Vanhat vhs-musiikkikasetit

Sain viime viikolla takaisin vanhat vhs-musiikkikasettini, jotka olivat lainassa pari-kolme vuotta. Luulin jo kyseessä olevan niin sanotun ikuisuuslainan. Kiitos oman aktiivisuuteni, homma raukesi ja nyt voin taas olla huoleti.

Kyseessä on pino 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun ajoittuvia nauhoitteita, joissa on silloisista televisio-ohjelmista taltioituja musiikkivideoita. Hittimittari, Rockstop, Pål Presley Show, Kamoon kielet poikki, Levyraati ja mitä niitä siihen aikaan olikaan. 

Koska aikoinaan näin suurta vaivaa kootessani kasetteja, alkoi pitkä laina-aika vähitellen vituttaa kovasti. Kun yritin kysellä omaisuuteni perään, olivat vastaukset joko epämääräisiä tai sitten ei vastausta kuulunut ollenkaan. Pienen ukaasin kautta vihdoin sain vhs:ni takaisin.

Diiliin kuului myös kasettien siirto dvd:lle. Kuten epäilinkin, ei moinen toteutunut ainakaan minun kohdallani. Ja tuskin enää jälkikäteen totetutuukaan. Kova oli uho, mutta eipä tarvitse enää tästä osoitteesta lainata yhtään mitään.

Monet tuttavat ovat kuulemma kipanneet vhs-lastinsa suoraan taloyhtiön roskakoriin. Itse en ole sellaista temppua tehnyt, koska mielestäni se on aivan hullun hommaa. Kasettien nauhoittamiseen ja koostamiseen sekä mahdollisen kansien tekemiseen kun on kulutettu valtavasti aikaa ja vaivaa.

Pari vuotta sitten annoin kaksi kassia kasetteja eräälle kaverille, joka pitää melkoista vhs-museota kesäkortteerissaan. Ne eivät ole siellä seinäkoristeina, vaan hän katselee elokuvia ajankulukseen. Huomattavasti parempi ratkaisu kuin nakata kasetit roskikseen. Pääsivät ainakin hyvään kotiin.

Musiikkikaseteistani en hevillä luovu. Viime viikon perjantaina oli sopivaa aikaa panna vhs-nauhuri rullaamaan ja katsella yhtä näistä legendaarisista tallenteista, jotka viime viikolla pääsivät takaisin kotiin. Aikoinaan muistin ulkoa jokaisen videon ja niiden järjestyksen, eikä muisti ollut vieläkään pahemmin mennyt. Kunnon nostalgiaa!

Minikiller (Director's cut)

1990-luvun alussa Suomessa oli kova kauhuelokuvabuumi. 1987 säädetty järjetön videolaki kielsi lähes kaikki alan elokuvat Suomessa. Nekin vähät rainat mitä virallisesti oli saatavilla, olivat törkeästi leikattuja.

Ulkomailta peräisin olleet suttuiset VHS-kopiot splatter,- gore- ja kauhuelokuvista kiersivät kaverilta toiselle. Elokuvasensuurin aikana tuo oli ainoa mahdollisuus nähdä sellaisia elokuvia kuten Bad Taste, Braindead tai Evil Dead.

Tästä innostuneena piti tietysti tehdä oma elokuva. Kustavilaisvoimin kesällä 1992 kuvattu kauhukomedia Minikiller täyttää lähiaikoina 20 vuotta, jonka kunniaksi leffa on äskettäin siirretty kaikkien nähtäville Youtubeen.

Minikilleriä kuvattiin muutamana kesäpäivänä -92. Idea elokuvaan tuli muistaakseni siitä, että jossain kauhuleffassa päähenkilö juo jotain sopimatonta, joka muuttaa hänet silmittömäksi tappajaksi. Näin myös Minikillerin kohdalla tehtiin.

Minikilleriä esittävä hahmo kokee huiman metamorfoosin ja muuttuu härskin näköiseksi vanhaksi äijäksi. Maskeeraustaitoja ei juuri tarvittu, sillä kaivoin kaapista Anttilasta 80-luvun alkuvuosina tilaamani ns. "raiskaajan naamarin". Nimi juontuu siitä, että muinoin samanlainen naamari päässä raiskattiin naisia jossain päin Suomea. Alibin kannessakin tuo lärvi silloin nähtiin, kun aiheesta laajalti kirjoitettiin ja syyllistä etsittiin.

Leffan nimi puolestaan tulee Mini -merkkisestä autosta, jolla mielipuolinen pääjehu huristelee pitkin maalaismaisemia ja jättää jälkeensä kasan verisiä ruumiita.

Käsikirjoitusta elokuvassa ei sen kummemmin ollut. Kunhan pääideat olivat selvillä, jonka jälkeen kuvattiin ja improvisoitiin. Turhaa hinkkaamista ei muistaakseni pahemmin ollut, vaan ottoja oli korkeintaan kolme ja sillä selvä.

Elokuvan kieleksi valikoitui jostain syystä englanti. En muista tarkkaan miksi, mutta varmaan tarkoitus oli se, että esikuvaelokuvien mukaisesti genren leffoissa puhuttiin lontoota. Kustavilaisaksentilla lausutut repliikit olivat jo tekohetkellä sangen koomisia, mutta tarkoitukseen sopivia.

Minkilleriä tekemässä oli kustavilaiskaveriporukka, olikohan sellaiset vajaat kymmenkunta henkilöä touhussa mukana.

Pääroolin tehnyt Timppa on leffan keskeisin hahmo hullun tappajan roolissa. Jämerää poliisimiestä esittävä Pekko puolestaan antoi hienon panoksen rooliinsa. Peetu eläytyi uhrin asemaansa kuin olisi tehnyt sen ennenkin. Sampsan tekemä tekemä kaksoisrooli sekä uhrina että sankarina haki tuolloin vertaistaan. Ainakin jos nyt hiukan kärjistäen sanotaan... Kortensa kantoivat kekoon myös Ape ja Tomppa.

Oma roolini oli toimia kuvaajana ja ohjaajana. Homma oli kuitenkin sen verran kollektiivista, etten suinkaan omi kaikkea kunniaa ohjaamisesta. Kaikkien ideat käytiin läpi ja niistä poimittiin helmet.

Alkuperäinen Minikiller leikattiin Kustavissa kömpelöillä VHS-vehkeillä ja grafiikkaa tehtiin sen aikaisella tietokoneella. Ääniefektejä tai musiikkia ei tainnut siinä vaiheessa olla vielä lainkaan.

Olin hieman tyytymätön leffan tekniseen tasoon. Aloitin syksyllä 1992 opiskelun Karkun Ev. kansanopistossa viestintälinjalla, jossa oli vhs-editointiyksikkö. Leikkasin Minikillerin siellä uudestaan ja lisäsin siihen runsaasti audiopuolta. Siitä nimi Minikiller (Director's cut). Se puolestaan juonsi juurensa noihin aikoihin elokuvateattereissa pyörineestä Bladerunnerin ohjaajan versiosta.

Minikilleriin tehtiin keväällä 1993 jatko-osa, Minikillerin paluu. Ehkä jonain päivänä sekin löytyy Youtubesta. Siihen asti mukavia elokuvanautintoja Minikiller (Director's cut) parissa!
http://www.youtube.com/watch?v=QKRX8bCzx24