Paimion luontopolulla 26. huhtikuuta

Paimion Iso-Heikoisissa on neljän kilometrin pituinen luontopolku. Alkumatkasta se on soista, entistä turpeen nostoaluetta ja loppupäästä pääosin mäkistä kalliometsää.

Polulle on ilman tarkkoja ohjeita hankala löytää, mutta jos omistaa navigaattorin, voi siihen näpytellä osoitteen Luontopoluntie 54 Paimio.

Sunnuntaina 26. huhtikuuta olin liikkeellä työkaverini Timon kanssa. Talsimme luontopolulle siinä puoli yhdentoista paikkeilla. Parkkipaikalla oli tuolloin vain kourallinen autoja, mutta palatessamme parin tunnin kuluttua oli alue täpötäynnä. Itse reitillä ei kumminkaan montaa ihmistä näkynyt.

Polun lähtöpaikalla on merkillinen pömpeli, joka tarkemmalla syynillä osoittautuu museoksi. Siinä kerrotaan entisaikojen turvehommista alueella.

Reitin alkutaipaleen kävelee varmasti melko melkein kuka vaan aika vaivatta, mutta puolivälissä olevien näkötornin ja grillipaikan jälkeen alkava osuus on sen verran haastava, etten suosittele sitä huonokuntoisille- tai varsinkaan jalkaisille.

Matkalla tavataan suolampien ja talousmetsän lisäksi muun muassa pirunpelto ja 1998 valmistunut toisen maailmansodan aikaisen korsun replika. Maisema on vaihtelevaa ja monipuolista.

Rupesin oikein pohtimaan koska viimeksi olen Paimion luontopolulla ollut. Ilmeisesti siitä tulee elokuussa jo neljä vuotta aikaa, koska en uudempaakaan blogijuttua löytänyt. Tällaisin tarinoin ja kuvin olin silloin liikkeellä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/paimion-luontopolulla.html

Paimion luontopolulla

Paimion luontopolku on ulkoilureitti Paimion Iso-Heikoisissa. Keskustasta sinne on noin kuusi kilometriä matkaa. Luontopolun varrella on eri-ikäisiä metsäalueita ja erilaisia luonnon maisemia kuten suota, lampia ja avointa kalliomaastoa.

Luontopolulle lähdettäessä törmää ensimmäiseksi outoon pömpeliin, jossa on pieni museo. Siinä kerrotaan alueella toimineesta turveperkuutehtaasta. Neljän kilometrin mittaisen polun varrella on siellä täällä opastetauluja, joissa informoidaan luonnon ihmeistä.

Ensimmäinen puolikas luontopolusta on melko helppokulkuista tasamaastoa soiden ja metsän keskellä. Loppuosa on haastavampaa, lähes pelkkää kivikkoa ja kalliota. Puolivälissä polkua voi huilata näkötornin juurella ja vaikka katsella komeaa pirunpeltoa.

Tämän viikon tiistaina kiersin polun kolmannen kerran. Vaikka reitin pituus on "vain" neljä kilometriä, tuntuu se haastavammalta kuin Kurjenrahkan kansallispuiston Savojärven kierros, joka sentään on yli kuusi kilometriä pitkä. Huonokonttisilla- tai kuntoisilla ei ole reitille mitään asiaa vaikka mieli tekisikin, sillä loppupään kivikot eivät ole mitään rantahiekalla sipsuttelua.

Sitten viime käyntini Paimion luontopolku ei ollut muuttunut mihinkään. Lähistöllä on tehty laajoja hakkuita, mutta ne olivat mielestäni alkaneet jo viime vuonna. Elokuiseksi tiistaiksi polulla oli ihmeen paljon porukkaa, muttei sentään väistelemään tarvinnut ryhtyä.

Kamera lauloi matkalla tasaiseen tahtiin. Samantapaisia kuvia olen ottanut edellisilläkin kerroilla, mutta vaikea sitä on keksiä pyörää uudelleenkaan.