Merikotkia Taivassalossa

Nämä valokuvat otin helmikuun alussa Taivassalossa lähellä Kaitaisten siltaa. Huomasin jäällä peräti kuusi merikotkaa ja sain parkkeerattua auton läheiselle bussipysäkille. 

Kamera sattui olemaan valmiiksi pelkääjän penkillä, eikä aikaa ei tuhraantunut etsimiseen. Kotkat kuitenkin olivat sen verran arkoja, että suurin osa lehahti lentoon oitis minut huomattuaan. Yksi lintu sentään jäi jäälle ihmettelemään, eikä pitänyt suurta hoppua. Muut kiertelivät yläilmoissa.

En ole aiemmin nähnyt kuutta kotkaa samanaikaisesti. Yleensä taivaalla lentelee vain yksi. Entinen ennätykseni oli muutama kesä sitten Turun kaupungin ulkoilusaaresta Vepsästä käsin bongaamani viisi merikotkaa. Isot petolinnut liitelivät naapurisaari Mustaluodon yllä. 

Kaitaisten sillan lähistöllä on usein pilkkijöitä. Oli keli millainen tahansa, istuskelee jäällä ukkoja perseet penkissä. Maallikon silmin täysin hapero jää näköjään kantaa sen verran, että sinne uskalletaan mennä. Kotkaparvi saattoi olla helpon ruuan perässä odottamassa, että kalastajat heittävät niille ylijäämäkalansa. 

Kuuluin nuorena poikana partioon nimeltä Kustavin Merikotkat. Partioaikoina 1980-luvun alussa ei merikotkia lennellyt Kustavissakaan kuin jokunen yksilö. Laji oli harvinainen. 

Talvella 1981 tai -82 Kustavin Susiluodon merivartijat kiikuttivat helikopterilla lehmän raadon eräälle ulkosaarelle, jotta kotkat saivat murkinaa selvitäkseen talvesta. Muistaakseni tämä oli oikein kansallinen uutinen sen aikaisessa mediassa. 

Suomessa arvioitiin 1970-luvuin alussa olevan 40-50 merikotkaparia. 1950-luvulta lähtien merikotka harvinaistui Itämeren alueella. Syynä moiseen oli ympäristömyrkyt, varsinkin hyönteismyrkky DDT, jota päätyi ravintoketjussa kotkien elimistöön. Se teki kotkista hedelmättömiä tai tappoi niiden sikiöt. Munankuorista tuli niin ohuita, että hautominen epäonnistui. 

Vuonna 2011 Suomessa oli noin 1500 merikotkaa mukaan lukien pesimättömät linnut. Maailman Luonnonsäätiö WWF luokittelee lajin uhanalaiseksi. Kansainvälisen Luonnonsuojeluliitto IUCN:n Punaisella listalla sen uhanalaisluokitus on poistettu ja laji on vuonna 2006 määritelty elinvoimaiseksi. 

Suomen Ympäristöministeriö on määritellyt merikotkalle ohjeellisen arvon, joka on 7400 euroa. Se on korkein summa kaikista Suomen lintulajeista. 

Kaitaisten sillan avajaiset 1982

Löysin hiljattain isäni Ilmo Jaramon (1937-2007) ottamia valokuvia Kaitaisten sillan avajaisista elokuulta 1982. 

Seututiellä 192 eli Raision ja Kustavin välillä kulkevalla Kustavintiellä on useita siltoja, joista tunnetuin on Taivassalon ja Kustavin yhdistävä Kaitaisten silta. 

Silta on 477 metriä pitkä ja sen alikulkukorkeus on 13,5 metriä. Ennen sillan valmistumista paikalla liikennöi kaksi lossia. Sarallaan Kaitaisten silta yksi Suomen pisimmistä. 

Kuvat ovat Kaitainen 2-lossilta, joka tuona päivänä seilasi viimeistä kertaa. Kuvissa on kustavilaisia ja taivassalolaisia kunnallispoliitikkoja sekä taivassalolainen tanhuryhmä. 

Ylimmässä kuvassa Taivassalon silloinen kunnanjohtaja, nimensä mukaisesti toimeen sopinut Jorma Kylänpää pitelee megafonia. Taustalla näkyy ihmisiä uudella sillalla. 

Reprosin kuvat siten, että otin kännykällä kuvat niistä ylhäältä päin ja hiukan fiksalin sävyjä  tietokoneella.  

Latasin fotot Facebookin I Love Kustavi-ryhmään. Innokas vastaanotto ei yllättänyt, koska nostalgiset kuvat menneiltä vuosikymmeniltä yleensä kiinnostavat ihmisiä. 

Joku päätti kommentoida kuvaa, jossa ovat mm. Kylänpää ja piippu suussa seisova Reino Skyten (kolmas kuva ylhäältä päin) sanoilla "Onko tässä lossikuskin eläkejuhlat menossa?". Olin kyllä kirjoittanut kuviin selvennykseksi "Kaitaisten sillan avajaisista elokuulta 1982", mutta ei kai sitä kaikkea voi huomata ainakaan heti tai sitten hän oli olevinaan hauska. 

Samaisessa Alastalossa, josta Volter Kilpi kirjoitti klassisen Alastalon sali-teoksensa, asunut Skyten toi kirjolohenkasvatuksen Kustaviin 1970-luvulla. Kalanviljelylaitoksia oli kunnassa parhaimmillaan kymmeniä alan kukoistuskaudella 80-luvulla. 

Olin itsekin sillan avajaisissa. Tarkka päivämäärä on unohtunut, mutta muistan ilman olleen varsin aurinkoinen. Saavuin paikalle Kustavissa yhä mökkeilevän turkulaiskaverini Mikko Peiposen isovanhempien keltaisella Opel Kadetilla. Aika moni muukin oli etsimässä samaisen pellon laidasta paikkaa menopelilleen.

Kaitaisten silta helpotti paljon kustavilaisten ja kesämökkiläisten matkustusta. Kesäisin jonot olivat usein valtavat. Muistan kerrankin autoletkan olleen Kustavin puolella jopa Harjulan eli Kustavin Talouskaupan kohdalla. Siitä on kilometritolkulla matkaa sillalle. 

Klipunkarissa 28. huhtikuuta

Ajelin eilen iltapäivällä töistä Liedosta Kustaviin. Tarkoituksenani oli viedä talvirenkaat kotitalolle säilytykseen ja käydä äitiä moikkaamassa.

Ajokeli oli mitä mainioin. Kustavintiellä ei ollut ruuhkaa suuntaan tai toiseen. Autoillessa isolla tiellä tulee usein soitelttua tuttaville. Siinä kun ehtii hyvin vaihdella kuulumisia. Sellaisen yhdistävän piirteen olen huomannut, että vain noin yksi viidestä vastaa luuriinsa. Mutta ehkä heillä on ylivoimainen kiire ja jälkeenpäin sitten vaikeaa pirauttaa takaisin.

Matti Viki Vikström kumminkin vastasi. Hän kyseli näkyykö Kaitaisten sillalta vielä jäätä. Enpä huomannut missään, taisi olla kaikki jo sulanut.

Hän myös sanoi, että "ota hyviä kuvia Kustavista". Alkuperäinen tarkoitus ei ollut lainkaan kaivaa kameraa laukusta, mutta koska sellainen nyt sattui mukana olemaan, päätin Kustavin keskustaan Kivimaalle kaaratessani ajella kunnan uimarannalle Klipunkariin.

Klipunkari on lapsuuden- ja nuoruuden kesänviettopaikkani numero yksi. Nykyään käyn siellä muutaman kerran vuodessa fiilistelemässä ja muistelemassa menneitä.

Uusi komea uimalaituri näytti tulleen rannalle. Naapuriin tehdään uutta rakennusta, joka tulee kuulemma purkukuntoisen Koikallion talon tilalle. Merenlahden toiselta puolelta rautatieläisten karavaanialueelta kuului höpötystä ja vesilinnut kirkuivat äänekkäästi.

Rantakalliolla kävellessä tuli kesäinen hyvin kesäinen olo, mittarikin näytti +14. Nähtäväksi jää ylittyykö se usein tulevana kesänä.