Paimion parantolan pihamaalla

Sunnuntaina 23. syyskuuta oli tarkoitus käydä tutustumassa Paimion parantolaan. Huomasin Turun Sanomissa pienen ilmoituksen, jossa kerrottiin entisen sairaalan avointen ovien päivästä.

Rakennus sijaitsee Paimiossa, Varsinais-Suomessa ja on Alvar Aallon vuosina 1929-1933 suunnittelema tuberkuloosiparantola. Rakennusta pidetään Aallon varhaisen funktionaalisen kauden päätyönä.

Sairaala toimi pelkästään tuberkuloosiparantolana 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen osana Turun yliopistollista keskussairaalaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin keuhko- ja sisätautisairaalana.

Parantola on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä Suomessa.

Tällä hetkellä Paimion parantola on tyhjillään sairaalatoiminnasta ja se asetettiin myyntiin viime kesäkuussa. Toivottavasti kuka tahansa törppö ei sitä osta tai ainakaan keksi sinne mitä tahansa toimintaa, koska noin komea rakennus ansaitsee parempaa käyttöä.

Olin liikkeellä turkulaisen historianharrastajan Harri Nato Leinon kanssa. Innosta puhkuen saavuimme parantolan komealle mäntykangasalueelle, jossa parkkipaikan saaminen tuntui olevan kiven alla. Porukkaa oli näköjään muitakin liikkeellä.

Ennakkotiedoita poiketen avoimet ovet olikin suljetut ovet, ellet kaivellut lompakkoasi ennen sisällepääsyä. Moinen tieto tuli täysin puun takaa. Koska summakin oli mielestämme korkea, jäi Parantolan katselu osaltamme kierrokseen ulkona.

Minulle se ei sikäli ollut suuri menetys, koska olen käynyt rakennuksessa sisällä syksyllä 1991. Tuolloin en tosin ollut yhtä valveutunut arkkitehtuuristen asioiden parissa kuin nykypäivänä, ja olisihan tuossa ollut opaskin kertomassa tarinoitaan.

Syy 27 vuoden takaisiin sairaalareissuihini oli silloinen työkaverini Kustavista, joka loukkaantui hengenvaarallisesti hämärissä olosuhteissa kesäisen tanssi-illan päätteeksi ja oli kuukausitolkulla hoidettavana Paimiossa. Kävin tätä nyttemmin jo edesmennyttä työkaveriani pari kertaa Paimiossa katsomassa.

Paimion luontopolulla

Viime lauantaina suuntana oli Paimion luontopolku. Oppaksi lähti entinen Paimion poika Manu Flykt. Hän kertoi aikoinaan kiertäneensä lenkin heti sen valmistuttua.

Polun lähtöpaikka on kuuden kilometrin päässä Paimion keskustasta osoitteessa Luontopoluntie 54. Painelimme ensin lähistölle moottoritietä pitkin, josta pääsikin melkein hollille. Siitä vanhaa Salontietä pitkin ohi maalaismaisemien. Hevos- ja lehmäaitauksia oli matkalla monta. Autossa haisi paska, mutta tällä kertaa se tuli kuitenkin pellolta.

Parkkipaikan vieressä on pieni museo, jossa selvitettään muun muassa alueella aikoinaan toimineen turvetehtaan toimintaa. Luontopolulla on selkeä viitoitus, eikä eksymisen vaaraa juurikaan ole.

Neljän kilometrin matkasta noin puolet taitetaan mukavassa kävelymaastossa. Näkötornin lähestyessä ja etenkin sen jälkeen maasto vaikeutuu. Kalliopolut ovat paikoin hyvin hankalia. Pitkospuita on alkumatkassa paljonkin, onneksi melko hyväkuntoisiakin vielä.

Näkötornista on huikeat maisemat joka suuntaan. Jos vaan tietää hiukan missä mikäkin paikka mahtaa olla, saa maisemien tutkimisesta paljon irti. Tornissa on kiikari.

Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Paimion sairaala siinsi kaukana. Liedon Parmaharjun hyppyrimäki näkyi sen takana.

Näkötornin lähellä on nuotiopaikka. Siistin näköinen rakennelma saattaa vielä jonain päivän lämmittää minunkin Kabanossini kypsiksi. Tällä reissulla ateriointi tapahtui Paimion Alavistalla sijaitsevassa pizzeriassa.

Polun varrella vastaantulivat vanhat turpeenottokuopat, jotka ovat nykyään järviä. Pirunpelto keskellä metsää on sekin mielenkiintoinen nähtävyys. Hyvin erikoinen mäntysymbioosi kummastuttaa reitin loppupuolella. Kaksi puuta ovat kasvaneet keskeltä oksasta yhteen.

Polun loppupäässä on Korpelan korsu. Se on 1998 rakennettu vanhan sotakorsun kopio. En tiedä saako paikassa yöpyä, mutta teknisesti se olisi aivan mahdollista.

Korsun jälkeen on vielä kuusi sataa metriä parkkipaikalle polun alkuun. Matkalla ohitetaan kääpiökuusi. Niin hyvin se on sulautunut ympäristöönsä, etten ainakaan minä olisi moista havainnut ilman kylttiä. Tekstin mukaan puu on erittäin harvinainen. Kovin oli tutunnäköinen tai sitten siitä tuli joulu mieleen.

Paimion luontopolku oli oikein mielenkiintoinen paikka. Pitääpä käydä joskus uudestaankin. Tällä erää keli suosi, mutta märällä kelillä en tuonne menisi. Voin vain kuvitella kuinka hankalaa kalliomaasto on sateen jälkeen tai varsinkin sen sattuessa.

Tiedä sitten moniko on huomannut saman mitä minä näin mäessä ennen näkötornille saapumista. Kallioon oli painautunut jälki, joka muistutti ison äijän jalkapohjaa. Neandertalilaisen tekosia vai mikä mahtaa olla...