Lankalauantaina Tulliniemessä

Taannoin juolahti mieleen, että Hangon Tulliniemen luontopolku saattaisi olla kova sana jossain vaiheessa kevättä. Esitin asian työkaverilleni Petterille, jolloin kävi ilmi, että hän oli kaavaillut samanlaista operaatiota. Ajankohtakin oli jo tiedossa; suunnitelma olisi hyvä toteuttaa pääsiäisenä.

Matkaan lähdettiin Turusta lankalauantaina 19. huhtikuuta. Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi vietettävänä pääsiäisenä ei maantiellä ollut pahemmin ruuhkaa. Saavutimme Suomen eteläisimmän kaupungin ilman turhia taukoja.

Olen käynyt kerran aikaisemmin Tulliniemessä, melko tarkkaan viisi vuotta sitten huhtikuussa 2020. Liikkeellä oltiin tuolloinkin Petterin autolla. Reissusta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2020/05/tulliniemen-luontopolulla.html

Tulliniemen luontopolku on 6,7 kilometriä pitkä ja polun päässä olevat kalliot ovat Manner-Suomen eteläisin paikka. Takaisin pitää kävellä samaa reittiä kuin mennessäkin, kyseessä ei siis ole rengasreitti. 

Ainakaan minua tällainen edestakaisuus ei haittaa mitenkään. Sen sijaan menomatkalla ihmettelin vastaantulevaa liikennettä, kun ohitsemme käveli sakkia jatkuvana virtana.

Lopulta oli pakko kysyä eräältä herralta, että onko reitin päässä bongattu joku erityisen harvinainen lintu vai mistä tällainen ruuhka mahtaa johtua? Ukkeli ei maininnut kolibria tai korppikotkaa, totesi vaan päivän olevan retkeilyyn todella passeli. 

Ja passeli se myös oli. Tuulta ei nimeksikään, mutta ei myöskään aurinkoa. Kävi sikälikin hyvä mäihä, että autolle palatessamme alkoi sade siltä seisomalta. Matka takaisin Turkuun taittui pisaroiden ropistessa tuulilasiin, mutta tuossa vaiheessa se oli aivan yksi lysti. 

Ihmettelin kännykkäni askelmittaria, joka näytti askelluvuksi peräti kolme kilometriä vähemmän kuin Petterin älykello. Kaiken kaikkiaan ramppaamista luonnon helmassa kertyi 7,3 kilometriä.

Valokuvat onnistuivat mielestäni hyvin. Luullakseni Tulliniemessä on harvoin näin tyyni keli. 

Tulliniemen luontopolulla

Tulliniemen luontopolulla Hangossa on pitänyt käydä jo varmaan kolme-neljä vuotta, siitä lähtien kun siitä ensimmäisen kerran kuulin.

Hanke toteutui huhtikuussa. Sain retkikaveriksi työkaverini Petterin, jolle ei tarvinnut kauaa perustella miksi juuri Hankoon pitäisi mennä. Uudenmaan rajatkin avautuivat koronan jäljiltä juuri sopivasti, joten ei muuta kuin Yariksen kyytiin ja kohti Suomen ehkä tunnetuinta kesäkaupunkia.

Manner-Suomen eteläisin luontopolku vie kulkijat sanan mukaisesti maamme eteläisimpään kärkeen. Sen jälkeen edessä on vain merta ja saaristoa.

Alkukommellusten jälkeen polun alku löytyi siitä mistä alunperin luultiinkin eli vapaavaraston parkkipaikan kulmalta. Hyvätahtoinen neuvo vaan kuului, että menkää viereisen hiekkarannan kautta, jolloin alkumatka helpottuu.

Sattui vaan löytymään väärä hiekkaranta. Pari kilometriä seikkailtiin jossain aivan muualla kuin Tulliniemen luontopolulla. No, tulipa nähtyä muinaiset Varisniemen tykkiasemat.

Tulliniemen luontopolku on 6,7 kilometriä pitkä. Se ei ole rengaspolku, joten on palattava samaa tietä takaisin josta tulikin.

Rengasreitin suurimpana esteenä on varmasti Hangon sataman valtavan kokoinen autovarikko, jossa karkean arvion mukaan on yli tuhat kaaraa parkissa. Aidan takaa näkyi niin prameaa Porschea kuin vaatimattomampaakin kansanautoa.

Upouudet menopelit, fantastiset merimaisemat sekä venäläisten ja saksalaisten sodan aikana rakentama ränsistynyt parakkikylä metsässä toivat vaihtelua luontopolun varrelle.

Reitti on selkeästi merkitty. Ei tainnut kertaakaan tulla sellaista kohtaa vastaan, jossa olisi pitänyt arpoa kumpaan suuntaan nyt mennään.

Huhtikuun lopulla luontopolulla ei ollut ruuhkaa. Vasta loppumatkasta vastaan tuli jokunen vanhempi herra kiikarit kaulassa.

Tulliniemi on uhanalaisten lintulajien turvapaikka ja levähdysasema. Sen kautta kulkee yksi lintujen päämuuttoväylistä.

Huonojalkaisille en suosittele lähtemistä Hankoon ramppaamaan, sillä loppumatkasta polku on pelkästään epätasaista kalliota ja kivikkoa. Siinä ei luulisi olevan täysin vaivatonta varmaan kenenkään astella, ellei sitten satu olemaan Veikka Gustafsson tai Arto Bryggare.

Perillä kulkijaa odottaa mielettömän hienot maisemat. Tuuli vaan saattaa olla kova, mutta ainakin se kuivasi pahimmat hiet tuossa tuokiossa.

Eipä voi oikein muuta kuin todeta että olipa hieno luontopolku. Hyvää kannatti odottaa.