Hierkonpolulla Reilassa

Pyhärannan Reila tunnetaan entisenä armeija-alueena, jossa moni minunkin tuttuni on heilutellut rynnäkkökiväärin piippua. 

Reila sijaitsee länsirannikolla, suunnilleen Uudenkaupungin ja Rauman välissä. Viime lauantaina Reilan kyläraittia ajellessani en nähnyt missään ristin sieluakaan, mutta muuten alue näytti hoidetulta ja viihtyisältä. 

Hierkonpolku on vajaa kaksi vuotta sitten avattu luontopolku, joka on Reilan kyläyhdistuksen Reidun ja Metsähallituksen luontopalvelujen toteuttama hanke Puolustusvoimien entisellä alueella. 

Kuulin ensimmäisen kerran Hierkonpolkusta melkein heti sen valmistuttua, mutta debyyttivisiittini toteutui vasta viime viikolla. Asiasta tuli pari kuukautta sitten juttua työkaverini Timon kanssa, joka oli lomallaan ehtinyt tännekin. Hän kehui kovasti reittiä. 

Kolmisen kilometriä pitkä luontopolku kulkee pääosin merenrantaa myötäillen Reidun saunalta osoitteesta Täpöntie 23 Kyhkärännokalle, jonka suurin maamerkki on valtava merivalvontatorni. 

Hierkonpolku on molempiin suuntiin merkattu oransseilla puupalikoilla, joita on niin tiheästi, että tuskin surkeinkaan maastossa liikkuja onnistuu eksymään. Se ei ole rengasreitti.

Polun varrelta on komea Hierkonpään laavu grillipaikkoineen merenrannassa. Sieltä löytyy myös vessat ja puuhuone. 

Ainakin käyntipäivänämme laavu oli oikein siistissä kunnossa. Grilli on rakennettu aivan maan tasalle ja sen saa peitettyä peltikannella. Siinäpä systeemi, jollaista en muista ennen nähneeni. Ei luulisi ainakaan tuli leviävän. 

Kolme kilometriä Reidun saunalta Kyhkärännokkaan meni todella äkkiä. Ainoastaan kova, suoraan mereltä puhaltanut tuuli haittasi menoa. En osannut varautua moiseen keliin. Pitkät housut olisi tarvittu tuollaisella puhurilla. 

Maasto oli varsin helppokulkuista, eikä nousuja ollut lainkaan. Kävely komeissa maisemissa rannalla tyrnipuskien lomassa tai kivikkoisessa mäntymetsässä ei ehtinyt käydä tylsäksi. 

Vaikka entisellä armeija-alueella olitiinkin, en juurikaan huomannut merkkejä sotilastoiminnasta. Kyhkärännokan valvontatorni ja metsässä ollut betonirakennelma pistivät toki silmään. Mikä lie bunkkerin tuuletuspömpeli ollut. 

Koska autolle ja lähtöpaikalle Reidun saunalle oli päästävä takaisin, oli periaatteessa ainoana vaihtoehtona talsia samaa tietä kuin tulikin. Puolet matkasta kävelimme kuitenkin läheistä hiekkatietä pitkin ja loput taas polulla. Eipä ainakaan merituuli päässyt haittaamaan. 

Maailma kun on pieni, tapasin Hierkonpolulla vanhan koulukaverini ala- ja yläasteelta. En ollut nähnyt Tiinaa ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta Facebookissa hänen vaiheitaan on tullut toisinaan seurattua. 

Rengasreittinä Hierkonpolku olisi varmasti mielenkiintoisempi, mutta hyvä näinkin. Varmasti tulee käytyä joskus uudelleenkin.

Vihitynmaanrinki ja Rihtniemi

Eilisellä reissulla kävin myös Pyhärannassa. Se on kunta länsirannikolla Uudenkaunpungin ja Rauman välissä.

Tarkoituksenani oli löytää Rihtniemeen, yhteen Pyhärannan kylistä. Paikka on pyörinyt mielessä jo ainakin vuoden verran, mutta nyt vasta sattui sopiva hetki siihen. Keväällä reissu tuohon Etelä-Suomen mantereen läntisimpään pisteeseen oli jo hollilla, mutta runsaan lumitilanteen takia ajatus hylättiin.

Olen nähnyt paljon valokuvia, jotka on otettu Rithniemessä. Rantakivikkoa ja merta. Lintuja siellä täällä.

Aikoinaan kuuluin sosiaalisessa mediassa valokuvausryhmään, jonka jäseniä asuu Rihtniemen lähettyvillä. He käyvät siellä ahkerasti kuvaamassa. Erosin ryhmästä sen sisäsiittoisuuden takia. Koin olevani ulkopuolinen.

Oli aivan sama minkälaisen kuvan palstalle latasin, kun tykkääjiä saattoi olla vain kaksi. Kuvalaskurin mukaan sen oli kuitenkin nähnyt esimerkiksi neljäkymmentä ihmistä. Ihan niin kehnoja fotoja en sentään kuvitellut julkaisevani. Kun taas joku muu, usein naispuolinen ryhmän jäsen, lähetti vaikkapa suhteellisen tavanomaisen kukkakuvan palstalle nähtäväksi, löytyikin kehujia pilvinpimein.

Koska en omista navigaattoreita, tom-tomeja tai nykykännyköitä, oli suunnistaminen Rihtniemeen ohjeiden varassa. Paikka löytyi ihmeen helposti. Sain ajo-ohjeen, jonka perusteella löysin Pyhärannan Reilan kylästä Rihtniemeen johtavan tienhaaran. Sitä pitkin piti huristella vielä useampi kilometri, kunnes vastaan tuli tienviitta, jossa luki "Vihintynmaanrinki".

Jätin auton vanhan halkovajan luo. Tie vaikutti turhan kivikkoiselta ajettavaksi matalapohjaisella kaaralla. Loppumatka meni kävellen ja hiljaisuutta kuunnellen. Puolisen kilometriä talsittuani ihmettelin koska tämä mahtaa päättyä, mutta sitten löytyi paikka jota etsinkin.

Rithniemen länsirannalla oleva kivimuodostelma on saanut nimekseen Vihtitynmaan rinki. Sen syntyperää ei tunneta, mutta erilaisia tarinoita liikkuu. Erään sellaisen mukaan muinainen piispa olisi joskus joutunut merihätään ja päässyt rantaan suojaan. Tapauksen nähneet paimenet olisivat lähteneet pelastamaan muita hädässä olleita, mutta hukkuneetkin itsekin. Samoin suurin osa muistakin. Heidät olisi tarinan mukaan haudattu rannan lähelle ja paikka ympäröity kivikehällä.

Metsätiellä kävellessä tuuli suhisi hiljaa puissa. Tunnelma oli jokseenkin painostava ja jopa aavemainen. Ei puuttunut enää kuin oksan rasahdus, niin meikäpoika olisi kummasti lisännyt askeltahtia. Fiilistä ei ainakaan helpottanut merkillinen kivimuodostelma tarinoineen.

Vihitynmaanringin lähellä siinsi meri. Harmitti jälkikäteen, että olisi pitänyt mennä rantaa pitkin paljon laajemmalle alueelle. Kuvittelin sinne pääsevän muualtakin. Tajusin vasta lintutornia etsiessä, että muut tienhaarat olivatkin ilmeisesti suoraan kesämökkien pihaan johtavia.

Lintutorneja oli kaksi. Tai tarkemmin toinen lintulava, aivan hiljattain tehty. Varsinainen torni löytyi hieman kauempaa metsätieltä. Sinne en huomannut erityistä opastusta, vaan löysin sen aivan sattumalta etsiessäni polkua rantaan.

Kivikkoista polkua kulkiessani huomasin merkillisen pömpelin. Veikkaisin sen olevan joku armeijan rakentama koppi, koska lintulavan vieressä oli sotilasalueen kyltti.

Rannasta näkyi todella hyvin Kylmäpihlajan majakkasaari. Sen vasemmalla puolella, toisessa saaressa, on pienempi majakka. Olin tähän asti luullut sitä Lyökin pookiksi.

Tuo 1757 rakennettu kivinen tunnusmajakka on viimevuosina kunnostettu. Tämä rakennelma olikin näin läheltä nähtynä erinäköinen. Kahdella Kylmäpihlajan reissullani se muistutti kummasti Lyökin pookia. Mutta jossain noilla vesillä sekin on, ja olisi hienoa joskus päästä käymään.

Kaukana Kylmäpihlajan takana hahmoittui näkyviin Olkiluodon ydinvoimalan rakennuksia. Niin kauan kuin siellä rakennetaan, pysynee myös lentoreitti Turusta Puolan Gdanskiin. Jotain hyvää siinäkin on.