Pöytyän Enkelipuistossa

Pari vuotta sitten näin kuvia merkillisestä patsaspuistosta. Teokset eivät esittäneet mitään suurmiesten näköispatsaita, vaan metallista tehtyjä hahmoja. Keskellä aluetta kohosi Futuro-talo. 

Kyseessä oli Pöytyän Kaitoonmäellä sijaitseva Enkelipuisto, jossa on kansantaiteilija Kyösti Iitin tekemiä enkeli-, eläin- ja ihmisveistoksia. Myös erilaisia tulkintoja ihmiselon historiasta löytyy. 

Iitti on ITE-taiteilija (ITE=Itse tehty elämä). Se tarkoittaa Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöissä syntyvää taidetta. ITE-taiteilijat ovat itseoppineita, eivätkä he tarvitse ohjausta taiteen tekemiseen.

Olin aikoinaan lukevinani, että puistoon pääsee tutustumaan vain isommalla ryhmällä kuten eläkeläisporukan bussikyydissä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ennakkoilmoittautumisella voi sisälle lampsia pienempikin porukka. 

Syyskuisena lauantaiaamuna soitin taiteilijalle, joka kovasti toivotti tervetulleeksi Pöytyälle. Hän ei itse kuulemma olisi iltapäivällä paikalla, mutta vaimo toimisi oppaana. 

Pöytyän perämetsissä sijaitseva Kaitoonmäentie löytyi melko helposti Yläneentien varrelta. Pari kilometriä jatkettiin soratietä ja pian edessä häämöttikin Enkelipuiston portti. 

Rouva Iitti näki tulomme ja riensi pihalle vastaan. Ystävällinen nainen kertoili paikan historiasta ja jutteli niitä näitä. 

Hänen mainitessaan Naantalin, josta olivat tänne muuttaneet vuonna 1992, laskin yksi plus yksi ja kysyin onko poikanne nimi mahdollisesti Vesa. Olihan se. 

Kyseessä on Xysma-yhtyeen alkuperäinen basisti Vesa Iitti. Vuonna 1989 kävinkin heillä Naantalin Vantontiellä. Maailma oli taas pieni. 

Monen hehtaarin alueelle levittäytyvä Enkelipuisto kummallisine patsaineen on varsin erikoinen  kokemus. Varmasti satoja erilaisia töitä on aseteltu itse kaivetun lammen rantamille. 

Pääosin kierrätysmetallista kuten hevosenkengistä tehtyjä patsaita ei voi kuin ihastella monttu auki. Melkein voisin veikata, ettei pieniä lapsia kannata tänne tuoda; saattavat vielä nähdä painajaisia eriskummallisista hahmoista. 

Olin pitkään haaveillut näkeväni Futuro-talon. Kyseessä on arkkitehti Matti Suurosen vuonna 1969 suunnittelema ufoa muistuttava muovinen talo. Halkaisijaltaan se on kahdeksan metriä ja korkeudeltaan neljä metriä, lattiapinta-ala 25 neliömetriä ja paino ilman sisustusta 2500 kiloa.

Suuresta kiinnostuksesta huolimatta Futuro oli markkinoille liian kallis ja erikoinen. Suomessa Futuroa valmistettiin vuosina 1968-1973 kaksikymmentä kappaletta ja maailmalla alle sata kappaletta, joista Suomessa on säilynyt viisi. 

Korkeanpaikankammostani johtuen en kiivennyt sisälle korkeiden jalasten varassa seisovaan taloon. Seurueemme naiset kyllä raportoivat näkemäänsä ja kokemaansa.

Taiteilijan vaimo kertoi, että alueen itäpäässä Futuro-talon takana on muistolehto. Sinne on toistaiseksi päätynyt vain Aiju Von Schöneman, joka oli turkulainen kulttuurivaikuttaja ja Turun tuomiokirkon opas. 

Tieto moisesta tuli aivan puun takaa. Mietinkin Schönemanin kuoltua vuonna 2022 minne hänet on haudattu. Sitä ei kertonut, tai sitten ei vaan tiennyt, edes Turun matkailuoppaiden opaskaan hautausmaakierroksella saman vuoden elokuussa. 

Tunsin aikoinaan Aijun hänen poikansa Nemon kautta. Taas oli maailma pieni, jo toisen kerran tällä reissulla. 

Alpo Jaakolan patsaspuisto

Alpo Sakari Jaakola (1. huhtikuuta 1929 Loimaa – 27. helmikuuta 1997 Loimaa) oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari, joka tunnettiin myöhempinä vuosinaan lempinimellä Loimaan shamaani.

Alpo Jaakola opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1951–1952, ja toi ensimmäisen kerran töitään julkisesti näytteille jo piirustuskoulun aikana. Varhaistuotannossa on mystisiä sävyjä, ja Jaakolan herkkä viivankäyttö tulee hyvin esille. Pian hän kiinnostui taiteen eri aika- ja tyylikausista, ja vaihtoi tyyliä ja tekniikkaa koska halusi.

Loimaan Karhulan kylässä, noin kahdeksan kilometrin päässä Loimaan keskustasta Turun suuntaan on Alpo Jaakolan patsaspuisto, johon taiteilija itse on myös haudattu.

Patsaspuisto oli tyhjillään vuosina 1979-1992, kunnes se vuonna 1992 avattiin yleisölle. Loimaan kunta lunasti puiston itselleen ja se on siitä lähtien ollut kesäisin avoinna yleisölle.

Vuonna 2000 puisto kunnostettiin EU-rahoitteisesti kokonaan. Puiston metsämökki on rakennettu vuonna 1953 ja muut puiston teokset ovat syntyneet 1960– ja 1970-luvuilla. Päärakennus on tehty 1964. (Wikipedia)

Jo vuosia on Turusta Tampereelle mennessä silmään pistänyt metsän reunassa siintävä Alpo Jaakolan patsaspuisto. Siellä käynti on aina vaan jäänyt, vaikka reissuja on ollut suunnitteilla ihan varta vastenkin pari kesää.

Yleensä sunnuntaiset paluumatkat Tampereelta Turkuun on tehty aina mahdollisimman vikkelästi, jotta pääsisi omalle sohvalle röhnöttämään krapulassa ja pelkäämään maanantaista työpäivää.

Tällä kertaa Alpo Jaakolan patsaspuisto tuli "puun takaa". Se nimittäin oli Torronsuon reissulta palatessa matkan varrella ja sopi täysin aikatauluun.

Kuulin Alpo Jaakolasta ensimmäisen kerran syksyllä 1986. Lukioon luokkakaveriksi sattui Nemo Hormia, jonka kummisetä Jaakola oli.

Hänen äitinsä, turkulainen kulttuurivaikuttaja ja Turun tuomiokirkon opas Aiju von Schönemann, omisti ainakin tuolloin laajimman yksityiskokoelman Jaakolan tauluja. Isokokoisissa maalauksissa esiintyi samantapaisia suuripäisiä hahmoja kuin yllä olevassa kuvassakin.

Vaikka Alpo Jaakolan taide ei varsinaisesti minulle kolahda, oli patsaspuisto käymisen arvoinen.

Muistan Neil Hardwickin ohjelman 80-luvun lopusta tai 90-luvun alusta, jossa Hardwick kävi Jaakolalla kylässä. Alpo esiintyi lähetyksessä mystisenä hahmona, vähän kuin taulujensa aiheet. Ohjelma oli joko Neil Harwick Show tai sitten Yksi kuva.

Alpo Jaakola oli legendaarinen mies, joka jätti jälkipolville enemmän kuin tavallinen tallaaja.

http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/124/alpo-jaakola

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/alpo_jaakola_oli_loimaan_alkuvoimainen_samaani_41448.html#media=41452