Vihitynmaanrinki ja Rihtniemi

Eilisellä reissulla kävin myös Pyhärannassa. Se on kunta länsirannikolla Uudenkaunpungin ja Rauman välissä.

Tarkoituksenani oli löytää Rihtniemeen, yhteen Pyhärannan kylistä. Paikka on pyörinyt mielessä jo ainakin vuoden verran, mutta nyt vasta sattui sopiva hetki siihen. Keväällä reissu tuohon Etelä-Suomen mantereen läntisimpään pisteeseen oli jo hollilla, mutta runsaan lumitilanteen takia ajatus hylättiin.

Olen nähnyt paljon valokuvia, jotka on otettu Rithniemessä. Rantakivikkoa ja merta. Lintuja siellä täällä.

Aikoinaan kuuluin sosiaalisessa mediassa valokuvausryhmään, jonka jäseniä asuu Rihtniemen lähettyvillä. He käyvät siellä ahkerasti kuvaamassa. Erosin ryhmästä sen sisäsiittoisuuden takia. Koin olevani ulkopuolinen.

Oli aivan sama minkälaisen kuvan palstalle latasin, kun tykkääjiä saattoi olla vain kaksi. Kuvalaskurin mukaan sen oli kuitenkin nähnyt esimerkiksi neljäkymmentä ihmistä. Ihan niin kehnoja fotoja en sentään kuvitellut julkaisevani. Kun taas joku muu, usein naispuolinen ryhmän jäsen, lähetti vaikkapa suhteellisen tavanomaisen kukkakuvan palstalle nähtäväksi, löytyikin kehujia pilvinpimein.

Koska en omista navigaattoreita, tom-tomeja tai nykykännyköitä, oli suunnistaminen Rihtniemeen ohjeiden varassa. Paikka löytyi ihmeen helposti. Sain ajo-ohjeen, jonka perusteella löysin Pyhärannan Reilan kylästä Rihtniemeen johtavan tienhaaran. Sitä pitkin piti huristella vielä useampi kilometri, kunnes vastaan tuli tienviitta, jossa luki "Vihintynmaanrinki".

Jätin auton vanhan halkovajan luo. Tie vaikutti turhan kivikkoiselta ajettavaksi matalapohjaisella kaaralla. Loppumatka meni kävellen ja hiljaisuutta kuunnellen. Puolisen kilometriä talsittuani ihmettelin koska tämä mahtaa päättyä, mutta sitten löytyi paikka jota etsinkin.

Rithniemen länsirannalla oleva kivimuodostelma on saanut nimekseen Vihtitynmaan rinki. Sen syntyperää ei tunneta, mutta erilaisia tarinoita liikkuu. Erään sellaisen mukaan muinainen piispa olisi joskus joutunut merihätään ja päässyt rantaan suojaan. Tapauksen nähneet paimenet olisivat lähteneet pelastamaan muita hädässä olleita, mutta hukkuneetkin itsekin. Samoin suurin osa muistakin. Heidät olisi tarinan mukaan haudattu rannan lähelle ja paikka ympäröity kivikehällä.

Metsätiellä kävellessä tuuli suhisi hiljaa puissa. Tunnelma oli jokseenkin painostava ja jopa aavemainen. Ei puuttunut enää kuin oksan rasahdus, niin meikäpoika olisi kummasti lisännyt askeltahtia. Fiilistä ei ainakaan helpottanut merkillinen kivimuodostelma tarinoineen.

Vihitynmaanringin lähellä siinsi meri. Harmitti jälkikäteen, että olisi pitänyt mennä rantaa pitkin paljon laajemmalle alueelle. Kuvittelin sinne pääsevän muualtakin. Tajusin vasta lintutornia etsiessä, että muut tienhaarat olivatkin ilmeisesti suoraan kesämökkien pihaan johtavia.

Lintutorneja oli kaksi. Tai tarkemmin toinen lintulava, aivan hiljattain tehty. Varsinainen torni löytyi hieman kauempaa metsätieltä. Sinne en huomannut erityistä opastusta, vaan löysin sen aivan sattumalta etsiessäni polkua rantaan.

Kivikkoista polkua kulkiessani huomasin merkillisen pömpelin. Veikkaisin sen olevan joku armeijan rakentama koppi, koska lintulavan vieressä oli sotilasalueen kyltti.

Rannasta näkyi todella hyvin Kylmäpihlajan majakkasaari. Sen vasemmalla puolella, toisessa saaressa, on pienempi majakka. Olin tähän asti luullut sitä Lyökin pookiksi.

Tuo 1757 rakennettu kivinen tunnusmajakka on viimevuosina kunnostettu. Tämä rakennelma olikin näin läheltä nähtynä erinäköinen. Kahdella Kylmäpihlajan reissullani se muistutti kummasti Lyökin pookia. Mutta jossain noilla vesillä sekin on, ja olisi hienoa joskus päästä käymään.

Kaukana Kylmäpihlajan takana hahmoittui näkyviin Olkiluodon ydinvoimalan rakennuksia. Niin kauan kuin siellä rakennetaan, pysynee myös lentoreitti Turusta Puolan Gdanskiin. Jotain hyvää siinäkin on.

Puolan matkaraportti osa 1

Suorat lennot Turusta Gdanskiin Pohjois-Puolaan alkoivat muistaakseni 2007. Ensi alkuun kone palveli etenkin Olkiluodon ydinvoimalaa rakentavia viiksekkäitä puolailaisduunareita, mutta pikkuhiljaa sitä alkoivat käyttää suomalaisetkin. Koska Olkiluotoa rakennetaan yhä, on Turku - Gdansk -lentolinjakin vielä paikallaan.

Allekirjoittaneen piti alunperin lähteä Gdanskiin lomailemaan jo kesällä 2009. Lentoyhtiö Wizzairin englanninkieliset sivut olivat kuitenkin sen verran haastavat, että puolentoista tunnin pakertamisen jälkeen oli aika luovuttaa.

Tuttavilta olin kuullut, kuinka he pääsivät Gdanskiin "19 eurolla" tai muuten tosi edullisesti. Tuon puolentoista tunnin aikana, jonka elämästäni heitin hukkaan umpisekavien Wizzairin sivujen parissa, näytti matkataksa jo 150 euroa. Koko ajan tuli parikymppiä lisää siitä ja tuosta. Kun siihen lisätään vielä hotelli, alkoi hinta kohota liian suureksi verrattuna tuttujen halpamatkoihin.

Tilalle varasin Ikaalisten matkatoimistosta Riian reissun. Huomattavasti helpompaa ainakin silloin. Hyvä reissu olikin.

Noin kolmen vuoden jälkeen pääsin sitten vihdoin Gdanskiin. Matka tapahtui sunnuntaista sunnuntaihin huhti - toukokuun vaihteessa. Mukana oli muutama kaveri, joista yksi oli tietääkseni käynyt aikaisemmin Puolassa, mutta ei Gdanskissa.

Gdanskissa odotti upouusi, avara lentoasema. Se oli kuin vastalause Turun lentokentän kakkosterminaalille, joka on suoranainen fiasko. Epäkohdista mainittakoon esimerkiksi sepeli pihalla oven edessä, tila-ahtaus kuin Vilnan KGB-vankilan tyrmässä ja kauttaaltaan rapistunut rakennus.

Oikein hävetti olla suomalainen moisessa läävässä. Turku ole näköjään lainkaan ajatellut millaisen ensivaikutelman tuo hökkeli aiheuttaa vierasmaalaisissa turisteissa. Tai vaikka ihan kotimaisissakin.

Upouusi Lech Walesan lentokenttä Gdanskissa.


Majapaikasta sain vinkin kaverin muijalta. Agis -niminen hostelli - majatalo sijaitsee Gdanskin muutaman kilometrin päässä vanhasta keskustasta. Ratikkalinjoja kulkee peräti neljä erilaista talon ohi. Pysäkki tosin on noin puolen kilometrin päässä, mutta ajoneuvot huristavat melkein talon edestä.

Talo oli siisti ja lähivuosina rakennettu. Huoneita oli kymmenkunta kahdessa eri kerroksessa. Huoneet olivat melko pieniä, mutta kaksi isoa äijää mahtui aika asumaan viikon aika vaivattomasti. Käsittämättömän kokoiset nojatuolit tosin veivät lattiatilasta ainakin kolmasosan ja olivat todella epäkäytännöllisiä.

Majatalonsa hyvästä näkyvyydestä ajoradoille päin huolestunut omistaja oli puoliksi tuohtunut, kun eräällä parvekkeella kuivaamassa olleet pyyhkeet olivat tuulessa tipahtaneet pois sijoiltaan.

Pensjonat Agisin parvekkeella.


Huoneiden äänieristys ei ollut kovin hääppöinen. Oma iloittelumme viinan tai muiden virikkeiden kanssa ei kai yltynyt kertaakaan kovin äänekkääksi, mutta eräät seurueemme jäsenet olivat jopa heränneet jostain päin taloa kuuluneeseen ja karkean arvion mukaan puolisentoista tuntia kestäneeseen seksiaktin ääneen.

Kovin pahoillaan he eivät kuitenkaan moisesta häiriöstä olleet. Veikkaan, että esimerkiksi rap-musiikin luukuttaminen olisi ollut huomattavasti hermoja raastavampaa.

Agisin aamupala oli joka kerta osin erilainen kuin edeltävänä päivänä. Oli sämpylää, jugurttia, sianpääsylttyä, makkaraa, juustoa ja vaikka mitä. Täydet pisteet siitä ja henkilökunnan palveluksista muutenkin.

Agis sijaitsee kovasti Turun Jyrkkän lähiötä muistuttavan kerrostalokollaasin vastapäätä. Talot oli nimetty isoilla numeroilla seiniin, jotta varmasti näkyy niin postinjakajille kuin autoilijoillekin. 

Näkymä Agisin parvekkeelta. Raitiovaunu huristaa ohi.


Raitiovaunupysäkin vieressä oli kebabpizzeria, pikkukauppa, apteekki ja joku neljäs liike, jonka valikoimaa en ainakaan minä kertaakaan tarvinnut, eikä se jäänyt siksi mieleen. Tien ja radan toisella puolella oli isompi elintarvikekauppa.

Kebabpizzeriassa asioimme melkein joka päivä. Ravintolan pizzat olivat jättikokoa, mutta pienemmänkin, suomalaisittain ns. "karvakäsipizzan" kokoisenkin sai kun pyysi. Suomalaisyrittäjien pizzoihin verrattuna paikan annokset olivat triplakokoa. Hinta kuitenkin murto-osa Suomen vastaavista.

Loppuviikosta seurueemme oli jo niin tuttu näky tässä ravitsemusliikkeessä, että palvelu pelasi normaaliakin paremmin. Henkilökunta tervehti meitä kuin valtiovieraita ja pizzojen koko tuntui entistäkin suuremmalta.

Agis oikealla.


Agis ei ehkä sovi illanviettoa halajaville ihmisille. Oma rytmimme meni niin, että aamulla tai aamupäivällä lähtö ja illansuussa tai illalla takaisin. Eli periaatteessa huone oli vain nukkumista varten. Agis on sen verran kaukana keskustan riennoista, ettei edestakaisin ramppaaminen käynyt mielessä.

Takseja ei tarvinnut käyttää kertaakaan, koska raitiovaunuilla pääsi liikumaan nopeasti ja vaivattomasti. Tiketit sai pysäkeillä olevista automaateista, joiden käyttö oli melko helppoa jahka ensin viitsi niihin tutustua. Reissun ainoat taksimatkat olivatkin lentokentän ja majatalon väliset.

Taksimatkalla lentokentältä hotelliin.