Vihitynmaanrinki ja Rihtniemi

Eilisellä reissulla kävin myös Pyhärannassa. Se on kunta länsirannikolla Uudenkaunpungin ja Rauman välissä.

Tarkoituksenani oli löytää Rihtniemeen, yhteen Pyhärannan kylistä. Paikka on pyörinyt mielessä jo ainakin vuoden verran, mutta nyt vasta sattui sopiva hetki siihen. Keväällä reissu tuohon Etelä-Suomen mantereen läntisimpään pisteeseen oli jo hollilla, mutta runsaan lumitilanteen takia ajatus hylättiin.

Olen nähnyt paljon valokuvia, jotka on otettu Rithniemessä. Rantakivikkoa ja merta. Lintuja siellä täällä.

Aikoinaan kuuluin sosiaalisessa mediassa valokuvausryhmään, jonka jäseniä asuu Rihtniemen lähettyvillä. He käyvät siellä ahkerasti kuvaamassa. Erosin ryhmästä sen sisäsiittoisuuden takia. Koin olevani ulkopuolinen.

Oli aivan sama minkälaisen kuvan palstalle latasin, kun tykkääjiä saattoi olla vain kaksi. Kuvalaskurin mukaan sen oli kuitenkin nähnyt esimerkiksi neljäkymmentä ihmistä. Ihan niin kehnoja fotoja en sentään kuvitellut julkaisevani. Kun taas joku muu, usein naispuolinen ryhmän jäsen, lähetti vaikkapa suhteellisen tavanomaisen kukkakuvan palstalle nähtäväksi, löytyikin kehujia pilvinpimein.

Koska en omista navigaattoreita, tom-tomeja tai nykykännyköitä, oli suunnistaminen Rihtniemeen ohjeiden varassa. Paikka löytyi ihmeen helposti. Sain ajo-ohjeen, jonka perusteella löysin Pyhärannan Reilan kylästä Rihtniemeen johtavan tienhaaran. Sitä pitkin piti huristella vielä useampi kilometri, kunnes vastaan tuli tienviitta, jossa luki "Vihintynmaanrinki".

Jätin auton vanhan halkovajan luo. Tie vaikutti turhan kivikkoiselta ajettavaksi matalapohjaisella kaaralla. Loppumatka meni kävellen ja hiljaisuutta kuunnellen. Puolisen kilometriä talsittuani ihmettelin koska tämä mahtaa päättyä, mutta sitten löytyi paikka jota etsinkin.

Rithniemen länsirannalla oleva kivimuodostelma on saanut nimekseen Vihtitynmaan rinki. Sen syntyperää ei tunneta, mutta erilaisia tarinoita liikkuu. Erään sellaisen mukaan muinainen piispa olisi joskus joutunut merihätään ja päässyt rantaan suojaan. Tapauksen nähneet paimenet olisivat lähteneet pelastamaan muita hädässä olleita, mutta hukkuneetkin itsekin. Samoin suurin osa muistakin. Heidät olisi tarinan mukaan haudattu rannan lähelle ja paikka ympäröity kivikehällä.

Metsätiellä kävellessä tuuli suhisi hiljaa puissa. Tunnelma oli jokseenkin painostava ja jopa aavemainen. Ei puuttunut enää kuin oksan rasahdus, niin meikäpoika olisi kummasti lisännyt askeltahtia. Fiilistä ei ainakaan helpottanut merkillinen kivimuodostelma tarinoineen.

Vihitynmaanringin lähellä siinsi meri. Harmitti jälkikäteen, että olisi pitänyt mennä rantaa pitkin paljon laajemmalle alueelle. Kuvittelin sinne pääsevän muualtakin. Tajusin vasta lintutornia etsiessä, että muut tienhaarat olivatkin ilmeisesti suoraan kesämökkien pihaan johtavia.

Lintutorneja oli kaksi. Tai tarkemmin toinen lintulava, aivan hiljattain tehty. Varsinainen torni löytyi hieman kauempaa metsätieltä. Sinne en huomannut erityistä opastusta, vaan löysin sen aivan sattumalta etsiessäni polkua rantaan.

Kivikkoista polkua kulkiessani huomasin merkillisen pömpelin. Veikkaisin sen olevan joku armeijan rakentama koppi, koska lintulavan vieressä oli sotilasalueen kyltti.

Rannasta näkyi todella hyvin Kylmäpihlajan majakkasaari. Sen vasemmalla puolella, toisessa saaressa, on pienempi majakka. Olin tähän asti luullut sitä Lyökin pookiksi.

Tuo 1757 rakennettu kivinen tunnusmajakka on viimevuosina kunnostettu. Tämä rakennelma olikin näin läheltä nähtynä erinäköinen. Kahdella Kylmäpihlajan reissullani se muistutti kummasti Lyökin pookia. Mutta jossain noilla vesillä sekin on, ja olisi hienoa joskus päästä käymään.

Kaukana Kylmäpihlajan takana hahmoittui näkyviin Olkiluodon ydinvoimalan rakennuksia. Niin kauan kuin siellä rakennetaan, pysynee myös lentoreitti Turusta Puolan Gdanskiin. Jotain hyvää siinäkin on.