistä. Niin tekee Starovariuksesta tuttu Timo Tolkkikin. Ja helvetin moni muu.

Axel Rudi Pelliltä löytyy parikin eri live-dvd:tä. Tässä näyte Live Over Europelta, kappale on Mystica -albumin kakkosraita Fly to The Moon.

Mallikuvausta Huttalan linnavuorella

Huttalan linnavuori on Kaarinan Piikkiössä sijaitseva, 74 metriä korkea jyrkkärinteinen mäki. Se on ollut käytössä kahteen otteeseen: esiroomalaisella ajalla 500 eaa.–0 sekä rautakauden lopussa 1000–1100-luvuilla. Linnavuori on ollut hyvä puolustautumispaikka, sillä sen rinteet ovat kaakkoisreunaa lukuun ottamatta luoksepääsemättömän jyrkät. Huttalan linnavuoren löydöt viittaavat siihen että se on ollut tavallista aktiivisemmassa käytössä. Kaakkoisrinteestä on löydetty merkkejä rautakautisesta asutuksesta ja lounaisrinteestä kaksi 8 cm:n suuruista uhrikuoppaa. (Wikipedia)

Kävin Pikkiön linnavuorella ensimmäisen kerran kesällä 2010. Työkaverini Reima Korsimon vinkistä päätin suunnata auton nokan kohti tätä hänen kovasti kehumaansa paikkaa. Mukaan kysyin entistä työkaveriani Timo Sepänmaata, jota myös Arkeologiksi kutsutaan. Lempinimi johtuu siitä, että hän on oikeastikin viittä vaille arkeologi. Kuulemma yliopisto-opiskelut ovat vaan jääneet aikoinaan hieman puolitiehen. Alan hommia mies on kumminkin tehnyt paljon ja oli juuri nyt juhannuksen aikoihinkin Taivalkoskella koulutustaan vastaavissa töissä.

Suhteeni Piikkiöön on sikäli läheinen, että äitini on kotoisin Piikkiön Runkon kylästä. Siellä vietin pikkupoikana ja varhaisteininä paljon aikaa. Huttalan linnavuori ei ole samalla suunnalla kuin Runko, joten olinkin autuaan tietämätön koko paikasta viime kesään asti. Piikkiön keskustasta ei tosin ole periaatteesa kuin kivenheitto linnavuorelle, taitaa olla lyhyempi matka kuin Runkoon.

Huttalan linnavuori teki oitis vaikutuksen minuun. Jo pelkkä polku ylös vuorelle on suoraan kuin fantasiaelokuvasta. Mieleen juolahtikin, että täällähän olisi hyvä paikka mallikuvauksellekin. Asia muhi päässäni viime kevääseen saakka, jolloin keksin, että puolituttuni Laura Nurmi sopisi tähän miljööseen malliksi kuin veitsi voihin.

Laura oli melkein heti kiinnostunut tulemaan kameran eteen. Hän kertoi keväällä, että kaapista löytyy  keskiaikapuku. "Huimat visiot" alkoivat samantien vilkkua silmissäni. Sellainen asuste varmasti sopisikin tähän ympäristöön hyvin. Ja niin sopikin!

Lauran kanssa oli erittäin helppo tehdä yhteistyötä. Häntä ei tarvinnut paljon ohjata. Kunhan näytin paikat missä hän joko seisoo, istuu tai liikehtii. Sen jälkeen ei juurikaan tarvinnut neuvoa, että "käännä hiukan päätä tänne" tai muuta.

Lauralla oli omatoimisesti mukana sulka ja viikinkien juomasarvi. Hienoa, että hän oli itsekin näin innostunut ja mielestäni se todellakin näkyy myös kuvissa. Laura oli aivan napakymppimalli tällaiseen satumaisemaan, jossa hain jonkinlaista metsänneito- tai haltiatarfiilistä. Ja sitähän tosiaankin löytyi!

Linnavuoren erikoisin kivi on varmasti yllä näkyvä siirtolohkare. Se on kuin ison kivikirveen terä, toisaalta sitten taas näen sen oikealla laidalla aboriginaalin sivuprofiilin...

Piikkiö, Linnavuoren reitistö
Polku kulkee monimuotoisessa maastossa ja sen varrella voi tutustua niin alueen muinaisuuteen kuin luontoonkin.

Polun varrella sijaitsevat muinaisjäännökset:
1. Huttalan linnavuoren rautakautinen mäkilinna
2. Yli-Katarin pronssikautinen hautaraunio
3. Moision rautakautinen hautaraunio ja asuinpaikkakerros 
4. Pohtionvuoren pronssikautinen hautaraunio 

Muut nähtävyydet: Muinaisia rantamuodostumia Pohtionvuoren itä-kaakkoisrinteellä, Huttalan linnavuoren ja Pohtionvuoren näköalapaikat ja Piikkiön korkein kohta Pohtionvuorella sekä Huttalan linnavuoren kulttuurikasvillisuus.

Polun pituus: Noin 4 kilometriä.

Opasteet ja polkumerkintä: Polku on merkitty maastoon hannunvaakunoin merkityillä paaluilla.

Saavutettavuus: Polulla on kaksi aloituspaikkaa, joko Piikkiön Kehityksen kerhotalolta tai sitten Huttalan linnavuoren viitan kohdalta.

Varustus: Polkureitillä sijaitsee laavu ja nuotiopaikka.

Ajo-ohje: Turusta Piikkiöön ajettaessa 110-tieltä käännytään Toivonlinnantielle, josta käännytään linnavuori-kyltin kohdalta
ja jatketaan hiekkatietä aina seuraavalle linnavuori-kyltille asti, josta merkitty polku alkaa. (muinaispolut.fi)

Kamera: Canon EOS 1000D

Malli: Laura Nurmi

Kuvauspaikka: Piikkiön Huttalan linnavuori

Jeremian luolat Kustavissa

Jeremian luolat on Kustavissa Kivimaantien varrella sijaitseva luonnonmuodostuma ja nähtävyys. Nimensä tämä kalliopaasien muodostama kiviryhmä on saanut isonvihan levottomilta vuosilta, jolloin Jeremias-niminen mies piileskeli siellä.

Luolille johtaa tien varresta noin 200 metrin pituinen metsäpolku. Jeremian luolien alueella on lähes pystysuoria kalliojyrkänteitä, syviä railoja, halkeamia ja luolamaisia muodostumia. Äkkijyrkkiä pudotuksia ja railoja ei ole merkitty, ja kulku alueella tapahtuu omalla vastuulla. (Wikipedia)

Hyvät jussit oli

Ja samalla rankat. Kun juhlii kolme päivää keskikesän yöttömässä yössä, kärsii ainakin saman verran  seuraavalla viikolla. Mutta hauskaa oli, kiitos kaikille kavereille ja tutuille, jotka piditte seuraa ja teitte tästäkin juhannuksesta mukavan!

Erityiskiitos kuuluu talonmies Toukoniemelle, jonka kautta sain lyhyellä varoitusajalla mökin Turun Hirvensalosta ammattiyhdistykseni kesäpaikasta. Kumma, että vapaita mökkejä ylipäätään oli vain viikkoa ennen juhannusta!

Hyttysistä ei ollut tietoakaan ja mökki osoittautui oikein mukavaksi. Juokseva vesi sisällä, radio, jääkaappi ja neljä makuupaikkaa. Ulkovessat siistissä kunnossa ja lähellä mökkiä. Taidan vuokrata saman tilan uudestaankin.

Vakiovieras mökin pihalla.

Suomalainen juhannus.

Bussikuskikin oli tuttu. Vesku.

Metsää mökkialueella.

Isäntä itsekin päässyt kuvaan.

The Grammers: Electra Magic

The Grammersin viides albumi Electra Magic on jatkoa bändin viljelemälle retrorokille. Säkylässä 1999 perustettu bändi kotiutui Turkuun jo vuosia sitten. Yhtye voiti Rockin Suomen mestaruuskilpailun vuonna 2002, mutta siihen aikaan moisella tittelilllä ei ollut enää juuri mitään arvoa. Niinpä The Grammersista ei tullut uutta Peer Güntia, joka nappasi voiton vuonna 1984 ja kohosi suursuosikiksi.

Olen monesti päivitellyt The Grammersin suosiottomuutta. Itsekään en alussa oikein lämmennyt bändille, mutta viimeistään 2008 julkaistu Only Hard Is Hard Enough -levy räjäytti pankin. Bändi on melko hyvin saanut keikkoja ainakin Turun suunnalla, mutta luulisi tällaisen musiikin lyövän läpi huomattavasti laajemminkin.

Electra Magic ei mielestäni aivan pääse samalle tasolle kuin kaksi edeltäjäänsä. Ensinnäkin levylle on tungettu liikaa kappaleita. 15 biisiä levyllä kuin levyllä on liikaa. Viisi pois, niin johan alkaisi meno reipastua. Nyt  vaarana on tietynlainen toisto, vaikka bändi onkin saanut aikaiseksi monta hyvää biisiä.

Avausraita 16 Years yhdistettiin toukokuussa jääkiekon maailmanmestaruushulinoihin. Joku neropatti keksi, että Suomen edellisestä jääkiekkomaailmanmestaruudesta tuli kuluneeksi kuusitoista vuotta. Siihen sitten muka sopi sekaan The Grammersin biisi. Antiurheilijafani kun olen, alkoi kappale kääntyä tapauksen takia välittömästi negatiiviseksi. Onneksi kuitenkin voittohulinoista selvittiin melko vähällä, enkä muista kuulleeni Den glider iniä tai vastaavia junttiralleja nyt kesäkuun puolella enää lainkaan. Mikäli vastaisuudessakin jääkiekkovoitosta pääsee eroon näin vähällä vouhotuksella, saa minun puolestani voittoja tulla lisääkin.

Tarttuvan 16 Yearsin ohella levyn parhaimmistoa ovat Thin Lizzyn vanhvasti mieleen tuova Mama Save Me, Million ja loppupuolelta levyä löytyvä Wasteland. Laulaja Hannu Vainionpää on maamme parhaimmistoa sarallaan ja bändi livenä erittäin tiukka. Kannattaa mennä katsomaan kun nimi näkyy keikkamainoksessa. Tuskin petytte.

The Grammers keikalla joulukuussa 2009 Turun Caribiassa.

Rock'n'Roll on Saatanasta!

Otsikon mukaisesti huusi Jussi Raittinenkin esiintyessään yläastelaisille Taivassalon Nuortenkodin lavalla 80-luvun puolivälissä. Jussi And The Boys soitti keskellä päivää keikan koululaisille. Biisien tauoilla Raittinen kertoi rockin historiasta, joka tuolloin oli vasta kolmekymppinen.

Samoihin aikoihin pohjanmaalaiset helluntaisaarnaajat Leo Meller ja Jyrki Iso-Hella päättivät panna kerralla Suomen turmeltuneen nuorison kuriin. Meller kirjoitti aiheesta kirjankin, jossa hän lyttäsi niinkin viattomalta tuntuvan yhtyeen kuin Dingon. Venomin ja muiden heavy rock -bändien haukkuminen olisi mielestäni riittänyt ihan tarpeeksi hyvin.

Iso-Hellan ja kumppanien Rock'n'Rollin maailma sisältää niin merkillisiä väitteitä etenkin hevimuusikoiden toimintatavoista, että olisi syytä epäillä kasetin tekijöiden mielenterveyden laatua. "Kesken kitarasoolonsa Ritchie Blackmore leijui ilmassa salin takaosaan" tai että Ozzy Osbourne olisi räjäyttänyt lavalla elävän lampaan. Ted Nugentin hitti Cat Stracth Fever puolestaan kertoo tietenkin siitä kuinka Nugent sai kissankutinataudin yhdyttyään naapurin kissan kanssa. Nauroimme näitä juttuja jo silloin aikoinaan. Hyvin ovat näköjään jääneetkin mieleen, koska tätä naputellessani en ole kuunnellut nauhaa sitten 80-luvun.