Lokakuun lopun tunnelmia Ruissalosta

Viime lauantaina olisi ollut mahdollisuus syödä ja juoda ilmaiseksi, mutta jostain syystä ei ollut fiilistä osallistua karkeloihin. Mikäli mässäily ja maljan kumoaminen olisi innostanut, et katseli parhaillaan näitä kuvia, jotka otin Turun Ruissalossa sunnuntaina 30. lokakuuta. 

Juhlimisesta pidättäytymisen takia olin heti aamulla reippaana kuin partiopoika. Kellojakin siirrettiin yöllä tunti taaksepäin, mutta en huomannut mitään eroa kesäaikaan verrattuna. Enkä kyllä vieläkään. 

Turun seudulla riehui viikonloppuna armoton tuuli, mutta muuten oli mukavan lämmintä. Ruissalon Kuuvannokalla tuli jopa hiki tuulettomissa paikoissa tallustellessa. Pohjoistuulen osuessa piti taas kaivaa kaulahuivi esille. 

Yleensä näillä kulmilla tuulee etelästä Airiston suunnalta, mutta kuten esimerkiksi ylimmästä kuvasta huomaa, näin ei tällä kertaa ollut. 

Kuvista ei välttämättä välity tarkka vuodenaika. Ummikkona tuskin veikkaisin kyseessä olevan lokakuun toiseksi viimeisen päivän, vaan ehkä jotain syys-lokakuun vaihdetta.  

Parin tunnin ulkoilun aikana kävin Kuuvannokan lisäksi Ruissalon kärjessä Kolkannokassa. Siellä tuli vastaan sydämen muotoinen kivi, kun taas jatulintarhaa esittävä kalliohakkaus löytyy Kuuvannokalta.

Pitkäperjantain saaristoajelu osa 3 - Finbyn jatulintarha

Jatulintarha on suomalaiseen kansanperinteeseen pohjaava nimitys eri puolilla Eurooppaa esiintyville kivistä kootuille labyrinttikuvioille eli kiertokäytäville. Muista labyrinttikuvioista poiketen jatulintarhassa ei yleensä ole umpikujia. Jatulintarhan kehien välissä kulkevaa mutkittelevaa polkua pitkin voi kävellä kuvion reunalta keskustaan.

Suuri osa Suomen jatulintarhoista, jotka poikkeuksetta sijaitsevat rannikolla tai saaristossa, lienevät keskiaikaisia tai myöhempiä, vanhimmat ehkä jo esihistorialliselta ajalta. Jatulintarhat ovat saattaneet liittyä johonkin rituaaliin. Jatulintarhoista on käytetty myös nimityksiä ”jättiläisen tie” ja ”jätinpolku”.

Finbyn jatulintarha sijaitsee Nauvon keskustasta jonkun matkaa Korppoon suuntaan. Mielisin tienhaarasta sinne on matkaa puolisen kilometriä.

Minkäänlaista viitoitusta korkealla kalliolla olevalle kivimuodostelmalle ei ole. Ylös on kaksi reittiä. Joko huhkit menemään jyrkkää rinnettä hiki hatussa tai sitten kierrät läheisen autiotilan vierestä loivempaa mäkeä ylös.

Metsään oli tehty sitten viime käyntini hevosaitaus, joka on hyvä maamerkki. Samoin ylhäällä kalliolla kyyhöttävä, lähes romahtamispisteessä oleva tuulimylly näkyy tielle puiden lomasta.

Määrätyssä valossa ja tiettyyn vuorokauden aikaan Finbyn jatulintarha on varmasti vaikuttavampi näky kuin pitkäperjantaina aamupäivällä.

Peltolan vanhan kaatopaikkamäen laella

Viime sunnuntaina käväisin parin kaverin kanssa Turussa Luolavuoren kaupunginosassa sijaitsevalla Peltolan vanhalla kaatopaikalla.

Mäki on mahtavan kokoinen. Nykyisen korkeutensa se sai vuosina 1941-1970, jolloin aluetta käytettiin kaatopaikkana. Sen jälkeen se muuttui Ilpoisten maankaatopaikaksi.

1950-luvulla kaatopaikalla on tarinan mukaan ammuttu Suomen suurin rotta, 665 grammainen veijari. Paino kuulostaa melko vähäiseltä, sillä uskoisin itsekin nähneeni paljon suuremman rotan. Olenhan tavannut 13 kiloisen kissankin.

Nykyään entinen kaatopaikka on suosittu ulkoilijoiden keskuudessa. Koirankusettajia ja maastopyöräilijöitä riittää, mutta varmasti saa kävellä rauhassa törmäämättä muihin.

Kukkulan laella on virolaisten ja turkulaisten olutseuralaisten yhdessä rakentama jatulintarha. Kivistä rakennettu labyrintti ei järin kummoinen mielestäni ole, vaikka ylhäältä käsin se varmasti olisikin näyttävä.

Samanlainen jatulintarha löytyy Viron Hiidenmaalta Ristnan majakan läheltä. Sen näin viime kesänä, mutten tuolloin vielä tiennyt sen olevan samojen rakentajien aikaansaannos. Kaatopaikkamäelle tehtiin samalla kertaa aurinkoa symboloiva intiaanien elämänkaari, joka viime sunnuntaina oli osittain rikottu ja lonsonnut.

Kymmenisen vuotta sitten Luolavuoren vesitorni paloi. Mäen alapuolella sijaitseva rakennus kohoaa kukkulan tasolle ja on ulkorakenteiltaan puinen. Ilmeisesti mäeltä ammuttu ilotulite sytytti sen tuleen. Kuulemma ainakin lähistöllä sijaitsevalla Rätiälänkadulla vesi maistui pitkään oudolta.

Kaatopaikkamäeltä aukeaa upeat näkymät ympäri Turun. 

Saariston loistoreitti osa 1 - Kasnäs ja Rosala

Sunnuntaina 9. kesäkuuta oli otollinen aika lähteä yhdistetylle auto- ja merimatkalle. Kohteena nimittäin olivat Bengstkärin majakka ja Rosalan viikinkikeskus.

Varasin reissun puhelimitse muutamaa päivää ennen lähtöä. Olimme kuulemma onnekkaita, sillä sopivasti oli kaksi paikkaa jäljellä.

Vesibussi Kemiönsaaren Kasnäsista lähti kello 11. Minä ja Harri Nato Leino puolestaan aloitimme päivämme Turusta puoli yhdeksän paikkeilla. Matkaa Kasnäsiin kertyi reilut sata kilometriä.

Auton ikkunasta kuikuillessa näkyi komeita maalaismaisemia peltoineen ja merenlahtineen. Jonkun verran ennen Kasnäsiä on uusi Lövön silta, joka avattiin toukokuussa 2011. Sitä ennen väli ylitettiin lossilla.

Olimme perillä Kasnäsissa melkein tuntia aikaisemmin kuin vesibussi starttasi laiturista. Se oli tarkoituskin, koska ainakin minä pyrin olemaan aina ajoissa tai jopa liian aikaisin paikalla, oli tilanne sitten mikä tahansa. Mikään ei ole vittumaisempaa kuin joutua odottamaan toista henkilöä.

Tarkoitus oli katsoa Kasnäsin rantaa ennen merimatkan alkua. Kasnäs on iso satama, jonka kokoluokkaista ei taida koko Suomessa montaa olla. Kylässä on myös luontokeskus, kauppa ja kylpylä.

Aamupäivä oli kaunis ja aurinkoinen. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään, mikä tiesi onnistunutta matkaa Bengtskäriin. Sinne kun ei kovalla tuulella pysty rantautumaan.

Kasnäsin rantaravintolasta ostin aamupalan, josta ei ihme kyllä nyhdetty seitsemään euroa enempää. Se oli kohtuulinen hinta niinkin kattavasta aamiaispöydästä.

Ravintolasalissa pyöri tarjoilijana sama espanjalaistyyppinen kaunotar, joka jäi mieleen edelliseltä Kasnäsin visiitiltä. Veikkaan, että aika moni äijä käy mättämässä aamupalaa pelkästään hänen näkemisensä toivossa, vaikkei edes olisi pätkääkään nälkä.

Venelaitureilla pyöriessämme huomasin yhden vesibussin kaasuttavan kiivaasti kohti ulappaa. "Perkele, mahtoiko se nyt jo lähteä", kävi ensinnä mielessä. Kyseessä oli onneksi kuitenkin Örön linnakesaarelle menevä kuljetus, eikä suinkaan Bengtskärin vene.

Kävin Örössä kesällä 2011 turkulaistoimittaja Kalle Kirstilän kanssa. Se oli mukava ja kokemusrikas reissu. Lisää aiheesta täällä http://kaislatuuli.blogspot.fi/2011/07/oron-linnakesaari.html

Saariston loistoreitti on minulle tuttu peräti kolmelta aikaisemmalta reissulta.

Ensimmäisen kerran olin matkassa elokuussa 2002 isäni kanssa. Päivä oli aurinkoinen ja meri rasvatyyni. Rosalan oli mielenkiintoinen, mutta etenkin Bengtskär teki suuren vaikutuksen. Se on ehdottomasti hienoimpia paikkoja missä olen käynyt. Niitä on kumminkin tässä vuosien varrella jokunen ehtinyt kertyä.

Bengtskär kolahti silloin niin paljon, että sinne oli päästävä uudestaan. Se toteutui vuonna 2005, ja sitä seuraava kerta oli kolme vuotta sitten. Jokaisella reissulla on ollut uskomaton tuuri kelin kanssa. Meri on ollut joko aivan tyyni tai pienen pientä aallokkoa esiintynyt.

Bengtskär ja Rosala kuuluvat Hiittisten saaristoon. Majakkasaari on kuitenkin niin etäällä ulkomerellä, että sääolosuhteet voivat olla äärimmäiset. Silloin saareen ei pääse yksikään alus rantautumaan.

Edellisistä venekyydeistä poiketen merelle lähdettiin tällä kertaa varsin pienikokoisella paatilla. Mukana ei ollut kuin kymmenen henkilöä, kun aikaisemmilla kerroilla on ollut isompi vene ja ainakin parikymmentä upeasta matkasta kiinnostunutta.

Ensimmäinen etappi oli Rosalan saari ja siellä sijaitseva viikinkikeskus.

"Tuhat vuotta sitten Suomessa elettiin rauta-ajan loppua, tarunhohtoista viikinkiaikaa. Aidon tuulahduksen tästä aikakaudesta saa Rosalan viikinkikylässä, joka historiaa elävöittävänä vierailukeskuksena on ainoa laatuaan Suomessa", kertovat viikinkikeskuksen nettisivut.

Keskuksessa on museo, kahvila ja kauppa sekä viikinkitalo. Pihamaalla on muun muassa jatulintarha ja kirveenheittopaikka, jonka vierestä lähee muinaispolku. Sen varrella on rekontstroituja rakennuksia ja muinaisjäännöksiä.

Reissuun kuuluu kalakeittolounas saaristolaisleivän kera. Se nautitaan viikinkitalon hämärässä. Oikein harmitti kun tuli vedettyä napa piukkaan jo Kasnäsin kuppilassa, kun makoisaa kalakeittoa olisi mielellään syönyt toisenkin kulhollisen.

Sattumalta istuimme aterioimaan tulisijan viereen, joka paljastui viikinkipäällikön paikaksi. No, ainakin muusta seurueesta poiketen muistutimme ulkonäöltä eniten viikinkejä.

Museorakennuksen auditoriossa pyöri vartin mittainen filmi viikinkiajasta ja heidän yhteyksistään näille seuduille. Tunnistin kertojaäänen Paula Wilsoniksi, joka ylläpitää Bengtskärin majakkaa ja asuu Rosalan saarella.

Rosalassa on noin sata ympärivuotista asukasta. Heistä lähes jokaisella oma auto. Yhteysalusliikenne mahdollistaa tämän, vaikka asia saattaa aluksi hullulta kuulostaakin. Jollakin heistä on aikoinaan ollut Volkswagenin kleinbussikin, joka nyt ruostuu hylättynä horsmapusikossa yhteysaluslaituirin lähellä.

Muinaispolun varrella on kuvattu viikinkiaikaisia rakennuksia. Polku on suhteellisen helppokulkuinen, mutta aivan huonokonttisena- tai kuntoisena en lähtisi sitä kiertämään. Kivenmurikat ja kalliot ovat kuitenkin riskialtista maastoa.

Matkan varrella voi nähdä muun muassa uhrikiven, kappelin ja Idänkävijän talon.

Rosalan venerannassa riittää myös pällisteltävää, ellei heti hyppää Bengtskäriin lähtevään paattiin. Siellä remontoitiin viikinkilaiva Alvildaa, joka vielä kolme vuotta sitten oli eri laiturissa ja turisteille avoinna.

"Pidä saaristo siistinä" -slogan on tunnettu, mutta Rosalassa se vaikuttaisi olevan jäänyt jonnekin historian hämäriin. Ympäristö on paikoin niin ruokottomassa kunnossa, että luulisi asukkaiden järjestävän talkoot ja hankkivan jäteproomun rantaan sitä varten.

Rosalasta matka jatkui Bengtskärin majakkasaarelle.