Liesjärven kansallispuistossa

Liesjärven kansallispuisto sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa lähellä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajaa. Se on perustettu 1956, mutta osa puiston alueesta suojeltiin jo 1929. Nykyään puiston pinta-ala on 21 neliökilometriä. Rantaviivaa on lähes 50 kilometriä.

Kansallispuisto on on karua ja harvaan asuttua Tammelan ylänköä. Maaperä on moreenia, jonka takia sitä ei ole raivattu maanviljelykseen kuten ympäröiviä alavia savimaita. Puiston alue on melkein kokonaan sankkaa metsikköä, jossa on soita siellä täällä.

Metsistä noin puolet on tuuheaa kuusimetsää. Alueella on myös matalia harjuja, joista tunnetuin on kahden järven, Kyynärän ja Liesjärven välissä kulkeva kapea Kyynäränharju.

Valtatie 2:n varrella (Vihti-Pori) oleva Liesjärven kansallispuisto on sijaintinsa ja 30 kilometrin merkittyjen polkujensa ansiosta suosittu päiväretkikohde. Puiston polut ovat osa yli 200 kilometrin mittaista Hämeen Ilvesreitistöä, jota pitkin voi tehdä pitempiäkin vaelluksia.

Kansallispuiston nähtävyyksiin kuuluu Korteniemen perinnetila, jossa harjoitetaan maataloutta 1910-luvun tapaan.

Perinnetilan läheisyydessä on parkkialue, joka sai toimia tukikohtanamme, kun pari viikkoa sitten kävimme tutustumassa alueeseen työkaverini, historiafriikki Sunttu Sundellin kanssa.

Korteniemen tilalta lähtee kolme erimittaista rengasreittiä ympäröiviin metsiin. Valitsimme viiden kilometrin pituisen, sinisillä vinoneliöillä merkityn Pohjantikan kierroksen.

Reitti eteni Liesjärven rannan läheisyydessä Pitkäkärkeen, joka on suunnilleen lenkin puolivälissä. Siinä olisi voinut pitää hengähdystauon, mutta koko ranta oli valloitettu ilmeisesti partiolaisten tai koululaisten toimesta. Kymmeniä pälpättäviä ja kauhomalla ruokaa suihinsa ahtavia varhaisteinejä katsellessa tuli olo, että eiköhän vaan jatketa matkaa.

Reitin varrella riitti vanhoja metsiä ihmeteltäväksi. En tainnut ole ennen näin umpimetsässä käynytkään. Lukemattomat lahopuut korostivat korpivaikutelmaa.

Pienehkö ongelma oli heikossa hapessa olleet pitkospuut. Sai aika varovasti kävellä. Mielessä kummitteli vielä taannoinen kaatumiseni Teijon kansallispuistossa, enkä halunnut kokea sitä uudelleen. Tätä kirjoittaessani raavin viimeiset rupipaakut polvestani, eikä käsivarsikaan ole vielä entisellään. Tapahtuneesta on tänään aikaa tasan neljä viikkoa.

Pohjantikan kierroksella vain osa myrskyn kaatamista rungoista korjattu syrjemmälle. Esteitä tulikin polulla vastaan tuon tuosta. Helpommin niistä pääsi ali kuin yli jopa näinkin kankea mies. Siinä olisi puistomestarille hommia.

Luontopoluilla ja metsän rauhassa on yleensä mukava kulkea, eikä Liesjärvi tehnyt poikkeusta. Olipa taas vähän erilaista miljöötä tarjolla.

Torronsuon kansallispuistossa

Torronsuon kansallispuisto Tammelassa on viime vuosina nostanut profiiliaan huimasti. Se on ollut esillä paljon enemmän kuin tämän vuosikymmenen alussa, jolloin kuulin koko paikasta tiettävästi ensimmäisen kerran.

Kesällä 2012 tehty päiväretki Torronsuon maisemiin sai jostain syystä odottaa uusintaa neljä vuotta. Koska sairauslomalaisena on aikaa eikä jaloissa ole vikaa, osoittautui heinäkuinen tiistai sopivaksi päväksi käydä paikalla.

Torronsuo pinta-alaltaan 2 550 hehtaarin kokoinen kansallispuisto, joka on perustettu vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi.

Maastoltaan Torronsuo on tyypillistä keidas- eli kohosuota, eli paksuturpeista ja sen keskiosa on selvästi reunoja korkeammalla. Torronsuon turvekerros on paksuimpia mitatuista soista Suomessa, paikoitellen jopa 12 metriä.

Lintu- ja hyönteislajistoltaan Torronsuo on arvokas. Suon alueella pesii satakunta lintulajia. Osa linnuista ja lentävistä hyönteisistä on lajeja, jotka tyypillisesti viihtyvät pohjoisemmilla alueilla, eikä niitä juuri tavata muualla eteläisessä Suomessa.

Tiistaina Torronsuolla oli kovin hiljaista. Vanha pappa käveli edestakaisin parkkipaikalla, jossa oli ennen minua ja Jarkko Vartijaa kuljettanutta autoa vain kaksi menopeliä. Pitkospuilla ei tarvinnut väistellä kuin pari kertaa vastaantulijoita, sillä heitä ei ollut enempää.

Vastoin neljän vuoden takaisia muistikuviani, ei Torronsuolla patkoiminen ollutkaan kovin monipuolista. Käytössä on periaatteessa vain yksi pitempi reitti. Se kiertää Torron kylän kautta. Me kävelimme vain entiselle louhokselle ja takaisin. Matkaa kertyi yhteensä noin seitsemän kilometriä.

Louhos oli huomattavasti vaatimattomampi kuin luulin. Ilmeisesti alueella on vastaavia pienehköjä monttuja enemmänkin. Aikoinaan ne ovat varmaan olleet hyvinkin arvokkaita harvinaisine kivilajeineen, mutta kohteena aika tyhjänpäiväisiä.

Kansallispuiston pysäköintialue on Kiljamon saarekkeessa, Forssasta Somerolle johtavan seututie 282:n varressa Tammelan Torron kylän pohjoispuolella. Läheisyydessä on Metsähallituksen rakentama 17 metriä korkea luontotorni, josta on hyvät näkymät yli koko suon. Saareketta kiertää noin kilometrin mittainen pitkospuureitti, jolta haarautuu pitkospuupolkuja suon ylitse.

Torronsuolla patikoimassa

Torronsuon kansallispuisto on Tammelan kunnassa sijaitseva, pinta-alaltaan 2 550 hehtaarin (25,5 km²) kokoinen kansallispuisto. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi.

Maastoltaan Torronsuo on tyypillistä keidas- eli kohosuota, eli paksuturpeista ja sen keskiosa on selvästi reunoja korkeammalla. Torronsuon turvekerros on paksuimpia mitatuista soista Suomessa, paikoitellen jopa 12 metriä.

Lintu- ja hyönteislajistoltaan Torronsuo on arvokas. Suon alueella pesii satakunta lintulajia. Osa linnuista ja lentävistä hyönteisistä on lajeja, jotka tyypillisesti viihtyvät pohjoisemmilla alueilla, eikä niitä juuri tavata muualla eteläisessä Suomessa.

Kansallispuiston pysäköintialue on Kiljamon saarekkeessa, Forssasta Somerolle johtavan seututien 282 varrella Tammelan Torron kylän pohjoispuolella. Läheisyydessä on Metsähallituksen rakentama 17 metriä korkea luontotorni, josta on hyvät näkymät yli koko suon. Saareketta kiertää noin kilometrin mittainen pitkospuureitti, jolta haarautuu pitkospuupolkuja suon ylitse.

Forssan lähellä Tammelassa sijaitseva Torronsuo osoittautui oivaksi päiväretkikohteeksi. Reissu tehtiin keskiviikkona 1. elokuuta. En muista aikaisemmin kuulleenikaan Torronsuosta, vaikka se lieneekin legendaarinen luontoharrastajien keskuudessa.

Forssan seutu ei ole allekirjoittaneelle kovin tuttua. Kaksi vuotta sitten kävin Somerniemellä Rauli Badding Somerjoen Paratiisi -kioskia katsomassa. Kovin oli pieni. Samalla reissulla bongasin Someron hautausmaalta Unto Monosen ja Baddingin haudat. Forssan ohi on yleensä ajettu vain matkalla Hämeenlinnan suuntaan.

Sisiliskot ottivat aurinkoa pitkospuilla.

Torronsuon retkeä ehdotti kaverini Artsi. Jussi -kuskin reippaalla kaasujalalla varustettu auto porhalsi halki metsä- ja peltomaisemien. Ensin menimme aavistuksen väärään suuntaan. Koska kiirettä ei ollut, Pyhäjärven maisemia katseli mielellään. Siellä näytti olevan Saaren kansallispuisto, jossa täytyy joskus käydä vartavasten.

Kuvittelin Torronsuota jokseenkin Kurjenrahkan kansallispuiston ja sen Kuhankuonon osan tapaiseksi. Torronsuo oli kuitenkin huomattavasti enemmän suota kuin metsää siihen verrattuna.

Ilma oli aurinkoinen, pitkospuut todella hyvässä kunnossa, eikä itikoitakaan ollut kuin nimeksi. Ulkoilukeli parhaimmillaan.

Veikkaisin, että talsimme vajaat kymmenen kilometriä pitkin Torronsuon raitteja. Ainoa haittapuoli oli, ettei opastuskarttoihin merkittyä louhosta löytynyt. Sen piti olla 3,5 kilometrin päässä parkkipaikalta. Varmaan olikin, mutta hyvin piiloitettu. Metsän alussa oli myrskyn kaatamia puita niin paljon, että ilmeisesti erehdyimme oikeasta polusta. Hankalassa maastossa rämpinen noin kilometrin verran oli turhauttavaa, joten katsoimme parhaaksi kääntyä takaisin. Mikä lie louhos sitten ollutkaan, se jäi arvoitukseksi.

Sudenkorentoja näkyi paljon.

Torronsuon parkkipaikan lähellä oleva grillausalue oli pettymys. Katoksesta ei ollut tietoakaan. Sellaisen puute tällaisessa miljöössä kummastutti. Tuntui, että suunnilleen koko kesän sade oli pakkautunut tiilistä kyhättyyn kehään. Puita oli hankala saada edes savuamaan. Mielummin olisin syönyt makkarani hiillostettuna kuin savustettuna.

Suosittelen Torronsuota kaikille luonnosta ja ulkoilusta kiinnostuneille. Kamerallekin saa helposti käyttöä, kuten oheisista kuvista näkyy.