Pähkinäisissä osa 2 - Saaren luontoa

Elokuussa viikolla 34 tein kahden vuorokauden reissun Rymättylän saaristossa sijaitsevaan Pähkinäisiin. Valokuvamateriaalia ja tarinaa kertyi sen verran paljon, että blogijutun ensimmäisessä osassa käsittelin saarta noin yleisesti ja tässä puolestaan sen luontoa. 

Wikipedian mukaan 175 hehtaarin kokoinen Pähkinäinen on vanha laidunsaari, joka on puoliksi luonnonsuojelualuetta ja merkittävä uhanlaisen lajiston suojelun kannalta. 

Saaren itäpuoli on karua kalliomännikköä, mutta kalliojyrkänteiden välissä laaksoissa kasvaa reheviä pähkinälehtoja ja tammia. Kallionaluslehdoissa tavataan muun muassa mustakonnanmarjaa, hammasjuurta, tuoksumataraa ja metsäomenapuita. 

Saaren läntinen puoli on tasaisempaa ja siellä sijaitsee kosteapohjaisia rantaniittyjä ja kuivaa kangasta. Niityt olivat ennen vanhaan laidunaluetta, mutta alkoivat kasvaa umpeen, joten Metsähallitus aloitti saarella lampaiden laidunnuksen. 

Saarella on suuri hirvieläinkanta, joka hidastaa avomaiden sulkeutumista ja puiden taimettumista. Parhaimmillaan näin yksitoista valkohäntäpeuraa ruokailemassa melkein kahvilan kulmalla, eivätkä ne olleet juurikaan säikkyjä.

Pähkinäinen on yksi pikkuapollo-perhosen tärkeimmistä elinalueista Suomessa. Tieto tuli minulle ihan puskista, olin nimittäin kuvitellut niitä liitelevän mantereella kuten Häntälän notkoilla Somerolla. 

Saaren ympärillä olevilla luodoilla pesii muun muassa haahkoja, lapintiiroja ja eri lokkilajeja. Lehdoissa tavataan satakieltä, kultarintaa, mustapääkerttua ja pähkinähakkia. Havumetsien lintuja puolestaan ovat teeri, hömötiainen ja töyhtötiainen. Merikotkan näin kumpanakin päivänä liitelevän saarten välissä. 

Vaikka valkohäntäpeuroja näkyi melkein jatkuvasti ulkona kävellessä, ei puutiaisia onneksi tainnut tarttua iholle. Juuri hirvieläimet ovat niiden suurimpia levittäjiä. 

Oli ollut pitkään kuivaa, eivätkä punkit ole silloin niin innokkaina heinien varsilla odottamassa saalista kuin sateen jälkeen. Olen jo kaksi kertaa saanut borrelioosin, joten metsässä kulkiessa piti nytkin olla vähän varpaillaan. 

Metsähallituksen 2,3 kilometrin mittainen luontopolku oli todella hieno. Hellekeliin juuri sopivan mittainenkin ja eteni vaihtelevassa maastossa. 

Sinisin maaliläiskin merkitty polku on myös niin selkeä, ettei tarvinnut kertaakaan ihmetellä missä reitti mahtaakaan mennä. Ylhäältä kallioilta oli mahtavat näkymät lähisaariin.

Aivan erilaista oli toisella puolella saarta, jossa polut risteilivät villisti. Jonkun matkaa tuntui, että tie oli mönkijän tai jopa traktorin mentävä, mutta sitten pitikin arpoa mihin suuntaan kapeneviä polkuja oikein menisi. Lopulta pienetkin polut katosivat ja saavuimme korkeilta kallioilta yli lammasaitojen takaisin ruohokentälle keskelle saarta.

Punkkeja ikävämpi puoli Pähkinäisten reissussa olivat aggressiiviset hyttyset. En muista noin hanakoita verenimijöitä aikoihin nähneenikään. Kooltaan ne olivat suunnilleen puolet tavallisista Lounais-Suomessa tavatuista hyttysistä. 

Ihmettelin heti tulopäivänä kuinka on mahdollista saada kimppuuni kymmenittäin itikoita, vaikka olin +25 auringossa. Valossa tai varjossa ei ollut väliä, koska etenkin minun päälleni hyttyset kävivät samalla lailla. Kaveria ne eivät kiusanneet lainkaan.

Pähkinäisten Antilta kuulin, että kyseessä olisi uusi tulokaslaji. Metsähallituksen miehet olivat näin todenneet pari vuotta sitten ihmetellessään näitä samoja otuksia. 

Pähkinäisissä osa 1 - Yleistä

Pähkinäinen on Rymättylän saaristossa sijaitseva Turun kaupungin ja Metsähallituksen omistama saari, jonka pinta-ala on 175 hehtaaria. Se on kolmas ja kaukaisin mantereesta sijaitseva Turun kaupungin ulkoilusaarista.

Ulkoilusaarten suuri ystävä kun olen, on ollut suorastaan häpeä, etten käynyt Pähkinäissä ennen kuin vasta pari viikkoa sitten. 

Homma oli suunnitteilla useita vuosia, mutta tyssäsi yleensä siihen, että Turusta käsin on paljon helpompi mennä vaikka Vepsään. Se on kaupungin ulkoilusaarista lähimpänä kaupunkia. 

Varasin Pähkinäisistä huoneen kahdeksi vuorokaudeksi pari viikkoa ennen lähtöä. Kaikki sujui esimerkillisen nopeasti - saariemäntä Birgit Parkkinen vastasi sähköpostiini melkein välittömästi ja toivotti minut sekä kaverini Laatta Laaksosen tervetulleeksi. 

Pähkinäisiin liikennöi tilauksesta MS Isla Rymättylän Haapalasta. Rantaan on liki mahdotonta päästä ilman omaa autoa tai jonkun kyydissä. Turun seudun joukkoliikenne Föli ei käy siellä asti.

Kyyti Islalla on ilmainen. Lähtöpäivänämme Pähkinäinen oli matkan viimeinen etappi, joten samalla näki paljon Rymättylän saaristoa. Minulla ei ollut mitään tietoa esimerkiksi Korvenmaan saaresta, jossa alus poikkesi peräti kahdessa eri laiturissa. 

Turku omistaa Pähkinäisistä itäisen puoliskon. Siellä on vuonna 1923 rakennettu majoitustalo sekä kesäkahvila, vierasvenelaituit, sauna ja uimaranta. 

Noin päällisin puolin täysin tavalliselta vanhalta rakennukselta näyttävä kerho- ja majoitustalo on rakennettu savesta ja kanervasta. Punamullalla maalatut lautaseinät ja betoninen kivijalka tekivät siitä ainakin päällepäin tavallisen näköisen, eikä sisälläkään ollut sen merkillisempää kuin monessa muussakaan vanhassa talossa. 

Talon yläkerrassa on kolme majoitushuonetta, joihin mahtuu yhteensä kaksitoista ihmistä. Alakerrassa on tilava keittiö, jossa Laatta valmisti muun muassa kermaista nakkikastiketta ja uudehkoja perunoita. Olikin oikein makoisaa.

Käyntipäivinämme olimme saaren ainoat majoittujat. Purjeveneilijöitä riitti tasaiseen tahtiin, mutta muuten saimme olla ehkä vähän liiankin rauhassa. 

Birgitistä ja yleismies Antista oli toki seuraa, samoin lukuisista valkohäntäpeuroista. Niitä tuntui saarella piisaavan - illansuussa nurmikentän laidalla oli peräti yksitoista eläintä mussuttamassa ruohoa. 

Ainoa juttusillemme tullut veneilijä oli vahvaa Porin murretta puhunut turkulaismies, jolla oli hepokatti olkapäällään. Hän oli kesäkuussa ostanut paatin ja seilasi ahkerasti ympäriinsä. 

Pihalla käyskennellyt kani muistutti kovasti erästä turkulaispubi Tinatuopin vakioasiakasta. Ilme ja yhdennäköisyys suorastaan hämmästyttävä. 

Saarella oli kuulemma ollut hyvin väkeä juuri edeltävänä viikonloppuna, mutta ehkä koulujen alkaminen ja elokuu noin muutenkin oli hiljentänyt menoa. 

Kahvilakioskissa oli jonkun verran elintarvikkeita ja paljon tuoreita leivonnaisia, mutta varsinaista ruokaa ei ollut saatavilla. Kokkaus olisi tilauksesta onnistunut, mutta koska Laatta päätti hoitaa sen puolen, tyydyin ostamaan lähinnä jäätelöä ja virvoitusjuomia. 

Yllätyksenä tuli, ettei saarella käynyt korttimaksu. Eipä tullut mieleen kysäistä siitä etukäteen, mutta onneksi riihikuivaa oli sen verran, ettei pulaan joutunut. 

Maisaaressa mökkeilemässä

Naantalin Rymättylässä sijaitseva Maisaari on Turun kaupungin ulkoilusaari. Vepsän ja Pähkinäisten ohella se tarjoaa monenlaista aktiviteettiä mökittömille kansalaisille tai muuten vaan saaristosta tykkääville.

Vepsä on tullut tänäkin kesänä hyvin tutuksi, mutta Maisaari ja Pähkinäinen ovat jääneet jostain syystä vieraiksi. Asiaan oli korkea aika tehdä muutos, joten varasin elokuun alkupuolella Maisaaresta mökin kahdeksi yöksi.

Olin käynyt saarella kerran aikaisemmin, kesällä 2010 eräällä yksityismökillä muutaman tunnin visiitillä. Tuolloin en kuitenkaan saanut 190 hehtaarin saaresta juuri minkäänlaista kokonaiskuvaa.

Maisaareen kulkee yhteysalus Isla. Vuonna 1962 Norjassa rakennettu entinen vuonolaiva on lähivuosina kunnostettu Suomessa uuteen uskoon ja palvelee nyt Rymättylän saaristossa.

Lähtösatamana toimii Rymättylän Haapalan ranta, jonne ei ole päätieltä minkäänlaista opastusta. Haapala -tienvitta toki kököttää tienhaarassa, mutta mainintaa Islasta tai yhteysaluslaiturista ei ole koko matkalla. Piti turvautua kaverin puhelinapuun, jotta perille löysi.

Vaikka Maisaaren nettisivuilla lukee aivan selkeästi yhteysaluksen lähtöpaikkana Haapala, eli vielä automatkan aikana sitkeässä huhu, jonka mukaan laiva lähtisi Rymättylän Röölästa. Jopa Googlen kuvahaku näytti pelkästään Röölää, vaikka Haapalaa hakusanaksi kirjoitin. Kyllä Maisaareen pitäisi helpommin löytää ja päästä.

Seurueemme oli Islan ainoat matkustajat. Kannelta kelpasi katsella komeita saaristomaisemia aurinkoisena kesäpäivänä. Vanha merikotkakin lenteli aivan aluksen lähistöllä ilmeisesti murkinaa etsien.

Perillä Maisaaressa odotti reipas ja mukavan oloinen Patrik -isäntä, jonka hoidossa saari on nyt ensimmäistä kesää. Päärakennuksessa on melko kattava putiikki, josta saa esimerkiksi elintarvikkeita ja juotavaa. Hinnatkaan eivät olleet ollenkaan niin korkeita kuin ennakkoon kuvittelin.

Nuotta -niminen mökkimme oli aikalailla samantyyppinen kuin suurin osa Vepsän vastaavista. Parvea siinä ei onneksi ollut, vaan kaksi kerrossänkyä ja sohva. Rakennuksen sijoitus oli myös erittäin hyvä. Sopivan syrjässä, mutta kumminkin lähellä päärakennuksen palveluja. Puucee löytyi aivan mökin takaa. Sille tulikin oletettua enemmän käyttöä etenkin toisena päivänä.

Kiertelimme pitkin saarta parin isomman lenkin verran. Vielä jäi varmasti paljonkin nähtävää, mutta bongattua tuli muun muassa saaren toisessa päässä hylättynä kyyhöttävä Varvin tila.

Autiotaloon pääsi sisälle kun vaan ensin rynni rehevöityneen pihapiirin läpi punkkeja pelkäämättä. Pikaisella koluamisella huushollista löytyi muun muassa kommunistilehti vuodelta 1955, kossu- ja vodkapulloja sekä vieraskirja. Sen ensimmäinen merkintä oli vuodelta 1971 ja viimeinen vuodelta 1992.

Raahasin ehkä hiukan liikaakin roinaa mukanani saareen. Toisaalta juomapuoli loppui toisena iltana kesken, mutta ruokaa sai kantaa takaisinkin.

Saari-isännän valmistama suussasulavan maukas savulohikeitto nautittuna päärakennuksen pirttipöydän ääressä saa yhä veden kielelle. Hinta-laatusuhteeltaan balanssissa ollut ateria höystettynä tuhdeilla saaristolaisleivillä ei hevillä unohdu.

Illat kuluivat pääosin grillatessa. Makkaroiden ohella sai kamerakin kyytiä. Ensimmäisenä ehtoona ollut järjettömän hieno auringonlasku tallentui muistikortille.

Harmittelin parin vuorokauden Maisaaressa oloni aikana, ettei siellä ollut seurueemme lisäksi muita mökkiyöpyjiä. Ilmakaan ei olisi paljon parempi voinut olla, kaikki paikat aivan tiptop-kunnossa ja tilaa olisi ollut isommallekin joukolle temmeltää. Toki veneitä oli laitureissa paljonkin, mutta tiedä sitten millainen heidän tuottonsa yrittäjälle on.

On päivänselvää, ettei tämä jää viimeiseksi Maisaari -reissukseni. Ensi kesänä varmasti uudestaan.