Yllätysretki Somerolle osa 1 - Hiidenlinna

Lauantaina 11. heinäkuuta ohjelmistossa oli yllätysretki Somerolle. Turkulaisen pitkänlinjan postimiehen Matti Viki Vikströmin ideoimalla pikkubussireissulla oli mukana tusinan verran hänen tuttaviaan.

Tiesin ohjelmasta sen verran, että pääkohteena oli Somero. Suurimmalle osalle matka oli täysin hämärän peitossa; heidät vain poimittiin kotiovelta kyytiin ja päämäärä oli tuntematon.

Jo vuosia on ollut mielessä käydä Somerniemellä sijaitsevassa Hiidenlinnassa. Olen lukenut rakennuksesta kertovia juttuja muun muassa Seura-lehdestä, mutta kesti näin pitkään ennen kuin pääsin omin silmin sitä ihailemaan. Vikström oli näköjään samoilla linjoilla, sillä päivän ensimmäinen etappimme oli sateisen Hiidenlinnan pihalla.

Somerolaistaiteilija Reino Koivuniemi rakensi Hiidenlinnan työskentely- ja näyttelytilakseen. Luonnonkivestä ja betonista tehty linna valmistui vuonna 1992. Kolmikerroksisessa rakennuksessa on esillä Koivuniemen omia teoksia, ja siellä on järjestetty vaihtuvia näyttelyitä.

Nykyään Hiidenlinna on suosittu matkailukohde, jonka isäntänä toimii alppihiihdossa menestystä niittänyt Sami Uotila. Hän tarttui toimeen vuonna 2013. Sen jälkeen alueelle on valmistunut Ski-Museo ja Sisumetsän seikkailupuisto, jossa voi vaikka kiipeillä, vaijeriliukua tai tehdä jopa Tarzan -hypyn.

Isäntä Uotila piti lyhyehkön, mutta kattavan esitelmän talon historiasta Hiidenlinnan komeassa kakkoskerroksessa. Enpä tullut ajatelleeksi, että olimme ainoassa 1900-luvulla Suomessa rakennettussa linnassa.

Rauli Badding Somerjoki, Someron suuri poika, oli edustettuna Hiidenlinnassa ainakin kahvilan musiikkivalintojen puolesta. Komeilipa hänen hymynaamansa jääkaapissa olleissa Badding-kaljapullon etiketeissäkin. Maistamatta jäi, mutten lainkaan epäile etteikö maistuisi.

Alpo Jaakolan patsaspuisto

Alpo Sakari Jaakola (1. huhtikuuta 1929 Loimaa – 27. helmikuuta 1997 Loimaa) oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari, joka tunnettiin myöhempinä vuosinaan lempinimellä Loimaan shamaani.

Alpo Jaakola opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1951–1952, ja toi ensimmäisen kerran töitään julkisesti näytteille jo piirustuskoulun aikana. Varhaistuotannossa on mystisiä sävyjä, ja Jaakolan herkkä viivankäyttö tulee hyvin esille. Pian hän kiinnostui taiteen eri aika- ja tyylikausista, ja vaihtoi tyyliä ja tekniikkaa koska halusi.

Loimaan Karhulan kylässä, noin kahdeksan kilometrin päässä Loimaan keskustasta Turun suuntaan on Alpo Jaakolan patsaspuisto, johon taiteilija itse on myös haudattu.

Patsaspuisto oli tyhjillään vuosina 1979-1992, kunnes se vuonna 1992 avattiin yleisölle. Loimaan kunta lunasti puiston itselleen ja se on siitä lähtien ollut kesäisin avoinna yleisölle.

Vuonna 2000 puisto kunnostettiin EU-rahoitteisesti kokonaan. Puiston metsämökki on rakennettu vuonna 1953 ja muut puiston teokset ovat syntyneet 1960– ja 1970-luvuilla. Päärakennus on tehty 1964. (Wikipedia)

Jo vuosia on Turusta Tampereelle mennessä silmään pistänyt metsän reunassa siintävä Alpo Jaakolan patsaspuisto. Siellä käynti on aina vaan jäänyt, vaikka reissuja on ollut suunnitteilla ihan varta vastenkin pari kesää.

Yleensä sunnuntaiset paluumatkat Tampereelta Turkuun on tehty aina mahdollisimman vikkelästi, jotta pääsisi omalle sohvalle röhnöttämään krapulassa ja pelkäämään maanantaista työpäivää.

Tällä kertaa Alpo Jaakolan patsaspuisto tuli "puun takaa". Se nimittäin oli Torronsuon reissulta palatessa matkan varrella ja sopi täysin aikatauluun.

Kuulin Alpo Jaakolasta ensimmäisen kerran syksyllä 1986. Lukioon luokkakaveriksi sattui Nemo Hormia, jonka kummisetä Jaakola oli.

Hänen äitinsä, turkulainen kulttuurivaikuttaja ja Turun tuomiokirkon opas Aiju von Schönemann, omisti ainakin tuolloin laajimman yksityiskokoelman Jaakolan tauluja. Isokokoisissa maalauksissa esiintyi samantapaisia suuripäisiä hahmoja kuin yllä olevassa kuvassakin.

Vaikka Alpo Jaakolan taide ei varsinaisesti minulle kolahda, oli patsaspuisto käymisen arvoinen.

Muistan Neil Hardwickin ohjelman 80-luvun lopusta tai 90-luvun alusta, jossa Hardwick kävi Jaakolalla kylässä. Alpo esiintyi lähetyksessä mystisenä hahmona, vähän kuin taulujensa aiheet. Ohjelma oli joko Neil Harwick Show tai sitten Yksi kuva.

Alpo Jaakola oli legendaarinen mies, joka jätti jälkipolville enemmän kuin tavallinen tallaaja.

http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/124/alpo-jaakola

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/alpo_jaakola_oli_loimaan_alkuvoimainen_samaani_41448.html#media=41452

Torronsuolla patikoimassa

Torronsuon kansallispuisto on Tammelan kunnassa sijaitseva, pinta-alaltaan 2 550 hehtaarin (25,5 km²) kokoinen kansallispuisto. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi.

Maastoltaan Torronsuo on tyypillistä keidas- eli kohosuota, eli paksuturpeista ja sen keskiosa on selvästi reunoja korkeammalla. Torronsuon turvekerros on paksuimpia mitatuista soista Suomessa, paikoitellen jopa 12 metriä.

Lintu- ja hyönteislajistoltaan Torronsuo on arvokas. Suon alueella pesii satakunta lintulajia. Osa linnuista ja lentävistä hyönteisistä on lajeja, jotka tyypillisesti viihtyvät pohjoisemmilla alueilla, eikä niitä juuri tavata muualla eteläisessä Suomessa.

Kansallispuiston pysäköintialue on Kiljamon saarekkeessa, Forssasta Somerolle johtavan seututien 282 varrella Tammelan Torron kylän pohjoispuolella. Läheisyydessä on Metsähallituksen rakentama 17 metriä korkea luontotorni, josta on hyvät näkymät yli koko suon. Saareketta kiertää noin kilometrin mittainen pitkospuureitti, jolta haarautuu pitkospuupolkuja suon ylitse.

Forssan lähellä Tammelassa sijaitseva Torronsuo osoittautui oivaksi päiväretkikohteeksi. Reissu tehtiin keskiviikkona 1. elokuuta. En muista aikaisemmin kuulleenikaan Torronsuosta, vaikka se lieneekin legendaarinen luontoharrastajien keskuudessa.

Forssan seutu ei ole allekirjoittaneelle kovin tuttua. Kaksi vuotta sitten kävin Somerniemellä Rauli Badding Somerjoen Paratiisi -kioskia katsomassa. Kovin oli pieni. Samalla reissulla bongasin Someron hautausmaalta Unto Monosen ja Baddingin haudat. Forssan ohi on yleensä ajettu vain matkalla Hämeenlinnan suuntaan.

Sisiliskot ottivat aurinkoa pitkospuilla.

Torronsuon retkeä ehdotti kaverini Artsi. Jussi -kuskin reippaalla kaasujalalla varustettu auto porhalsi halki metsä- ja peltomaisemien. Ensin menimme aavistuksen väärään suuntaan. Koska kiirettä ei ollut, Pyhäjärven maisemia katseli mielellään. Siellä näytti olevan Saaren kansallispuisto, jossa täytyy joskus käydä vartavasten.

Kuvittelin Torronsuota jokseenkin Kurjenrahkan kansallispuiston ja sen Kuhankuonon osan tapaiseksi. Torronsuo oli kuitenkin huomattavasti enemmän suota kuin metsää siihen verrattuna.

Ilma oli aurinkoinen, pitkospuut todella hyvässä kunnossa, eikä itikoitakaan ollut kuin nimeksi. Ulkoilukeli parhaimmillaan.

Veikkaisin, että talsimme vajaat kymmenen kilometriä pitkin Torronsuon raitteja. Ainoa haittapuoli oli, ettei opastuskarttoihin merkittyä louhosta löytynyt. Sen piti olla 3,5 kilometrin päässä parkkipaikalta. Varmaan olikin, mutta hyvin piiloitettu. Metsän alussa oli myrskyn kaatamia puita niin paljon, että ilmeisesti erehdyimme oikeasta polusta. Hankalassa maastossa rämpinen noin kilometrin verran oli turhauttavaa, joten katsoimme parhaaksi kääntyä takaisin. Mikä lie louhos sitten ollutkaan, se jäi arvoitukseksi.

Sudenkorentoja näkyi paljon.

Torronsuon parkkipaikan lähellä oleva grillausalue oli pettymys. Katoksesta ei ollut tietoakaan. Sellaisen puute tällaisessa miljöössä kummastutti. Tuntui, että suunnilleen koko kesän sade oli pakkautunut tiilistä kyhättyyn kehään. Puita oli hankala saada edes savuamaan. Mielummin olisin syönyt makkarani hiillostettuna kuin savustettuna.

Suosittelen Torronsuota kaikille luonnosta ja ulkoilusta kiinnostuneille. Kamerallekin saa helposti käyttöä, kuten oheisista kuvista näkyy.